Jukka Heiskanen on palvellut Aku Ankka lehden päätoimittajana siitä saakka, kun hänen edeltäjänsä Markku Kivekäs siirtyi eläkkeelle. Ahkera Jukka kirjoittelee Aku Ankka-lehteen aktiivisesti Ankkamaailmaan, Disney-elokuviin ja ajan ilmiöihin liittyvistä aiheista. Hän tekee haastatteluja esimerkiksi uusimpien elokuvien ohjaajien kanssa (esimerkiksi Prinsessa ja Sammakko-elokuvan ohjaajien kanssa) ja ankkasarjakuvien piirtäjien ja käsikirjoittajien kanssa. Aku Ankassa on myös hänen sarjakuvaesittelyjään. Onpa hän myös muutamaan otteeseen kirjoittanut Aku Ankka ekstraan muunmuassa Taskareista ja Aku Ankasta. Aku Ankan nettisivuilla Ankka TV: ssä on hänen haastattelunsa, jossa hän kertoo Nummisuutarin Aku tarinasta, jonka piirsi suomalainen ankkataiteilija Kari Korhonen .
- > Ankat
- > Hahmot
- > Ankkalinna
- > Hiiret
- > Hanhet
- > Piirtäjät ja käsikirjoittajat
- > Konnat ja velhot
- > Lemmikit
- > Tavarat
- > Muut
- > Disney
- > Disney-pelit
- > Lehdet ja muut julkaisut
- > Sarjat
- > Animaattorit
- > Taskukirjat
- > Nettisivut
- > Animaatiot