Into Ankka


61c5a5_akupedia_intokuva

Into Ankka (engl. Kildare Coot) on Aku Ankan serkku tai pikkupikkuserkku. Hän on vieläkin pahempi säheltäjä kun Touho Ankka. Into on saanut nimensä Roope-Sedän lukijakilpailuun tulleesta ehdotuksesta.Erään piirtäjän käsityksen mukaan Into on Roope Ankan siskon Matildan MacAnkan ja Taavi Ankan poika.

Inton ensiesiintyminen oli vuonna 1964 Romano Scarpan tarinassa Into, maailman nurinkurisin ankka. Hän on esiintynyt sarjakuvissa Soul 1988, Kummallisen hahmon ritarin seikkailut, Uskomaton uudenvuodenaatto, Juhlat kolmensadan kunniaksi, Lentävä lounas, Into, maailman nurinkurisin ankka, Intoa piisaa ja Ulkomusiikillisia erimielisyyksiä. Into on myös perustanut Akun ja Touhon kanssa bändin, mutta menestys oli vähän huono...

Into ja Touho ovat hieman samanluontoisia; kumpikin ovat hieman "sählääjiä" ja heillä on yleensä tapana rikkoa kaikki, mihin he koskevat.Into on kuitenkin vielä pahempi sählääjä ja hänet tunnistaa sinisistä silmistä, sinisestä kravatista ja vauhdikkaasta töyhdöstään. Inton alkuperäinen nimi on Sgrizzo Papero.

Into Ankan ensiesiintyminen Suomessa tapahtui vuonna 1992 Aku Ankan Taskukirjan erikoisnumerossa "Olympiakuume". Intosta on vuoden 2008 Tammikuun Roope-Setä lehteen tehty keräilykuva.

Erityistä: Tällaisen täystuhon voisi kuvitella lukittujen ovien taakse, mutta sinne häntä on turha yrittää saada, sillä synnyintarinassaan hänelle annetaan parantolasta terveen paperit. Into on esiintynyt Suomessa myös nimillä Kummo Ankka ja Toope Ankka., mutta myöhemmin nimiäänestyksen avulla nimeksi vakiintui Into.

Into Ankka eri kielillä:

*Englanti: Kildare Coot
*Hollanti: Dabbert Duck
*Italia: Sgrizzo
*Kreikka: Ντάκυ
*Norja: Tullrik
*Puola: Fisio
*Ranska: Sgrizzo
*Tanska: Mikkel
*Ruotsi: Fläng




«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]