Joulutanssiaiset Ankkalinnassa ( The Christmas Cha Cha ) on Carl Barksin vuonna 1959 tekemä tarina, joka julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi Aku Ankka -lehdissä 49-50 / 1961.
Tarinassa Aku on harjoitellut yllätykseksi Iinekselle tanssimista joulun cha cha cha tanssiaisiin. Palkintona on hopeinen boolimalja täytettynä kolikoilla. Aku myy kuitenkin varmuuden vuoksi joulukortteja jos hän ja Iines häviäisivätkin kilpailun. Kun hän on Iineksen talon kohdalla Iines suostuttelee Akun pystyttämään paviljongin katon päälle kuusen. Aku kuitenkin vaatiin Iineksen hänen parikseen tanssiaisiin vastapalvelukseksi. Aku antaa ankanpojille tehtäväksi viedä joulukorttitilauskuoren postiin. Pojat miettivät kauppojen joulusomistusta, ja unohtavat viedä kirjeen postiin. Kun tilaajat eivät saisi korttejaan he raivostuisivat, siksi Aku piileksikin eikä uskaltanut mennä tanssiaisiin. Pojat löytävät Akun syrjäkujilta ja he kertovat, että olivat somistaneet ikkunat korteilla. Aku menee äkkiä tanssiaisiin jossa on Roope parinaan tanssinopettaja. Roope kilpailee, koska on joutunut kustantamaan palkinnon. Loppufinaaliin kilpailussa pääsevät Aku ja Roope pareineen. He joutuvat tanssimaan seppeleen sisässä. Iines jännittää, mutta Lupu pelastaa päivän. Hän kuiskaa Iinekselle, että seppeleen sisälle olisi muka piiloitettu nokkosia. Iines hyppelehtii ja Aku ja hän voittavat palkinnon.