Brutopia


Brutopia on  sotilaallinen valtio Pohjoisen Jäämeren rannalla. Brutopialaiset eivät pidä ankkalinnalaisista, eivätkä toisin puolin ankkalinnalaiset Brutopialaisista. Brutopian kieli muistuttaa venäjää.

Brutopialla on myös kaviaaria ja 90-volttista limsaa sekä viisi tiskiallasta. Lisäksi brutopialaiset ovat tarkkoja ampujia. Brutopialaiset yrittävät usein ryövätä jotain ankkalinnalaisilta, jotta he saisivat isänmaansa äidinkasvot kukoistamaan. Roope, Aku, Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät etsimään Brutopian alueella sijaitsevalta Koljutsininlahdelta lokikirjaa, josta he löytäisivät vihjeitä Temppeliherrojen kätketyn kruunun olinpaikasta, mutta koska heillä ei ole hallituksen lupaa alueella liikkumiseen (siellä sijaitsee huippusalaisia tukikohtia), Brutopian joukot hyökkäävät heidän kimppuunsa. Brutopialaiset ovat esiintyneet monessa tarinassa. Niitä ovat esimerkiksi Carl Barksin Kylmä kauppa joka on suuri klassikko, ja Yksin rämemetsässä, sekä Don Rosan Hakkaa päälle!.  Brutopian onnellinen kansa ei syö jäätelöä. Brutopian kansa on esitetty Barksin ja Rosan sarjoissa enemmänkin huonossa valossa.


Aiheesta kirjoittivat:   Motogee   repan dollarit   RA99   klondyken kuningas   J-97   SatuPatu   Ankisti24   -TupuHupuLupu-   djlordi   Olenko minä muka ruma?   Tukedi   524YX  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö