Miljardööriklubi


Mijardööriklubi on Ankkalinnasta löytyvä paikka, missä pohatat ympäri maailman voivat kokoontua puhumaan pössikurssien laskuista ja nousuista. Miljardööriklubi sijaitsee pääkadulla ja ulkomuoto on kuin millä tahansa muulla pramealla rakennuksella. Pääoven vieressä seisoo kaksi patsasta ja ovea vartioi ovimikko.

Miljardööriklubin puheenjohtaksi valitaan se henkilö, jolla on eniten pääomaa, joten puheenjohtajana toimii Roope Ankka. Paikka on hyvin haluttu, joten mm. Kroisos Pennonen on yrittänyt päästä puheenjohtajan pallille milloin minkäkin säännön turvin. Roopen sukulaisetkin ovat sanoneet, että muut Miljardööriklubin jäsenistä ovat keppikerjäläisiä Roopen rinnalla. Kuitenkin Kroisos tuppaa aina jäämään hopealle. Myöskin kilpailuja järjestetään ja voittajasta tulee uusi puheenjohtaja. Roope ja Kroisos kinastelevat paljon ja muiden on turha haaveilla rauhasta. Kaikkien muiden klubin jäsenten mielestä Kroisos olisi parempi puheenjohtaja, sillä Roopen saituus vaikeuttaa esimerkiksi hulppeiden juhlatilaisuuksien järjestämisen. Roopen saituus estää myös rakennuttamasta kaupunkiin parempia asioita, mutta joskus, kun Kroisos lupautuu rakentamaan jotain, Roope ajautuu samaan päätökseen, sillä hän ei halua pilata mainettaan. Roope omistaa klubilla maailman rikkaimman ankan istuimen.

Klubitalo on aikojen saatossa myös romahtanut, joskin Taavin arkkitehtuurinen luonnostelma korvasi vanhan klubitalon "vahingossa".

Sisältä klubitalo on upeasti kalustettu. Tuolit ovat pehmustettuja. Salonkia komistaa punainen väri, jonka näkee mm. verhoissa.

Klubitalolle ilmestyy myös joka päivä uudet sanomalehdet, jotka sisältävät taloustietoja, joita pohatat lukevat mielellään. Joskus lehdistä tulee jopa riitaa, joka voi muuttua pahaksikin kinasteluksi.


Aiheesta kirjoittivat:   Méxicon Aurinko   D-on Ros-a   alak   guru333   Españan Erikoinen   innokas Roope-fani   aatk 100   wiki_user   Hurmehammas   Jones Duck   samppa   kisumisu98  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö