Daan Jippes


Hollantilainen Daniel Jan "Daan" Jippes (s. 14. lokakuuta 1945 Amsterdam, Alankomaat) on yksi 2000-luvun alun suosituimpia Aku Ankka -piirtäjiä ja yksi Carl Barksin uskollisimpia seuraajia. Daan Jippes aloitti sarjakuvapiirtäjän uransa 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa Pep nimisessä sarjakuvalehdessä. Jippes piirsi underground-sarjakuvia ennen Disney-hahmojen pariin siirtymistään. 1970-luvun puolivälissä Jippes pääsi hollantilaisen Donald Duckin palkkalistoille ja siitä alkoi Jippesin Disney-ura. Jippesin tyyli pohjaa ankkataiteilija Carl Barksin luomaan piirrostyyliin. Hänestä on myös käytetty nimitystä "Disney-sarjakuvien Michelangelo". Disney-uransa alkuaikoina hän teki yhteistyötä Fred Miltonin kanssa. Jippes osaa matkia eri piirtäjien tyylejä.

Daan Jippes aikoo piirtää uusiksi kaikki sarjakuvat, joihin Barks teki käsikirjoituksen 1960- ja 1970-luvulla, mutta joita Barks ei piirtänyt itse. Alun perin piirtäjinä toimivat Tony Strobl ja Kay Wright. Suurin osa uusituista sarjoista on jo valmistunut. Niitä on julkaistu englanniksi pääasiassa Uncle Scrooge-lehdessä sekä myös muutamassa muussa Gemstone-kustantamon lehdessä.

Suomeksi on julkaistu kirja nimellä "Ankantekijät 1: Daan Jippes, Ihmissusia ja sudenpentuja", joka sisältää edellä mainittuja Barks-Jippes-sarjoja. Kolme vuotta sitten (2008) julkaistiin kirja nimeltä: Lannistumaton laivuri. Kirjassa oli Daanin ja Freddy Miltonin piirtämiä Ankka-tarinoita. 

Jippes on käynyt myös Suomessa syksyllä 2002 kirjan "Ihmissusia ja Sudenpentuja"- kirjan julkaisun yhteydessä. Hän kävi Suomessa myös vuonna 2008, Freddy Miltonin kanssa heidän kirjansa "Lannistumaton Laivuri" julkaisun ansiosta.




«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö