Karhukoplan lymypaikka


Karhukopla (Beagle Boys) pitää normaalisti majaa vanhassa asuntovaunussa jonkinlaisella joutomaalla. Lisäksi heillä on joskus punainen piilopirtti kaupungin laidalla osoitteessa Karhutie 1. He ovat myös lymynneet AnkkalinnaN viemäri- verkostossa. Välillä osoitetta ei kuitenkaan mainita. Tarinassa katalat kauriin metsästäjät Karhukopla asuu asuntoautossa.

Sekä asuntovaunu että piilopirtti ovat tuhoutuneet lukuisia kertoja mutta aina se kuitenkin on korjautunut seuraaviin sarjoihin.

Asuntovaunun keskellä on usein pöytä, jonka ääressä konnat pitävät kokouksiaan. Siellä on myös kerrossänkyjä, jotka sopivat hyvin ahtaaseen tilaan. Välillä asuntovaunussa/piilopirtissä ei ole ollenkaan ikkunoita, joskus siellä on puolestaan näkynyt 1-4 ikkunaa. Sekä sisältä että ulkoa rapistunut piilopirtti(tai asuntovaunu) näyttää hylätyltä.

Karhukoplan lymypaikkana on esiintynyt myös monia muitakin paikkoja, kuten esimerkiksi rosvokumppanin piilopaikka tai joku muu sen tapainen. Karhukopla on joskus myös asunut hetkellisesti hotellissa tai jossakin muussa luksus-paikassa. Varmasti yleisin paikka, joka ei ole varsinainen lymypaikka, on Konnansuon tai Ankan nokan tuttu selli.

Don Rosan mukaan Karhukopla pitää majaa Ankkalinnan alla, vanhassa Ankkalinnassa jonka yläpuolelle nykyinen kylä nousi. Siellä kopla asustaa Ankanpään rohtokaupassa. Tämän voi todeta Rosan sarjasta kaikkein mieluisin lahja.


Aiheesta kirjoittivat:   tupu,hupu,lupu ja rupu   Markus Ankka   fatson-ankka   Tepe12   Aape McRonkka1   alak   Ankka-Fani37   Jac   "Hiidenkirnu"   Mikael McDonald  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]