Ankat ovat ihmisten kaltaisia olentoja (eivät oikeasti, mutta sarjakuvissa kyllä), joilla on mm. oma pankki (Ankallispankki), omat juhlansa ja heillä on oma mukava kaupunki, Ankkalinna, jonka perustaja on Julle Ankanpää. Toinen, hyvin ankkojen keskuudessa tunnettu kaupunki on Hanhivaara.
Ankkalinnassa asuu muitakin kuin ankkoja, mutta heitä ei kannata sotkea ankkoihin. Tarkoittaa siis samaa, kuin se, että lapsia ei kannata sotkea aikuisiin. Ankat pysyvät hyvin sovussa muiden kanssa, ainakin jos he yrittävät. Ankkalinnassa asuu myös hanhia, joiden sukuun kuulu mm. harvinaisen onnekas Hannu Hanhi sekä Roopea rakastava Riitta Hanhi.
Ankoissa on yksi hassu puoli: He ovat pukeutumiseltaan vähän erilaisia kuin ihmiset, sillä he käyttävät housuja ainoastaan uidessaan, ja silloinkin osa heidän pyrstöstään näkyy.
Ankoilla on höyhenpeite, joka suojaa heitä kylmyydeltä. Tosin välillä ankat joutuvat käyttämään lämpimiä vaatteita, kuten esimerkiksi talvella, jolloin höyhenpeite ei suojaa riittävästi. Jos ankalta ottaa höyhenen pois, se sattuu yhtä paljon kuin ihmistä kovaa nipistettäessä.
Ankat ovat välillä varsin äkkipikaisia olentoja, kuten yksi esimerkki, Aku Ankka, on jo monta kertaa osoittanut. Kenties kaikissa ankoissa on samaa verta?
Ankoilla on oma, hieman ihmisten historiaa muistuttava historiansa, joka on moniversioinen. Kaikille tarinoille yhteistä on kuitenkin, että kauan ennen Julle Ankanpään syntyä Ankalinnan aluetta asuttivat luola-ankat. Ankat eivät yleensä puhu syntymästään, vaan kuoriutumisestaan, koska he ovat syntyneet munasta, jonka he ovat rikkoneet.