Parta-Jussi


Ab0541_akupedia_PartaJussi

Parta-Jussi (eng. Hard haid Moe) on poikkeava Disney-hahmo, sillä hän on selvästi ihminen eikä eläin.Parta-Jussi asuu Erakontörmä(yksinäisen kyrääjän kukkula)- nimisen kunnan alueella, jossa ei asu muita kun hän itse ja jonka pormestariksi hän on äänestänyt Hennikki-lehmänsä.Hän teki debyyttinsä numerossa 14 vuonna 1967 tarinassa "Hauska koulupäivä". Tällöin hänen nimensä oli vielä Niku Naavaparta. Nimi Parta-Jussilla on vaihdellut siksi, että tarinoita suomensi eri suomentajia joten eri henkilöt laittoivat eri nimiä. Parta-Jussilla on myös koira nimeltä Hannibal. Vielä 60- ja 70-lukujen vaihteessa Parta-Jussi oli Suomessa yleinen, mutta 70-luvun puolivälissä Parta-Jussi hävisi niin eurooppalaisista kuin yhdysvaltalaisista Disney-sarjakuvista.  Vuonna 2007 julkaistiin Aku Ankassa ja Roope- Sedässä tarinat Parta-Jussista. Brasilialaiset ankkalukijat kuitenkin innostuivat Parta-Jussista ja Parta-Jussi sai Brasiliassa oman lehtensäkin nimeltään Urtigáo vuosiksi 1987-1994. Parta-Jussin italialainen  nimi on Dinamite Bla. Suomessa Parta-Jussi on tunnettu myös nimillä Niku Naavaparta ja Dynamiitti-Pete. Parta-Jussi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1964 Dick Kinneyn käsikirjoittamassa ja Al Hubbardin piirtämässä sarjakuvassa, jonka nimi oli "Its Music?" Parta-Jussi on "maalaisjussi" tai "heinähattu", joka hiiltyy helposti ja turvautuu haulikkoonsa jos hänen mailleen on tullut tunkeilijoita. Varmaankin ainoa ankkalinnalainen, jonka kanssa Parta-Jussi tulee toimeen on hippimäinen Touho Ankka.Parta-Jussi kuuluu juntturoiden kerhoon, ja on myös kyseisen kerhon perustaja ja puheenjohtaja.Parta-Jussi on maanviljelijä.

Ulkonäkö:  Parta-Jussilla on sininen lierihattu, siniset henkselihousut, pitkä, harmaa parta joka ulottuu polviin asti, mutta hänellä ei ole kenkiä. Joskus hän kylläkin käyttää sandaaleja.


Aiheesta kirjoittivat:   kosmok   A=ankka!   kuukupööpötin   giant lord x   kumiankka12   J-97   A.N.K.K.A   Ankisti24   -TupuHupuLupu-   wiki_user   Ankisti12  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]