Aku Ankan sukupuu


Ankan suku, McAnkkojen suku ja Ankanpään suku:-------- 

Sukupuuhun kuuluisi myös Taavi Ankka, Roopen siskon Matildan aviomieheksi ja Moby Ankka         jonnekinpäin sukupuuta, mutta Don Rosan mukaan Byron Erickson ei jostain syystä suostunut siihen, että Taavia tai Mobya lisättäisiin sukupuuhun. Sukupuu on julkaistu "Roope Ankan elämä ja teot " -kirjasarjassa, eräässä Roope-sedässä ja vanhassa Aku Ankassa sekä Aku Ankan vanhoilla kotisivuilla.  Koska ankanpoikien isän nimeä ei tiedetä, eikä kasvoja tunneta, lintu peittääkin hänen kasvonsa ja nimen kohdalla on pelkkä sukunimi: Ankka. Sukupuu toi esimerkiksi Italiassa suurta kummastusta koska se näyttää että Roope ja Mummo eivät ole sukua. Aikaisemmin  luultiin, että Roope ja Mummo ovat sisaruksia. Ennen kuin Don Rosa teki sukupuun hän pyysi Carl Barksilta oman näkemyksensä ankkain suvusta, jonka pohjalta hän teki sukupuun. Rahasäilö ja Julle Ankanpään patsas näkyvät sukupuun taustalla, joka viittaa siihen että ainakin osa Ankoista asuu Ankkalinnassa. Sukupuun on piirtänyt Don Rosa 1990-luvulla.

Yksityiskohtia:

1. D.U.C.K-ilonpilaaja: Puosu Ankan kuvan yläpuolella puuhun kaiverretussa sydämessä.

2. Huomaa, että osan sukulaisten kuvien ympärillä on jotain joka viittaa johonkin hahmolle ominaisesti kuuluvaan, kuten maissintähkät Julle Ankanpään alapuolella puun juuressa, tai sitten ensilantti roikkumassa tutun narunpätkän päässä Roope Ankan kuvan alla. Myös Mummon yläpuolella on pannuja ja kattiloita. Sekä Tupu, Hupu ja Lupu ovat pukeutuneet sudenpennuiksi ja heillä on pesäpallovarusteet alapuolellaan. Hansu Hanhella on puolestaan hänelle kuuluva talikko. Tausta muuttuu myös Skotlannista Ankkalinnaksi. Tupu, Hupu ja Lupun isä on peitetty linnulla, (pää).




«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö