Kolme pientä porsasta (Veli Huilu, Veli Viulu ja Veli Ponteva) on porsasveljeskolmikko, joka asuu metsässä tiilestä tehdyssä pienessä mökissä. Porsaiden pahin vihollinen on Iso Paha Susi, tutummin Sepe Susi, jota he pakoilevat henkensä kaupalla. Sepen poika, Pikku Hukka, on, täysin päinvastoin kuin isänsä, kolmen pienen porsaan paras ystävä. Vaikka kolme pientä porsasta ovat oppineet välttämään Sepe Suden ansoja, varsinkin porsastrion nuorimmaiset, Veli Huilu ja Veli Viulu, uppoutuvat leikkeihinsä ja lauluihinsa joskus niin kovasti, että Susi pääsee heidät yllättämään. Tällöin yleensä kolmikon vanhin ja viisain, Veli Ponteva, onnistuu pelastamaan veljensä tukalasta paikasta. Joissain tarinoissa Sepe pääsee yllättämään koko veljestrion, jolloin heidän pelastumisekseen tarvitaan Pikku Hukan viekkautta tai Veli Nallen voimia ja ryhmysauvaa; joskus molempia.
Porsaat ovat hyvin musikaalisia ja heidät voikin tunnistaa heidän soittimistaan. Veli Huilu soittaa nimensä mukaisesti huilua, Veli Viulu viulua ja Veli Ponteva voidaan sillointällöin nähdä pianon ääressä. Kolmen pienen porsaan yhteydessä on tullut tutuksi Frank Churchillin säveltämä porsaiden usein laulama pilkkalaulu "Pahaa sutta ken pelkäisi". Veli Huilu ja Veli Viulu laulavat kyseistä kappaletta aina tuntiessaan olevansa turvallisesti Sepe Suden tavoittamattomissa. Yleensä veljekset ovat juuri tällöin varomattomimmillaan, Pontevan ainaisista varotuksen sanoista huolimatta ja tällöin Sepellä on helppo työ napata porsaat säkkiinsä.
Satu kolmesta pienestä porsaasta on painettu ensimmäisen kerran jo vuonna 1843, mutta itse tarina on tiettävästi paljon vanhempi. Ensimmäinen animoitu lyhytelokuva kolmesta pienestä porsaasta ilmestyi Walt Disneyn tuottamana 27. toukokuuta 1933. Elokuva oli valtaisa menestys ja se valittiinkin vuonna 2007 säilytettäväksi "kulttuurisesti historiallisena ja esteettisesti merkittävänä" teoksena Yhdysvaltain kansallisen elokuvaluettelon National Film Registryn arkistoihin. Kolmen pienen porsaan nimet olivat jo vuonna 1933 samat kuin nykyäänkin suomalaisittain käännettynä ehkä oudon kuuloiset, mutta heitä hyvin kuvastavat Käytännön Possu, Viulunsoittaja Possu ja Pillipiipari Possu (Practical Pig, Fiddler Pig ja Fifer Pig). Alkuperäisessä sadussa vuodelta 1843 ja lyhytelokuvassa 1933 porsaat asuvat vielä omissa taloissaan. Ison Pahan Suden puhaltaessa kuitenkin Veli Huilun olki- ja Veli Viulun risumajat nurin nämä pakenevat Veli Pontevan huolella tiilestä rakennettuun mökkiin. Susi ei saa porsaita tiilimökistä käsiinsä, joten kaikki kolme porsasta asustelevat vielä nykyäänkin turvallisesti tässä samaisessa mökissä; nykyään monin susiansoin ja hälytyslaittein varustettuna.
