Pocahontas on vuonna 1995 valmistunut Disneyn piirroselokuva, jonka maailmanensi-ilta oli 16. heinäkuuta samana vuonna. Se kertoo intiaanityttö Pocahontasista ja perustuu löyhästi hänen elämäntarinaansa. Pocahontasin suomenkielinen ääni on Arja Koriseva. Elokuvalle on tehty jatko-osa, Pocahontas II matka uuteen maailmaan (1998), jossa selviää kuinka Pocahontasille käy, kun hän lähtee John Rolfen kanssa Englantiin.
Pocahontas asuu intiaanikylässä Pohjois-Amerikassa heimonsa kanssa. Hänen paras ystävänsä on Nakoma, mutta Pocahontasilla on myös seuranaan Miiko-pesukarhu ja Flik-kolibri. Hänen isänsä on intiaanikylän päällikkö, jota Pocahontas kunnioittaa kovasti. Tämän takia hän yrittää aina miellyttää isäänsä. Pocahontasin äiti on kuollut jostakin syystä, jota elokuvassa ei kerrota.
Elokuvan alussa Englannin laivasto löytää intiaanien kylän, tarkoituksenaan kaivaa kultaa. Laivastoon kuuluu miehistön lisäksi mies nimeltä John Smith. Hän ei ole tullut laivaston mukana kaivamaan maallista mammonaa. Kiinnostus kohdistuu Englannin intiaanikyliin ja näiden intiaaneihin. Tutkimusretkillään etsiessään rannikon kyliä, hän saa tavata Pocahontasin. Tämä ei kuitenkaan ole kovinkaan innoissaan tutustumaan nuorukaiseen, vaan pakenee nopeasti paikalta. John Smith ei kuitenkaan päästä Pocahontasia silmistään ja näin he tutustuvat toisiinsa, opetellen molempien kulttuuria ja kieltä. Tällä välin laivaston miehet eivät löydä kultaa. He eivät ymmärrä että intiaanien kulta onkin maissintähkät, joka on kultaakin tärkeämpää kylälle. Uskon puutteessa miehistö jatkaa etsintöjä teoriasta huolimatta.
Nakoma saa tietää Pocahontasin ulkopuolisesta seuralaisesta ja kertoo heimon soturille, Kocoumille Pocahontasin kielloista huolimatta. Samalla hetkellä eräs Smithin ystävä Thomas saa kuulla siitä ja päättää suojella toveriaan. Pocahontasin ja John Smithin tavatessa, molempien heimojen miehet suojelevat ystäväänsä muukalaiselta. Tunnelman keskeyttää Kocoum uhatessaan John Smithiä. Thomas puollustaa samaan aikaan aseella ja lopputulos onkin Kocoumin kuolema.
Intiaaniheimo kuulevat laukauksen ja saapuvat tarkistamaan tilanteen. Heimo saa ymmärryksen, että John Smith ampui soturin, jolloin he ottavat Smithin vangiksi. Molemmat päälliköt, niin intiaanipäällikkö kuin laivaston päällikkö, julistavat sodan alkaneeksi.
Pocahontas päättää suojella rakastamaansa miestä, tulevalta tuomiolta. Isänsä kehotuksista huolimatta hän estää nuorukaisen kuoleman ja sanoillaan antaa rauhan isälleen. Pocahontas ja John Smith ovat jo saamassa toisensa, mutta laivaston päällikkö Radcliffe päättää rauhasta huolimatta ampua intiaanipäällikköä. John Smith estää kohtaloa, uhraamalla itsensä asettuessaan luodin eteen. Hän haavoittuu vakavasti.
Radcliffe sidotaan ja viedään veneeseen. Englantilaiset ovat päättäneet päättää matkansa ja lähtevät takaisin Englantiin. John Smith lähtee laivaston mukana, mutta Pocahontas päättää jäädä kotiinsa rakastamastaan miehestä huolimatta. Ero on rankka molemmille, mutta sydämessään he silti rakastavat toisiaan ikuisesti.