Touho Ankka on Aku Ankan optimistinen ja touhukas serkku, joka ilmestyy usein Akun pihalle mukanaan uusi idea, jonka seuraukset ovat useimmiten tuhoisat. Monipuolisen, mutta hataran sivistyksensä hän on saanut lähinnä kirjekurssien kautta ja joidenkin vaikuttavienkin diplomien ja oppiarvojen myöntäjä on yleensä jokin vähemmän arvovaltainen opinahjo. Touho tarkoittaa aina hyvää, mutta hän ajautuu kuitenkin todella helposti erilaisten muotivirtausten pauloihin ja saa yleensä myös Akun vaikeuksiin. Joskus, yllättävää kyllä, Touholla on monta työtä.
Hän työskentelee Akun kanssa välillä ATP:ssa (Ankan tiedustelupalvelu) agenttina ToTa 12 (ToisTaitoinen 12) tai PAM:issa (Päihitämme Avaruuden Muukalaiset). Brasiliassa Touho nähdään myös Taikaviitan apurina. Hän on yleensä pukeutunut punaiseen pipoon ja villapaitaan.
Touhon veli on Sisuvius Ankka. Heidän äitinsä nimi on Aino Ankka ja isänsä Unto Ankka. Touhon serkut ovat Aku,Hannu sekä Into. Hänen pikkuserkkunsa on Hansu Hanhi.
Touho esiintyi ensi kerran vuonna 1963 amerikkalaisten Dick Kinneyn ja Al Hubbardin tarinassa Touho-serkun toilauksia, joka esitettiin Suomessa Aku Ankka-lehden numerossa 16/1996. Tarina sai pian jatkoa ja amerikkalaisten taiteilijoiden lisäksi (mm. Tony Strobl) hahmoa kehitteli erityisesti Ranskan, Italian ja Brasilian ankkapiirtäjät.
Touho muilla kielillä:
- Englanniksi: Fethry Duck
- Ranskaksi: Popop
- Italiaksi: Paperoga
- Ruotsiksi: Knase Anka
- Saksaksi: Dussel Duck
- Indonesiaksi: Didi Bebek
- Norjaksi: Klodrik
- Portugaliksi: Peninha
- Puolaksi: Dziobas
- Alankomaat: Diederik Duck
- Espanja: Patoso
- Saksa: Dussel Duck
- Suomi:Touho Ankka
Lähteet: Wikipedia, Aku Ankan sukupuu ja Disney julkaisut.
Touho on ihastunut Lilja Ruususeen (AATK 361).
Touho on epäonninen, ja joskin hieman toivoton tapaus, mutta silti niin hellyyttävän ihana.
