Kultaryntäys ohi!

09.04.2008


Ankkalinnaa viikkokaupalla villinnyt kultakuume on uusien esiintymien puuttuessa laantunut. Kaikkiaan 12 531 mainaria huhki ympäri Aku Ankan nettisivustoa ja löysi yhteensä peräti 1 562 204 unssia kultaa. Ankkalinnan pörssi ei tällä

Ankkalinnaa viikkokaupalla villinnyt kultakuume on uusien esiintymien puuttuessa laantunut. Kaikkiaan 12 531 mainaria huhki ympäri Aku Ankan nettisivustoa ja löysi yhteensä peräti 1 562 204 unssia kultaa. Ankkalinnan pörssi ei tällä hetkellä listaa kullan markkinahintaa, mutta muualla se noteerataan noin tonniin unssilta. Ei hullummin kuokittu!



Ankkalinnan geologisen instituutin arvomalmiosaston kultajaoksen johtaja Pitsisinkki kehuu kultaryntäyksen osallistujia sitkeiksi sankareiksi, jotka olisivat pärjänneet vaikka Klondiken kultakenttien karuissa olosuhteissa. "Kaikki esiintymät tyrehtyvät aikanaan", toteaa Pitsisinkki. "Itse lähdin kaivamaan aivan liian myöhään ja sain palkakseni vain kilon kissankultaa ja rakkoja kämmeniin!" Pitsisinkki kuitenkin epäilee, että Ankkalinnan maaperästä saattaa pulpahtaa tulevaisuudessa muitakin aarteita kuin kultaa. ?Seismografiset mittaukset osoittavat maankuoren alla olevan jotakin arvoituksellista?, Pitsisinkki urahtaa.



Ankkalinnan kaupunki kiittää kaikkia kultaryntäykseen osallistuneita! Arvonnassa voittaneiden nimet julkaistaan Aku Ankan nettisivuilla 15.4.2008. Ahkerimmat kullankaivajat paljastetaan tällä palstalla jo huomenna!


Takaisin

[^]