Hankala hansamatka on Knut Nærumin ja Tormod Loklingin käsikirjoittama ja Arild Midthunin piirtämä kolmeosainen jatkosarja, jossa Roope, Aku ja ankanpojat lähtevät etsimään Roopen sukulaisen Sir Turvesuo MacAnkan kätkettyä aarretta. Tarinan ensimmäinen osa julkaistiin Aku Ankka -lehdessä 24/2011.
Tarinan kulku:
Tarinan alussa Roope on tomuttamassa perhepotrettejaan. Kun hän osuu Sir Turvesuo MacAnkan kohdalle, hän huomaa, että maalauksen asiakirja ei olekaan maalattu, vaan ihka oikea. Asiakirjasta selviää, että hansaliitto oli myöntänyt hänelle kauppatavaroiden myyntioikeuden Baltiaan. Siitä selviää myös, että Sir Turvesuo on kätkenyt aarteen. Ensimmäisen vihjeen, kiviavaimen avulla Roope lähtee Akun ja ankanpoikien kanssa etsimään aarretta.
Ensimmäisessä määränpäässä Bergenissä, Norjassa ankat löytävät toisen vihjeen, jossa lukee: "Matkaa seitsemältä vuorelta seitsemälle tornille ja koputa sisaren oveen." Sudenpentujen käsikirjan avulla ankat jatkavat matkaa laivalla Lyypekkiin, mutta huomiota herättämättä. He nimittäin vaihtavat asuja.
Laivassa joku työntää Roopen laidan yli, mutta Aku kerkeää heittämään hänelle pelastusrenkaan. Sillä välin ankanpojat ovat takertuneet Simppu Siniseen. Aku muistelee heidän seikkailuaan, jossa he etsivät kultaista kypärää. Simppu kuitenkin muuttunut kiltimmäksi, mikä epäilyttää ankkaseuruetta.
Lyypekissä ankat menevät Pyhän Marian kirkolle, joka on samanniminen kirkko kuin Bergenissä. Niinpä he päättelevät tämän olevan se sisko, joka heidän piti tavata. Kirkolta löytyy uusi vihje, joka johdattaa ankat Tallinnaan. Viimeisessä ruudussa laivan perältä kuuluu sanoja: "Tallinnus, futurus, sieppamus! Tallinnasta saamme tarvitsemamme, herra Sininen." "Kjähähää!".
Tarina jatkuu Aku Ankassa 25/2011.
Jatkoa viime numerosta: Toisen osan alku alkaa siitä, kun ankkaseurue on aivan Tallinnan kupeessa ja älyävät vihjeen "Kolkuta korkeimman Olavin ovea..." tarkoittavat Pyhän Olavin kirkkoa. Laivasta pois astuessaan Aku tönäistään mereen ja Roopelta varastetaan kiviavain. Kyseessä ovat Simppu Sininen ja hänen rikoskumppaninsa, lakimies Kalle Kepuli. Ankat aloittavat ajojahdin kohti Pyhän Olavin kirkkoa. Portaita kivutessaan Roope muistelee Klondikea kävellessään siellä Chilkootin polun.
Huipulla konnat kiepsauttavat Akun ja Roopen laidan yli. Onneksi Aku onnistuu tarraamaan naruun ja Roope Akuun. Yhteisvoimin he tyrmäävät Simppu Sinisen ja ottavat Kalle Kepulilta kiviavaimen. Suljettuaan konnat torniin ja heidän päästyään sieltä hansalaivan opas opastaa ankat salareittiä pois kirkosta. Uuden vihjeen löydettyään seuraava päämäärä sijaitsee Suomen Turussa. Simppu ja Kalle kuitenkin pommittavat ilotulitteilla laivaa ja se joudutaan hylkäämään. Näinpä konnat saavat kiviavaimen ja suuntaavat moottoriveneellä Turkuun. Hansalaivan opas ei kuitenkaan anna heidän pilata loppuja risteilystään ja hän, muut matkalla osallistujat ja ankat matkaavat moottoriveneellä kohti Turkua.
Tarina jatkuu Aku Ankassa 26/2011.
Jatkoa viime numerosta: Kolmas, eli viimeinen osa alkaa Turusta, kun ankat jahtaavat Simppu Sinistä ja Kalle Kepulia. He menevät kohti Turun tuomiokirkkoa ja löytävät sieltä viimeisen vihjeen. Se on paperi, jossa komeilee linna. Kaksikko päättää, että kyseessä on Turun linna, jonka he näkivät matkalla. Simppu näkee Roopen seurueineen ja hän ja Kepuli juoksevat Keskiaikapäiviä viettävän väkijoukon läpi kohti linnaa. Mutta ankatpa ovatkin sitkeitä ja jatkavat takaa-ajoa.
Kun ankat ovat juosseet linnan oven ohi, kuuluu kummallinen "Klik". Äkkiä lattiassa oleva luukku aukeaa ja luukun alta ilmestyy karhu. Kyseessä on siis karhuansa. Simppu tiesi ansasta ja hän ja Kepuli jatkavat matkaa, kun ankat koittavat päästä pyörivästä luukusta pois. Äkkiä ansa pysähtyy ja hansalaivan opas kolmen muun kanssa saavat Simpun ja Kallen kiinni. Opas kertoo heidän olevan Mustapäiden veljeskunta, eli he ovat mustapäiden, tallinnalaisten hansakauppiaiden sotilaallesen killan jäseniä. Opas kertoo myös, että Turvesuo MacAnkan kirjoittama sopimus vaatii aarteesta kymmenen prosenttia Mustapäille. Lisäksi aarteen saa sen, joka sen löytää.
Samalla Simppu ja Kalle karkaavat etsimään aarretta. Ankat kuitenkin saavuttavat heidät nopeasti. Kaksikko suuntaa heidän löytämäänsä salaoveen ja Aku koittaa pysäyttää heidät. Hänen päänsä meinaa jäädä salaoven väliin, mutta Sudenpentujen käsikirja pelastaa hänet. Pian Mustapäät ja ankat ovat taas ajojahdissa. Simppu ja Kalle vierittävät yllättäin kivipyörän seurueen päälle. Onneksi kaikki kerkeävät suojautua. Kalle ja Simppu joutuvat laittamaan jalat alleen, kun kivimuuri rysähtää pirstaleiksi. Ankat jäävät alle, mutta selviävät onneksi hengissä. Pian Sir Turvesuo MacAnkan aarre löytyykin. Aarteena on vain suolaa, joka oli Turvesuon aikoihin kullanarvoista. Mustapäät saavat kymmenen prosenttia aarteesta, oikeastaan kaiken. Lopussa Simppu ja Kalle pyörivät karhuansan luukun päällä.
Loppu