Tuhkimo


Tuhkimo (engl. Cinderella) on ranskalaisen Charles Perrault'n Tuhkimo-satuun (1697) perustuva Disney-yhtiön animaatioelokuva.

Tuhkimo oli Walt Disneyn ensimmäinen varsinainen pitkä elokuva Bambin jälkeen ja elokuvan menestys pelastikin studion vaikeuksilta. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 15. helmikuuta 1950. Sen kesto on 75 minuuttia.

Suomenkielisen ääniversion ohjasi Pekka Lehtosaari. Päärooleissa olivat Anna Kuoppamäki, Seela Sella ja Rauha Rentola.

Tuhkimon äiti sairastuu ja kuolee. Hänen isänsä on surun murtama, muttei voi huonossa rahatilanteessa muuta kuin mennä uudelleen naimisiin. Hän nai ilkeän, mutta rikkaan äitipuolen. Tuhkimon äitipuolella puolestaan on jo entuudestaan kaksi kieroilevaa tytärtä, Anastasia ja Drusella. Lopulta käy niin onnettomasti, että Tuhkimon isäkin kuolee ja kaunis, mutta piiaksi alennettu Tuhkimo jää orvoksi.

Tarina alkaa Tuhkimon kamarista, kauan aikaa sitten hänen isänsä kuolemasta. Hälytyskello kilahtaa ja Tuhkimo pukeutuu räsyiseen ja nuhjuiseen työmekkoonsa ja kiiruhtaa palvelemaan sisarpuoliaan. Hänen työnkuvaansa kuuluu pyykin- ja astioidenpesu, luuttuaminen, eläinten ruokkiminen ja ruoan valmistaminen äitipuolelle ja tämän tyttärille. Tuhkimo ei valita ikinä vaan hoitaa kaikki työnsä huolellisesti, koska on niin hyväsydäminen ja kiltti.

Tilanne kuitenkin kärjistyy, kun eräänä päivänä postissa saapuukin kirje prinssiltä. Kirjeessä kaikkia täysi-ikäisiä, nuoria naisia pyydetään osallistumaan kuninkaan pojalleen järjestämiin tanssiaisiin. Sisarpuolet nauravat Tuhkimolle, joka paljastaa myös halunsa lähteä juhliin. Onneton Tuhkimo ei kuitenkaan omista ainuttakaan kaunista tanssiaispukua, joten hän päättää luopua tanssiaisista ja palaa tylsään arkeen. Illalla sisarpuolet ja ilkeä äitipuoli valmistautuvat juhliin lähtöön ja kun Tuhkimo palaa huoneeseensa häntä odottaa ihana yllätys  Tuhkimon avuliaat hiiriystävät ovat tehneet hänelle kauniin puvun juhliin! Tuhkimo kiiruhtaa alakertaan ja ilmoittaa olevansa valmis tanssiaisiin.

Sisarpuolet sokaistuvat kateudesta nähtyään Tuhkimon leningin ja alkavat repiä puvun pitsi- ja silkkikoristeita irti. Ilkityön jälkeen sisarpuolet lähtevät juhliin äitinsä kanssa ja jättävät Tuhkimon yksin. Kaunis keittiöpiika murtuu ja juoksee suuren kartanon takapihalle vuodattamaan eläinystävilleen murhettaan. Yhtäkkiä paikalle ilmestyy hyvä haltijakummi, joka kuultuaan Tuhkimon toiveen juhlista rientää auttamaan häntä. Haltija loihtii Tuhkimolle lumoavan tanssiaispuvun ja sirot lasikengät. Kurpitsasta hyvä haltijakummi taikoo maagiset vaunut ja muuttaa kartanon hevosen ajuriksi vaunuihin. Tuhkimon on kuitenkin palattava ennen keskiyötä, sillä silloin taika raukeaa.

Tuhkimo saapuu tanssiaispaikalle juuri ajoissa ja astuessaan saliin, prinssi pyytää häntä oitis tanssilattialle. Tuhkimoon rakastunut prinssi tanssittaa tätä koko illan tietämättä edes hänen nimeään. Ihana ilta on päättymässä onnellisesti suudelmaan, kun kello osoittaa keskiyötä ja Tuhkimo muistaa haltijan varoituksen.

Hän pakenee oitis paikalta ja jättää hämmentyneen prinssin yksin puutarhaan. Tuhkimon juostessa linnan ulkoportaita hänen oikean jalkansa lasikenkä putoaa, eikä hän ehdi poimia sitä mukaansa. Tuhkimo ehtii viime tingassa takaisin kartanon takapihalle, kun lumous raukeaa täysin ja Tuhkimon kaunis iltapuku muuttuu jälleen räsymekoksi ja vaunut kurpitsaksi. Muistoksi ihanasta illastaan Tuhkimolle jää vain toinen lasikenkänsä, joka pysyy entisellään.

Seuraavana päivänä Tuhkimo on etsintäkuulutettu koko valtakunnassa. Prinssin määräyksestä jokaisen valtakunnan tytön velvollisuus on sovittaa lasikenkää ja kengän sopiessa hänestä tehtäisiin prinssille morsian. Tuhkimon kuullessa tästä hän alkaa odottaa iloissaan iltaa, jolloin prinssin lakeija tulisi kartanoon etsimään häntä.

Ilkeä äitipuoli saa vihiä Tuhkimosta ja prinssistä Tuhkimon rakastuneesta käytöksestä ja lukitsee tämän ylimmäiseen tornikamariin, jottei lakeija voisi antaa hänen sovittaa lasikenkää. Tuhkimon eläinystävät kuitenkin vapauttavat hänet ja niin Tuhkimo saa sovittaa kenkää, joka istuu hänen pieneen jalkaansa täydellisesti. Pian hääkellot soivat ja prinssi ja Tuhkimo suutelevat kirkon edustalla.


Aiheesta kirjoittivat:   djlordi   Ankisti24   -TupuHupuLupu-   Mimmaus  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]