Millan ensiesiintyminen tapahtui tarinassa nimeltä Midaan kosketus. Milla Magian elämäntehtävä on napata Roope Ankan ensilantti ja sulattaa siitä mahtava amuletti jonka avulla Milla saa Midaan kosketuksen, eli kaikki mihin hän koskee muuttuu kullaksi. Jos esimerkiksi Kulta Intopiistä tulee maailman rikkain olento, Millan täytyy varastaa hänen ensilanttinsa. Eli maailman rikkaimman henkilön ensilantti vain kelpaa, tuon taikakalun rakentamiseen. Hän kerran jopa onnistui saamaan Midaan kosketuksen yhdessä Daan Jippesin piirtämässä sarjassa. Millalla on myös lemmikki, Korri Korppi (alkuperäiseltä nimeltään Rotannaama.)Millalla on myös serkku nimeltä Hilla Lumo,joka on haltijatar. Joissakin tarinoissa Hilla yrittää saada Millasta hyvän noidan näyttämällä esimerkkejä tämän loistavasta elämästä haltijattarena. Yrityksistään huolimatta esimerkit eivät ole auttaneet luopumaan pimeistä voimista. Milla asuu Vesuvius-tulivuoren juurella Napolin lähellä Italiassa. Oikeastaan Millan talo on paja jossa hän tehtailee taikaliemiään ja kokeilee uusia taikojaan. Talon lähettyvillä Roopen vakoojat tarkkailevat aina kuumeisesti, mikä olisi Millan seuraava isku ensilantin haltuun ottamisesta. Välillä hekin kuitenkin saavat kokea Millan uudet suunnitelmat.
Millalla on sysimustat hiukset, jotka välillä liehuvat hurjan näköisesti. Hänellä on myös pikkumusta mekko, sekä korkeat mustat korkokengät. Meikkiä hänellä on enemmän, kuin muilla ankkalinnan asukkailla. Tämän todistää hänen vihreä tai lila luomivärinsä.
Milla muuntaa usein hahmoaan esimerkiksi käteväksi palvelijaksi Roopelle, hyväksi rengiksi, lehtien toimittajaksi tai vaikka Neiti Näpsäksi.
