Guido Martina


Guido Martina oli italialainen Aku Ankan tarinoiden käsikirjoittaja. Hän syntyi 9.2.1906 Torintossa ja kuoli 6.5.1991. Hän käsikirjoitti ja loi Elisa Pennan ideasta Taikaviitan, Akun toisen minän. Martina oli koulutukseltaan opettaja, ja lisäksi hänellä oli myös tutkinnot eri yliopistoista filosofiasta ja kirjallisuudesta. Ennenkuin hän siirtyi sarjakuvien pariin, hän oli Pariisissa elokuva -alalla. Palattuaan 1938 takaisin Italiaan hän rupesi kääntämään Mondadori -kustantamolle amerikkalaisia Mikki Hiiri ja Aku Ankka -sarjakuvia. Kääntämisen Martina jätti jo vuonna 1948 ja rupesi itse käsikirjoittamaan tarinoita italialaisille piirtäjille. Samoihin aikoihin hän alkoi laatia käsikirjoituksia myös Suomessa 1950- ja 60-luvuilla hyvin tunnettuun Pecos Bill -lännensarjikseen. Ahkerana käsikirjoittajana hän ehti urallaan rustata yli 1200 -sivua sarjakuvia saapasmaan Disney -käsikirjoittajille, joukossa lukemattomia Taikaviitta -tarinoita. Käsikirjoittajana hän toi tarinoihin viitteitä kirjallisuudesta ja historiasta. Suomalaiseen makuun hänen huumori on usein hieman julmaa, eikä paha useinkaan saa palkkaansaja ja usein Roope on vähän liiankin raju.Yksi esi merkki on tarinassa Jäädytetyt varat. Tässä mielessä hänen vastakohtansa käsikirjoittajana on Rodolfo Cimino.

Lähteet: Wikipedia, AkuAnkka ekstra"karhukopla".


Aiheesta kirjoittivat:   Markus Ankka   Viittavitsi   Mattiii   djlordi   -TupuHupuLupu-   Roope Ankka1995  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]