Aku Ankan lautapeli on vuonna 2008 ilmestynyt koko perheen peli, jonka julkaisi Tactic. Peli on 2-6 pelaajalle. Pelilaatikon kannessa on pirteällä keltaisella pohjalla Aku Ankan pää.
Myös Aku Ankan lautapelistä on julkaistu matkapeli, joka on pienempi kuin lautapeli.
Pelin tavoite:
Pelissä on tarkoitus viedä Roopen kadonnut ensilantti rahasäiliöön ensimmäisenä (alussa arvotaan, kuka saa alussa ensilantin). Jokaisella pelaajalla on oma reittinsä, joka määräytyy pelaajan hahmon mukaan (hahmoja ovat Aku, ankanpojat, Hannu, Iines, Leenu, Liinu ja Tiinu ja Touho). Pelilaudalla on Ankkalinnasta tuttuja kohteita, joissa on tarkoitus käydä, kukin pelaaja käy tietyissä kohteissa. Jokainen pelaaja kulkee eri reittiä, yrittää vallata ensilantin itselleen, ja viedä sen rahasäiliöön.
Peli itse: Pelialustana toimivalla Ankkalinnan kartalla ei edetäkään nopan silmäluvun mukaan, vaan askel-laskurin avulla. Vuoron alussa pelaajalla on viisi askelta ja niitä voi käyttää liikkumiseen, onnenpyörään, ensilantin valtaukseen tai kysymykseen, joissa mitataan ankkatietoutta Akusta ja kumppaneista, tietyistä sarjoista, korttien kuvista ja muista Aku Ankkaan liittyvistä jutuista.
Kysymysten aihealueet ovat "Kuvat", "Aku ja kumppanit", "Tarinat" ja "Sitä sun tätä".
Erilaiset "toiminnot" maksavat tietyn määrän askelia ja onnenpyörästä voi saada niitä lisää tai huonommalla tuurilla hävitä askeleet siihen. Kysymyksien oikeista vastauksista saa tapahtumakortin, josta voi saada erilaisia juttuja, esimerkiksi voit saada lisäaskelia, lasikuvun, joka suojaa sinua lantinvaltaukselta kerran, pyöräyttää Pellen keksintökonetta tai Sudenpentujen Käsikirjan, joka antaa sinulle seuraavaan kysymykseen oikean vastauksen, jos et tiedä kysymykseen vastausta. Toisaalta, jos vastaat oikein, tapahtumakortista voi tulla esimerkiksi Milla Magia tai joku muu roisto, josta on vain haittaa sinulle.
Jos et omista ensilanttia, sinun pitää kaikin keinoin yrittää vallata se itsellesi ja kiirehtiä Roope Ankan rahasäiliöön, jolloin sen tehtyäsi olet voittanut pelin. Ennen rahasäiliöön menoa sinun on kuitenkin täytynyt käydä kaikissa Räpyläreitti-korttisi kohteissa.
Hyvät ja huonot puolet
Hyvät puolet
Pelistä saa uutta ankkatietämystä. Pelin kanssa viihtyy hyvin. Voit valita pikapelin tai normaalipelin. Peliä pystyy pelaamaan lapsi tai aikuinen. Helppoja, mutta sopivan visaisia kysymyksiä. Kysymyksissä on vastausvaihtoehdot. Pelissä ei selviä pelkällä tuurilla, sillä kysymyksien vastaamiseen tarvitaan hieman tietoa ja parhaan reitin valinnalla voi vaikuttaa suuresti pelin tulokseen.
Huonot puolet
Säännöistä saattaa tulla pientä kinaa. Jotkin kysymykset ovat aika vaikeita. On vain voittaja, muita sijoja ei ratkaista, joka on tavallaan pieni miinus. Yksi miinus on myös se, että jossain vaihessa kysymyskortit loppuvat kesken. Tätä varten Matkapelin kortteja voi käyttää Lautapelin lisäkysymyskortteina.
Pelin paikat
Iineksen talo
Akun talo
Pelle Pelottoman paja
Mummon maatila
Karhukoplan piilopaikka
Miljärdööriklubi
Rahasäiliö
Margariinitehdas
Julle Ankanpään patsas
EXTRA:
Pelin mukana tulee Akun ilmeitä sisältävä pahviarkki. Siinä ovat esimerkiksi nämä ilmeet: keikaroiva, surullinen, tärähtänyt sekä hyökkäävä.