Howard Pennonen on Kroisos Pennosen isä, joka on esiintynyt tarinassa Kuparikukkulan kuningas (Don Rosan Roope Ankan Elämä ja Teot 1:ssä). Hänen vaimonsa, eli Kroisoksen äidin nimeä ei siinä mainittu. Hän kertoi Roopelle, että oli rikastunut vuonna 1849 olleen kultakuumeen aikana. Howard kertoi samalla kuparinkaivuun salat. Samassa tarinassa hän auttoi Roopea hankkimaan tälle kuuluvan Anacondan Kuparikaivoksen. Hänen poikansa Kroisos Pennonen, esitellään tarinoissa hemmoteltuna lapsena, joka on sittemmin perinyt omaisuutensa ja rehvastelee sillä toisin kuin Roope Ankka, joka säästää joka sentin. Vaikka Kroisoksen vanhemmat ovatkin hemmotelleet Kroisosta, niin "Kuparikukkulan kuningas"-tarinan lopussa Howard lähettää kroisoksen ostamaan hevospiiskaa, koska hän suuttuu pojalleen, kun Kroisos haukkuu juuri kuparikaivoksen halvalla myynyttä Roope Ankkaa. Howard on tavannut myös Milla Magian, tarinassa "Ensilantin tarina"(Julkaistu Roope Ankan elämä ja teot 2:ssa), kun Milla matkaa ajassa taaksepäin Skotlantiin vuoteen 1877, jolloin Roope tienasi ensilanttinsa. Tarinan tapahtumat ajoittuvat vajaan 10 vuotta aiempaan kuin "Kuparikukkulan kuningas"-tarinan tapahtumat.
- > Ankat
- > Hahmot
- > Ankkalinna
- > Hiiret
- > Hanhet
- > Piirtäjät ja käsikirjoittajat
- > Konnat ja velhot
- > Lemmikit
- > Tavarat
- > Muut
- > Disney
- > Disney-pelit
- > Lehdet ja muut julkaisut
- > Sarjat
- > Animaattorit
- > Taskukirjat
- > Nettisivut
- > Animaatiot