Aku Ankan taskukirja


D19153_akupedia_aatk300

Aku Ankan taskukirja on Suomessa vuodesta 1970 alkaen julkaistu, nykyään kerran kuukaudessa ilmestyvä taskukokoinen lapsille ja nuorille suunnattu Disney-sarjakuvakirjasarja. Tavallisessa taskukirjassa on 256 sivua.

Kuukausittain ilmestyvien taskukirjojen lisäksi Aku Ankan taskukirjojen sarjaan kuuluu erikoisnumerot, jotka kuitenkin väistyivät vuonna 2001 teemanumeroiden tieltä. Erikoisnumeroita ilmestyi vuodessa yksi kappale, tosin vuosina 1994-1997 niitä ei ilmestynyt yhtäkään. Teemataskareita ilmestyy vuodessa 1-4 kappaletta. Marraskuussa 2007 markkinoille ilmestyi uusi, Aku Ankan minitaskukirja. Minitaskari on huomattavasti normaalia taskukirjaa pienempi ja se mahtuu vihdoin taskuun. Myös vuonna 1978 ilmestymisensä aloittanut sata-sivuinen Roope-setä-lehti on eräänlainen taskarin sisarjulkaisu.

Kirjojen sarjakuvat ovat pääasiassa italialaista alkuperää. Tarinat ovat käännöksiä Italian Topolino-lehden sarjakuvista. Vuoteen 1991 (numeroon 142) saakka taskukirjat käännettiin suomen kielelle saksankielisistä taskukirjoista, jotka taas olivat usein käännöksiä ranskalaisista taskukirjoista. Nämä alkukieliset taskukirjat sisälsivät ranskalaisten ja saksalaisten toimitusten valitsemia italialaisia sarjoja, joitten tarinat on sidottu toisiinsa erikseen piirretyn kehyskertomuksen avulla. Nämä kehyskertomukset, toisin sanoen esinäytökset, olivat siihen asti yksi suomenkielisen taskukirjan tavaramerkeistä. Esinäytökset palasivat taskukirjoihin uudelleen heinäkuun 2006 numerossa 319 (Miljoonakaappaus), joka oli samalla johdanto taskukirjan  numero 320 ensimmäiseen tarinaan. Esinäytös nähtiin taas kesäkuun 2009 taskukirjassa 354 (Pallo hallussa) ja helmikuun 2011 numerossa 374 (Valiojoukko). Esinäytöksien lopullisen paluun kohtaloa ei ole vielä päätetty. 

Painatuskulujen laskemiseksi taskukirjoja julkaistiin alkujaan puoliksi nelivärisinä, puoliksi mustavalkoisina siten, että joka toinen aukeama oli värillinen, joka toinen mustavalkoinen. Samoin oli ainakin Ruotsissa.Taskukirjat muuttuivat kokonaan nelivärisiksi vuoden 1993 alusta. Ensimmäinen kokonaan värillinen taskukirja oli numero 154: Nyt nappaa! Myöhemmin myös vanhojen taskukirjojen uusintapainoksia ryhdyttiin tekemään kokonaan värillisinä.

Vuoden 1995 alusta (taskukirjasta numero 178) lähtien yhden vuoden taskarien selkämykset ovat muodostaneet yhtenäisen kuvan. Taskari numero 176 oli kaikkien aikojen ensimmäinen Tuplataskari, eli 512 sivuinen. Poikkeuksellisesti vuoden 2010 toisessa tuplataskarissa (taskari 369) on sivuja 768, Taskarin 40-vuotisjuhlan kunniaksi, eli se onkin ihka ensimmäinen triplataskari.  Joulukuussa 2004 ilmestyi kolmassadas Aku Ankan taskukirja, jossa oli 300 sivua, kun taas maaliskuussa 2010 ilmestynyt Taskari 363 kantoi 40 lisäsivua tavalliseen nähden, yksi sivu joka vuodelta Taskareiden 40-vuotisen taipaleen kunniaksi. Vuonna 2011 ilmestyi myös Englannin kielinen taskukirja.

Koko olemassaolonsa ajan Aku Ankan taskukirja on ollut erittäin suosittu julkaisu. Se on eräs Suomen myydyimpiä kuukausittain ilmestyviä julkaisuja.

Aku Ankan taskukirjoista on julkaistu useita erikielisiä variaatioita lukuisissa maissa. Näihin lukeutuvat muun muassa sisarjulkaisut Lustiges Taschenbuch Saksassa ja Kalle Ankas Pocket Ruotsissa.

Taskukirjojen selkämykset:

1995: Aku Ankka (Taskarin 25-vuotisjuhlan kunniaksi)
1996: Tupu, Hupu ja Lupu (sisarenpoikien 59-vuotisjuhlan kunniaksi)
1997: Roope Ankka nukkuu rahakasan päällä (saiturin 50-vuotisjuhlan kunniaksi)
1998: Mikki Hiiri ja syntymäpäiväkakku (Mikin 70-vuotisjuhlan kunniaksi)
1999: Taikaviitta ja Ankkalinnan yö (viittasankarin 30-vuotisjuhlan kunniaksi)
2000: Aku heittelemässä vanhoja taskareita (taskarin 30-vuotisjuhlan kunniaksi)
2001: Sarjakuvien piirtämisen vaiheet
2002: Pelle Pelottoman paja
2003: Roopen Rahasäiliön holvi
2004: Akulla on ilmapallot hajoamassa (Akun 70-vuotisjuhlan kunniaksi)
2005-2006: Ankkalinnan väki yhdessä poseeraamassa (Disney-sarjakuva 75-vuotta)
2007: Iines, Pojat ja Roope lahjoineen (Iineksen 75-, Ankanpoikien 70- ja Roopen 60-vuotisjuhlan kunniaksi)
2008: Hessu, Sisu ja Minni Mikin grillijuhlissa (Mikin ja Minnin 80-vuotisjuhlien kunniaksi)
2009: Aku Ankka sukulaisineen ja ystävineen, Aku hymyilee ja saa kohta Touhon tiputtaman kakun päähänsä... (Akun 75-vuotisjuhlan kunniaksi)
2010: Akun kolme persoonaa. Taikaviitta, Tuplanolla ja itse Aku.(Taskarin 40-vuotisjuhlien kunniaksi.)
2011: Karhukopla ryöstää Roopen rahasäiliön

 

Taskukirjat:

   1. Mikki kiipelissä (1970)
   2. Aku Ankka ja Karhukopla
   3. Mikki ja viidakon vaarat
   4. Älä hermoile, Roope-setä
   5. Mikki ja Hessu timanttien jäljillä
   6. Aku Baba ja viisi rosvoa
   7. Mikki Hiiren kuuma kesä (1971)
   8. Aku ja Amerikan keisari
   9. Ota rennosti, Aku (1972)
  10. Roope näkee punaista
  11. Roope Suuri
  12. Tervetuloa Ankkalinnaan
  13. Ritari Peloton (1973)
  14. Perhonen sentään
  15. Varsinainen välkky
  16. Voimakolmikko
  17. Roopen joulutervehdys
  18. Aku urhokas (1974)
  19. Roope-sedän miljoonat
  20. Aku, Villin lännen kuningas
  21. Roope-setä voittaa pelin
  22. Aku Ankka pinteessä
  23. Mikki kuulee kummia (1975)
  24. Roope-sedän maailmanmatkat
  25. Mikki vauhdissa
  26. Aku ei anna periksi
  27. Mikki on suurin
  28. Rohkea rokan syö (1976)
  29. Lännen sankarit
  30. Ympäri mennään, yhteen tullaan
  31. Aku on yliveto
  32. Onnenpoika Aku Ankka
  33. Roopen rahahuolet (1977)
  34. Supermikki
  35. Aku Ankan muistelmat
  36. Aku kuumilla jäljillä
  37. Roope ja Kroisos kilpasilla
  38. Varo velhoja, Roope-setä (1978)
  39. Heipparallaa, Aku Ankka
  40. Täyttä vauhtia, Mikki Hiiri
  41. Aku Taikaviitta
  42. Mikki johtaa joukkoa
  43. Ruorimies Roope (1979)
  44. Täältä tulee Aku
  45. Mikin napakymppi
  46. Roopen kolikkokierre
  47. Rosvojen jäljillä
  48. Taikaviitta taas vauhdissa
  49. Mikki ja Aku (1980)
  50. Rahamies Roope
  51. Pää pystyyn, Aku Ankka
  52. Jos kultaa kaivanet
  53. Mikki panee tuulemaan
  54. Selvät sävelet
  55. Mikki kummitusjahdissa (1981)
  56. Taikaviitta saa vastustajan
  57. Akun onnenpäivät
  58. Aku pitää pintansa
  59. Mikki menopäällä
  60. Akua aina tarvitaan
  61. Roopen unelmaretket (1982)
  62. Puuhapari Mikki ja Minni
  63. Aku maankiertäjä
  64. Mikki Perushiiri
  65. Jäitä hattuun, Aku
  66. Voittamaton Roope-setä
  67. Mikki Hiiri ja Musta Pekka (1983)
  68. Roopen kootut rikkaudet
  69. Paljon melua Akusta
  70. Mikki puuttuu peliin
  71. Aku, perheen ylpeys
  72. Taikaviitan tempaukset
  73. Mikin hurjat jutut (1984)
  74. Anteeksi, nimeni on Ankka
  75. Akun banaanipotku
  76. Roope-sedän onnenrahat
  77. Mikki historian pyörteissä
  78. Aku parrasvaloissa
  79. Roope-sedän rahasafari (1985)
  80. Taikaviitan tanssiinkutsu
  81. Järki käteen, Aku Ankka
  82. Mikki Hiiri junailee
  83. Rahat tai henki!
  84. Mikki taas kuvassa
  85. Aku maailman melskeissä
  86. Minä olen pomo
  87. Mikki esiin! (1986)
  88. Aku menestyksen polulla
  89. Aku monessa mukana
  90. Kullan mahti
  91. Mikin kuulento
  92. Roopen rikas elämä
  93. Jääräpää Aku
  94. Mikki ja Eka Vekara (1987)
  95. Roope ui rahoissa
  96. Rahanero Roope
  97. Ankkain sankka suku
  98. Taikaviitan tähtihetket
  99. Älä hellitä, Aku
 100. Juhlakalu Aku
 101. Maailman rikkain ankka
 102. Riemua riittää (1988)
 103. Preerian laulu
 104. Aku saa aikaan
 105. Menestyksen maku
 106. Iines tykkää Akusta
 107. Olympialaisten aika
 108. Touhua ja tohinaa!
 109. Tietä Akulle!
 110. Roope ajaa täysillä (1989)
 111. Ankkalinnan ralli
 112. Toivekonsertti
 113. Loikkien lomalle
 114. Akun viemää
 115. Akun nuorallatanssi
 116. Aku kaukomailla
 117. Juhlaparaati
 118. Yli kivien ja kantojen (1990)
 119. Taikaviitalle tapahtuu
 120. Roope Ankka lennossa
 121. Tietä Taikaviitalle
 122. Aku kohtalon kolhuissa
 123. Ankat oikopolulla
 124. Rahasade ei kastele
 125. Taikaviittaa ei petetä
 126. Mikistä on moneksi
 127. Tähtien takana
 128. Roopen päätä ei palele
 129. Joron jäljillä
 130. Tarua vai totta? (1991)
 131. Pahemmassa kuin pulassa
 132. Sulaa kultaa
 133. Rahatynnyri
 134. Akun lokoisa loma
 135. Roope menee lujaa
 136. Ikuinen kakkonen
 137. Masalian tiikeri
 138. Salaperäiset kyntteliköt
 139. Taikaviitta ja Kumi-Kalle
 140. Roope ja rahahirviö
 141. Roopen unelmat
 142. Antiikin ihmeet
 143. Avaruuden armoilla (1992)
 144. Joka tietoa lisää...
 145. Räpylät rannalle, Aku
 146. Luonnon helmassa
 147. Vauhdilla vaaroihin
 148. Nyt tarkkana!
 149. Lassoleikit
 150. Runsauden sarvi
 151. Konstit on monet
 152. Tämäkin vielä!
 153. Akun lomamuistot
 154. Nyt nappaa! (1993)
 155. Mutkat suoriksi!
 156. Kaidalla tiellä
 157. Sydän paikallaan
 158. Yli esteiden
 159. Haavi auki
 160. Monta rautaa tulessa
 161. Ruuvit löysällä
 162. Koira vieköön!
 163. Siipiveikkojen suosikki
 164. Luonnon ihmeitä
 165. Yökyöpeli
 166. Tuulta purjeisiin (1994)
 167. Talttumaton Taikaviitta
 168. Lähdetään lätkimään
 169. Törmäyskurssilla
 170. Vahvan markan mies
 171. Kovaa ja korkealta
 172. Operaatio Kaktus
 173. Säästölinjalla
 174. Taikaviitan talouskriisi
 175. Juhlan paikka
 176. Ankallissankari (Tupla, 512 sivua)
 177. Helppo nakki
 178. Joku odottaa soittoasi (1995)
 179. Villaa ylle
 180. Kova luu
 181. Aina jaloissa
 182. Rantaleijona (Tupla)
 183. Hetki lyö
 184. Aallokko kutsuu
 185. Neljännesvuosisadan kakku
 186. Oppia ikä kaikki
 187. Vedet silmissä
 188. Ankkaenergiaa (Tupla)
 189. Eväät levällään
 190. Päin seiniä (1996)
 191. Kielletty hedelmä
 192. Täältä pesee!
 193. Kuumat paikat
 194. Linssilude (Tupla)
 195. Liimanäppi
 196. Voitto kotiin!
 197. Filmi poikki
 198. Kylmä kylpy
 199. Hirvibongari
 200. Näköispatsas (Tupla)
 201. Salaiset kansiot
 202. Yövartija (1997)
 203. Läpilasku
 204. Tähtitakuu
 205. Ykkösketju
 206. Älä jännitä, Aku!
 207. Listaykkönen (Tupla)
 208. Rantaremmi
 209. Tuplatällit
 210. Ykköset yllä
 211. Käry kävi!
 212. Synttäriyllätys
 213. Juhlaraha (Tupla)
 214. Hiihtopummi (1998)
 215. Pöytä koreaksi
 216. Soita minulle, Aku!
 217. Seuraa johtajaa
 218. Älä tykkää kyttyrää
 219. Nokkamies (Tupla)
 220. Letkujenkka
 221. Kyllä leikkaa!
 222. Kauniita unia
 223. Paalupaikka
 224. Kevyellä linjalla
 225. Kuokkavieras (Tupla)
 226. Löysät pois (1999)
 227. Suksi kuuseen!
 228. Hurja joukko
 229. Sakkorysä
 230. Pellit auki
 231. Kesätoimittaja (Tupla)
 232. Pokkana vaan
 233. Oksat pois
 234. Intiaanikesä
 235. Taidepaukku
 236. Taivaan täydeltä
 237. Ammattiauttaja (Tupla)
 238. Se siitä!
 239. Palo hallussa (2000)
 240. Viime tipassa
 241. Nokkakoriste
 242. Äimän käkenä
 243. Viimeinen pisara
 244. Turistiluokka (Tupla)
 245. Terävä veto
 246. Veskarille kenkää
 247. Hopeinen kuu
 248. Räjähtävä tempaus
 249. Salaliitto
 250. Varttitonni (Tupla)
 251. Kolmiodraama
 252. Hammaspeikko lannistuu (2001)
 253. Lintubongari
 254. Varavarjo
 255. Tyyris tyyli
 256. Laivastovierailu
 257. Täyttä elämää (Tupla)
 258. Yhtä kyytiä
 259. Taikaviitta kuilun partaalla
 260. Pohjakosketus
 261. Kapteeni käskee
 262. Kauniit ja vihreät
 263. Oloneuvos (Tupla)
 264. Käteinen kiertoon
 265. Isojalan jäljillä (2002)
 266. Kalliovuorten kauhu
 267. Räyhä maassa
 268. Julma huvi
 269. Matkaeväs (Tupla)
 270. Pistämätön piilokärki
 271. Kovaa valuuttaa
 272. Vesiliirto
 273. Henki korkealla
 274. Polttava ongelma
 275. Luunelonen (Tupla)
 276. Virusvaroitus
 277. Harmaan talouden harmit (2003)
 278. Kauhukabiini
 279. Rottasota
 280. Mustan kuulan maa
 281. Kerran kuussa (Tupla)
 282. Nuukalaislegioona
 283. Uhmaikä
 284. Pikkujättiläinen
 285. Hui hai! (Tupla)
 286. Merten kauhu
 287. Totta vai taru
 288. Kiinalainen juttu
 289. Poikki ja pinoon (2004)
 290. Oikotie onneen
 291. Pahanilmanlinnut
 292. Palvelu pelaa
 293. Epäilyksen varjo (Tupla)
 294. Konille kyytiä
 295. Maanalainen mullistus
 296. Melkein mestari
 297. Tähtikaksikko (Tupla)
 298. Venyy ja paukkuu
 299. Uutispommi
 300. Kolmesataa
 301. Lupa livistää (2005)
 302. Haamulinnan pamaus
 303. Ääni ja vimma
 304. Meksikon multakurkku
 305. Tuulihattu (Tupla)
 306. Ilmojen halki
 307. Kova pala purtavaksi
 308. Kaksin aina kaunihimpi
 309. Tähtien setä (Tupla)
 310. Silmät selässä
 311. Tuhannen taalan paikka
 312. Kaikilla mausteilla
 313. Kaikki tiet vievät Ankkalinnaan (2006)
 314. Likaista peliä
 315. Asu vapaa
 316. Tuli ja leimaus!
 317. Terveisiä Ankkalinnasta (Tupla)
 318. Mars kentälle!
 319. Miljoonakaappaus
 320. Raha rauhoittaa
 321. Noitakonsti (Tupla)
 322. Jaettu ilo
 323. Yövuoro
 324. Kalmanlehdon kartano
 325. Turistirysäys (2007)
 326. Vanha uskollinen
 327. Menneisyyden vanki
 328. Nokkapokka
 329. Roope-sedän rahanippu (Tupla)
 330. Kesä kaikilla
 331. Piraattipuisto
 332. Ihan tavallinen sankari
 333. Kolmoset (Tupla)
 334. Kylmää kyytiä
 335. Kuutamokeikka
 336. Kultakuorrutus
 337. Onni potkii (2008)
 338. Oma maa mansikka
 339. Hetki lyö
 340. Äkkilähtö
 341. Läpimurto (Tupla)
 342. Saksipotku
 343. Pintaa syvemmälle
 344. Samassa veneessä
 345. Tähtihetki (Tupla)
 346. Lantti lainassa
 347. Sankariainesta
 348. Paluu Karhuvuorelle
 349. Kassavirta (2009)
 350. Vuosisadan rakkaustarina
 351. Tuplanolla ja petosten kehä
 352. Velvollisuus kutsuu
 353. Onnenonkija (Tupla)
 354. Pallo hallussa
 355. Paikka auringossa
 356. Operaatio Lepo
 357. Varjo yössä (Tupla)
 358. Tuplanolla ja kohtalokas ensi-ilta
 359. Täyttä rautaa
 360. Painovirhe
 361. Salattu elämä (2010)
 362. Haluatko triljonääriksi?
 363. Kultaa ja kunniaa
 364. Merkkimies
 365. Tuplanolla ja syvyyden saalistajat (Tupla)
 366. Kaikki pelissä
 367. Ankkurit ylös
 368. Kuutamolla
 369. Tripla (Tripla, 768 sivua)
 370. Tukka hyvin
 371. Kaikki likoon
 372. Kuuhullut
 373. Umpijäässä (Tupla, 2011)                                                                                      
 374. Valiojoukko
 375. Tuplanolla ja armoton ajojahti
 376. Aikahyppy
 377. Seitsemän meren kauhu (Tupla)
 378. Muistin varassa   
 379. Rantakirppu
 380. Jättiyllätys
 381. Kolmoiselämää (Tripla)
 382. Näköalapaikka                                                                                  
 383. Tuplanolla ja Amorin nuolet
 384. Rahat mielessä
 385. Hyvä tuli! (Tupla, 2012)
 386. Tuplanolla ja pelin säännöt
 387. Taidenautinto
 388. Kultakypärä

 

Mini-taskarit:

   1. Aku on ykkönen (2007)
   2. Rikkaista rikkain (2008)
   3. Kolmen kopla
   4. Kuvassa Aku
   5. Eläköön Mikki
   6. Rinta rottingilla (2009)
   7. Aina valmiina
   8. Taikaisku
   9. Viittasankari
  10. Valvova silmä (2010)
  11. Kolme iloista rosvoa
  12. Akussa riittää virtaa
  13. Pörssihai
  14. Onni hymyilee (2011)
  15. Mahtimies Roope
  16. Nasta lautaan

 17. Raha ratkaisee

 

Erikoisnumerot:

   1. Onneksi olkoon Aku Ankka (1984)
   2. Vanha kunnon Mikki-Hiiri (1988)
   3. Jose Carioca (1989)
   4. Karhukopla vaarallisilla vesillä (1990)
   5. Tupu, Hupu, Lupu – Hiljaa mäessä! (1991)
   6. Olympiakuume (1992)
   7. Kesäleski (1993)
   8. Vanhassa vara parempi (1994)
   9. Kalin kynsi (1998)
  10. Viitan varjo (1999)
  11. Ruotsalaiset tulitikut (2000)

 

Teemanumerot:

   1. Pala kakkua (2001)
   2. Tutkivaa journalismia
   3. Hattutemppu (2002)
   4. Munaaja
   5. Velhojen valtakunta  (2003)
   6. Rekiretki
   7. Kääk! (2004)
   8. Kultainen joulu
   9. Valkokankaan sankarit (2005)
  10. Pakettimatka
  11. Banzai (2006)
  12. Lahjajahti
  13. Nimeni on Ankka (2007)
  14. Laki ja järjestys
  15. Puhu pukille
  16. Munaajan paluu (2008)
  17. Kelmien kerho
  18. Lahjaunelmia
  19. Kaksoiselämää (2009)
  20. Tuhat ja yksi työtä
  21. Todellisia tonttuja
  22. Sohvaperuna (2010)
  23. Ultrasankarit vs Paha Seiska
  24. Joulun taikaa
  25. Munaajan veljenpoika (2011)
  26. Kultakuume

  27. Pehmeä paketti

 

  Taskarin parhaat:

  1. Vuosien 1970-1979 parhaat sarjat (2010)
  2. Vuosien 1980-1989 parhaat sarjat
  3. Vuosien 1990-1999 parhaat sarjat
  4. Vuosien 2000-2009 parhaat sarjat

 Taskarintähtihetket:

1 Viihteen mestari

2 pörssi hai

 Taskarin sankarit:

 1. Agentit asialla (ilmestyi 18.1.2011)
 2. Oikeuden puolustajat (ilmestyi 12.4.2011)
 3. Etsivä löytää (ilmestyi 21.6.2011)
 4. Kaukana kotoa (ilmestyi 16.8.2011)

 

 

 Aku Ankan taskukirja In english:

 1. (2011)

 




«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]