Calisota


Calisota on kuvitteellinen Yhdysvaltojen osavaltio, jonka loi Carl Barks Walt Disneyn Aku Ankka-sarjakuvia varten. Calisota tulee toisten osavaltioiden jotka sijaitsevat oikeasti Yhdysvalloissa ja ne ovat; California (suom. Kalifornia) ja Minnesota. Calisota mainitaan Barksin sarjakuvissa vain kerran,  Aku Ankka -seikkailussa Punainen postimerkki (The Gilded Man). Calisotan ilmaston on sanottu olevan kesäisin yhtä kuuma kuin Kaliforniassa ja talvella yhtä jäätävä kuin Minnesotassa. Vaikka osavaltiolla on monia kuvitteellisia ominaisuuksia ja vaihteleva ilmasto, se on useimmin sijoitettu Pohjois-Kalifornian tienoille, pohjoiseen Los Angelesista ja San Franciscosta. Esimerkiksi Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvaeepoksessa on kartta, jossa Calisota käsittää Kalifornian osavaltion pohjoisosan Sacramenton korkeudelta ylöspäin.

Tunnettuja kaupunkeja:

Ankkalinna, Hanhivaara, Sorsakylä, Kurjenmutka, Hanhikoski, Sorsapuro, Lokkisaari, Omeletti, Limpopolaakso ja Kalkkunavaara.

Mahdollisesti: Ankkala (Varjoankka -sarjan tapahtumapaikka) Mikkilä (Toisinaan Mikki Hiiren kotikaupunki) Parhain (Eräässä tarinassa käytetty täydellisyyttä tavoitteleva kaupunki, jonne Ankkalinnaan kyllästynyt Aku Ankka muutti. AA 20-21/1999) Joutsenlampi (Joutselampi FC esiintyi Ylävirran Yritys-sarjassa) Kääkkylä (Mummon Mysteerit-sarjoissa esiintyvä paikka, mahdollisesti kaupunki).

Nippelitietoa:

 

  • Calisotan osavaltiossa, Ankkalinnan vieressä sijaitsee Mustikkametsä, toiselta nimeltään Mustametsä. Sen lisäksi Takametsä ja Taikametsä sijaitsevat Ankkalinnan läheisyydessä.
  • Calisotassa sijaitsee Ruusulinna, Fantom Ankan salainen piilopaikka, josta Taikaviitta juontaa juurensa.
  • Calisotasta vie rautatie tämän viereiseen osavaltioon, Missouriin.
  • Calisotan suurimpia jokia on Ankkajoki, joka kiertää Ankkalinnan kautta.
  • Calisotan korkein vuori on Peikonhammas, joka sijaitsee Ankkalinnan läheisyydessä.

 

 

 


Aiheesta kirjoittivat:   alak   kuukupööpötin   "Hiidenkirnu"   Scrooge McD   Joel152   aku 12   Oskari   jeremius   range osku   Jonttu-Ankka   rikuli123   toropla   Ankisti24   -TupuHupuLupu-   djlordi   TheOmen   suomalainen_   "Barksi"   lego ankka  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö