Hessu Hopo


3898c4_akupedia_hessuhopo

Hessu Hopo on isokenkäinen, laiha ja pitkä koira. Hän on välillä vähän hölmö ja hassu Mikki Hiiren kaveri. Hessu on syntynyt Hopolassa ja hän ottaa elämän rennosti, eikä turhaan huolehdi asioista. Hessun koti on todella sekainen, ja hän onkin on yrittänyt siivota sitä Mikin avustuksella useaan otteeseen onnistumatta. Hessu keksii myös useissa tarinoissa kaiken näköisiä omia erittäin hupaisia keksintöjä ja virityksiä. Hessun kengänkoko on 62 (ellei toisin todisteta).

Kun Hessu ottaa superpähkinöitä (joita kasvaa Hessun takapihan pensaissa, superpähkinät esiintyivät ensikerran vuonna 1968), hän muuttuu Superhessuksi. Superhessun loi piirtäjä Paul Murry tarinassa Superhessu kohtaa mustakaavun(1965). Pähkinöiden teho kestää epämääräisen ja ennalta-arvaamattoman ajan, joten hän kantaa aina varapähkinöitä mukanaan hatussansa. Välillä sattuu niin, että Superhessun pähkinöiden teho loppuu esimerkiksi kesken ilmalennon, jolloin hän tippuu maahan. Superhessuna hän ottaa kiinni rosvoja ja auttaa toisia ihmisiä. Välillä Superhessu lentää toiselle puolen maapalloa muutamassa sekunnissa. Superhessulla on erikoiskykyjä kuten lentotaito, röntgenkatse ja superkuulo. Hän pystyy myös katsomaan televisiota niin sanotulla kallotelkkarillaan. Superhessu pystyy myös lentämään avaruteen ja pelastamaan muita planeettoja. Superälyä Hessulle pähkinät eivät kuitenkaan tuo. Superhessun pukuun kuuluu punainen trikoopuku ja viitta.

Yli-inhimmilliset voimat kulkevat ilmeisesti Hopoilla suvussa, sillä eräs keskiajalla elänyt talonpoika-Hessu oli myös jonkinlainen aikansa supersankari. Hänkin sai voimansa, sattumalta, kun häneen iski salama. Häntä kutsuttiin nimellä Mighty Knight, ja hänen asuunsa kuului keskiaikainen viitta, kypärä ja miekka. Myös Hessun veljenpoika Pikku-Pelle on saanut kokeilla sankarinroolia: tarinassa The Twister Resisters hän nielaisee superpähkinän päästyään selville setänsä kaksoiselämästä ja muuttuu superpelleksi. Hessu, joka on selvillä omien älynlahjojensa rajallisuudesta, ottaa mielellään veljenpoikansa superkumppanikseen, sillä Pikku-Pellen tiedoista on hyötyä katastrofien estämisessä. Turha kai sanoakaan, että sankarimme ei suinkaan aina onnistu pyrkimyksissään.

Sarjakuvissa Hessu on koiramaisen hyväsydäminen mutta hölmö hahmo, joka salapoliisitarinoissa esiintyy Mikki Hiiren apurina. Hän saa usein varsin outoja mietteitä mutta toteuttaa ne aina erinomaisen ennakkoluulottomasti. Tämä auttaa usein Hessua ja Mikkiä seikkailuissa eteenpäin.  Hessu omaa myös vilkkaan mielikuvituksen

 Hessu auttaa Mikkiä etsivän töissä ja Hessusta onkin hänelle paljon apua. Jos jokin Superhessun vihollisista pitäisi mainita, mainitaan eräs ilkeä keksijä. Tuo keksijä varasti Ison Penan, vei Pisan tornin Kuuhun ja hypnotisoi ihmiset uskomaan, että Ankanniemen silta on varastettu. Tuo ilkeä professori myös sieppasi Helunan. Superhessu tuli pelastamaan Helunaa ja sai muistinmenetyksen, kun suuri hiirenloukku nappasi hänet. Hessu ja Heluna pelastuivat superoravien avulla.

Hessu Hopo muilla kielillä:

Englanniksi: Goofy Ruotsiksi: Jan "Janne" Långben Ranskaksi: Dingo Goofy Saksaksi: Goofy Norjaksi: Langbein Tanskaksi: Fedtmule Portugaliksi: Pateta Espanjanjaksi: Goofy Espanjaksi¬ (Etelä-Amerikka): Tribilín Hollanniksi: Goofy Indonesiaksi: Gufi Islanniksi: Guffi Italiaksi: Pippo Puolaksi: Goofy Slovakiaksi: Goofy Sloveeniksi: Pepe Turkkiksi: Dingo, Gufi Unkariksi: Goofy Ja Suomeksi tietenkin Hessu.

Historia

 Hessu esiintyi ensimmäisen kerran The Walt Disney Companyn mustavalkoisessa piirroselokuvassa Mickey's Revue (ohjannut Wilfred Jackson, piirroselokuva ilmestyi 1932) luonteenomaisesti naurahtelevana, ruokkoamattomana maalaishujoppina; aluksi hänen nimensä oli "Dippy Dawg"(suomeksi "Kumma Koira" tai "Höntti Hauva"). Hessun ääninäyttelijänä toimi sirkustaiteilija Pinto Colvig vuoteen 1965 asti.Tammikuun kahdeksantena päivänä 1933 Floyd Gottfredson piirti ensimmäisen kerran Hessun, joka pohjautui kömpelöön Dippy Dawgin hahmoon. Walt Disney oli rohkaissut piirtäjää luomaan uuden sankarin elävöittämään Mikki Hiiren seikkailuja. Näin siis sai alkunsa sarjakuvastrippien hassu hujoppi The Goof. Vähitellen hahmo pääsi mukaan pitkiin tarinoihin kuten The Lair of Wolf Barker, jonka ensimmäinen osa ilmestyi tammikuun 29. päivänä 1933 ja sai Amerikkalaiset lukijat odottamaan innolla sunnuntaipäiviä ja jatkoa tarinaan. Mikki hiiren ihailijoille, jotka olivat tottuneet näkemään sankarinsa Polle Koninkaulus - hevoshahmon seurassa, Hessu oli varsinainen pelle nököhampaineen, pitkine luppakorvineen ja reikäisine kenkineen. Oli huvittavaa nähdä Mikki Hiiren rinnalla pää pilvissä kulkeva hölmöläiskoira, jonka tavaramerkiksi tuli huudahdus: "Yuk Yuk!" Epäsuhtainen parivaljakko takasi yleisölle hyvät naurut. Alkuperäiseltä nimeltään Hessu-hahmo oli siis The Goof, mutta vuonna 1936 hänet ristittiin Goofyksi. Hessu karisti vanhan Dippy Dawgin roolin harteiltaan myös valkokankaalla. hänet jalosti nykyiseen hahmoonsa animaattori Art Babbit, jota hyvällä syyllä voi kutsua sankarimme isäksi. Babbit kehitti myös Hessun henkisiä ominaisuuksi huolellisesti. Monissa 1930-luvun lyhytelokuvissa Hessu seikkaili yhdessä Aku Ankan ja Mikki Hiiren kanssa. Päähenkilönä Hessu esiintyi kaikkiaan 46 piirroselokuvassa, joista ensimmäinen oli Goofy and Wilbur (1939) ja viimeinen Aquamania (1961). Alun perin viimeinen Hessun piirroselokuva oli Goofy's Freeway Troubles (1965). Jostain syystä Disney-yhtiö on myöhemmin katsonut että kaksijakoinen päähenkilö ei ole Hessu ja muuttanut sen muotoon Freewayphobia II (edeltävä filmi samalta vuodelta oli Freewayphobia). Historian tutkijoita on ällistyttäny jo Kivikaudella elänyt laji Hopo Erectus, antiikin Rooman keisarina ollut Hessu Augustus, keskiajan turnajaisissa voimiaan mitellyt Sir Hedric Hopo ja Hessu Kolumbus, joka löysi Amerikan jo ennen Kristofferia, vaikkakaan sankari ei vaatimattomuttaan tehnyt asiasta numeroa.

 

 Suosituiksi tulivat humoristiset urheilulajien esittelyt (1940-luvun How to -sarja). 1950-luvulla Hessusta tuli keskiluokkainen lähiöperheenisä. 1990-luvulla hän sai TV-sarjan Goof Troop eli Hopon Poppoo ja sen jatkoksi kaksi elokuvaa: A Goofy Movie (1995) ja An Extremely Goofy Movie (2000). Colvigin jälkeen Hessun ääntä ovat esittäneet George Johnson, Bob Jackman, Hal Smith, Tony Pope, Will Ryan ja Bill Farmer.

 Sarjakuvatarinoissa Hessu on koiramaisen hyväsydäminen mutta hölmö hahmo, joka salapoliisitarinoissa esiintyy Mikki Hiiren Watson- tai Hastings-tyyppisenä kumppanina. Hän saa usein varsin tolkuttomia päähänpistoja mutta toteuttaa niitä erinomaisen ennakkoluulottomasti. Tämä auttaa usein häntä ja Mikkiä seikkailuissa eteenpäin. Lisäksi Hessulla on varsin vilkas mielikuvitus.

 Kielenkäytöltään suomennosten Hessu poikkeaa Aku Ankan yleisestä kirjakielisyydestä käyttämällä mä- ja sä-tyyppisiä pronomineja. Alkukielellä Hessu puhuu vielä murteellisempaa kieltä, muttei Mikki Hiirikään pitkään puhunut kirjakieltä. Hessun luonteenomainen huudahdus on "Höhöö!".

 Hessulla on paljon sukulaisia, muun muassa: Indiana Hopo, Max, Tessu, Hissu, Hasse  ja Hössö ja hessun täti tilda sekä Pikku-Pelle (eng. Gilbert). Hessun suku on kotoisin paikkakunnalta nimeltä Hopola (eräissä suomennoksissa Hessukylä), jonka kaikki asukkaat ovat Hessun näköisiä. Hessu pitää vihreistä karkeista.

Edellä mainittu Max on Hessun poika, Hopon Poppoo-nimisestä televisiosarjasta. Kyseisestä sarjasta on tehty myös sarjakuvaversio.

Myös Elmo Hopo on mainitsemisen arvoinen hahmo. Elmo Hopo valittiin Ranskan olympiajoukkueen maskotiksi vuonna 1980 ja Portugalin joukkueen 4 vuotta myöhemmin. Elmo asui Hanhivaarassa, ja vuonna 1987 ilmestyneessä piirroselokuvassa Sport Goofy In Soccermania Roope Ankka värväsi hänet vahvistukseksi sponsoroimaansa Tupun, Hupun ja Lupun jalkapallojoukkueeseen The Greenbacks, jonka tavoitteena oli päihittää Karhukopla ja voittaa kallisarvoinen pokaali.

Hessun seikkailuissa esiintyy myös loputon määrä setiä aina Howanista, josta kerrotaan sarjakuvassa The Grazy Crime Wave (1933), ujoon keksijään Herkko Hopoon.

Hessu painoksia on muun muassa MÄ Hessu (2002) ja Aku Ankan satasivuiset 9 Sehän on Hessu!.

Tunnettuja Hessupiirtäjiä: Floyd Gottfredson, Tony Strobl, Paul Murry Marco Palazzi, Lorenze Chiavinim, Lino Gorlero, César Ferioli, Paco Rodriques,Daan Jippes ja paljon, paljon muita.




«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]