Osku Kani


Osku Kani (Oswald) on Disneyn vanha hahmo. Hän esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1927 piirretyssä Poor Papa. Hän oli Disneyn ensimäinen hahmo. Disney teki Oskun yhteistyössä Universal Studiosin kanssa. Vuonna 1928 Universal kertoi kuitenkin omistavansa kaikki Osku Kanin oikeudet, eikä hahmo ollut enää Disneyn hahmo. Hahmo oli menestyvä kymmenisen vuotta, mutta ilman Disneyä, Oskun suosio hiipui pikkuhiljaa. Vuonna 1943 näytettiin Oskun viimeinen piirretty The Egg Cracker suite ja viimeisen TV-esiintymisensä vuonna 1951 cameona The Woody Woodpecker Polkassa. Hänet nähtiin vielä muutamissa sarjakuvissa, mutta suosiota hänellä  ollut. Vuonna 2006 Disney vaihtoi urheiluselostaja Al Michaelsin oikeudet Oskuun. Amerikassa hahmosta ryhdyttiin het tekemään T-paitoja, DVD-settejä ja keräilijöiden figuureja. Hahmoa ei kuitenkaan alettu käyttää piirretyissä tai sarjakuvissa. Vuonna 2010 ilmestyi kuitenkin Epic Mickey-videopeli Wiille, jossa Osku on yksi päähahmoista (ei pelattava).

Osku on ilmeisesti Mikin vuotta vanhempi velipuoli, mutta tämä johtuu varmaan siitä, että molemmat olivat Walt Disneyn ensimmäisiä luomuksia.

Tämän päivän sarjakuvissa Osku on tehnyt vain yhden ruudun cameon tarinassa Pellen Arvaamaton Mölytoosa (ATK 382).


Aiheesta kirjoittivat:   mattiboy01   Roope Ankka12   Jennyy   Spektro99  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]