Ankkalinnan linnut


Ankalinnassa on paljon eri lintuja, joiden joukossa on myös harvinaisuuksia. Tässä on muutamia Ankalinnassa olevia lintuja tietoineen:

Maailman harvinaisin lintu, rautanokkainen tikka, asuu tietenkin Ankkalinnassa. Se on ovela, nopea ja kaihtaa julkisuutta. Vaikka se asuu syrjäisissä vuoristometsissä kaupungin lähistöllä, se on oppinut nokkelasti välttelemään kameran kanssa väijyviä bongareita. Sudenpennut ovat tietenkin saaneet siitä onnistuneen valokuvan.

Raakkujahyypät ovat saaneet nimensä hirveän raakkumisen vuoksi. Niitä asuu Afrikassa Tanganjikan tienoilla ja paikalliset asukkat tekevät niiden pyrstösulista perinteiset juhla-asunsa. Lintujen kiljunta on niin voimakas, että se rikkoo jopa erikoislasin. Ankkalinnan lintutieteellisen yhdistyksen rariittikomitea eli harvinaisiin havaintoihin keskittynyt asiantuntijalautakunta on kirjannut varauksin yhden raakkujahyypänhavainnon Ankkalinnassa. Lintu nähtiin Milla Magian seurassa Roope Ankan rosvonkestävästä lasista tehdyn rahasäiliön luona.

Ankkalinnan lähimetsissä asuu kaksi melko yleistä ja voimakastahtoista lintua. Molemmat puolustavat reviirinsä rauhaa pelottomasti suoralla toiminnalla. Vihreänokkainen pyöröpyrstö pommittaa tunketujia hieman rastaiden  tyyliin. Harmaa hakkutikka puolestaan on tunnettu äkäisyydestään. Aloittelevien lintutieteilijöiden kannattaa varoa niitä yhtä paljon kuin viirupöllöjä.

Rariittikomitea suhtautuu yhtä varauksellisesti Perusta, Andien jylhästä vuoristosta kotoisin oleviin kulmikkaisiin kanoihin, joita on takavuosina päästy jopa tutkimaan Ankkalinnassa. Ne ovat kiehtovia lintuja, sillä niiden munatkin ovat kulmikkaita. Yleensä kanalintuen poikaset ovat pyöreitä untuvikkoja, mutta nämä ovat tipuinakin kulmikkaita ja tulevat kulmikkaasta kaupungista. Kulmikkaat kanat ovat esiintyneet mm. Carl Barksin klassikossa Kulmikkaat munat.


Aiheesta kirjoittivat:   alak   "Hiidenkirnu"   Scrooge McD   aku 12   Jukka   ratasaivo  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö