Karamellikammo on yksi Carl Barksin käsikirjoittamista ja piirtämistä sarjoista, jo vuodelta 1955, ja viimeksi se on julkaistu Aku Ankka lehden numerossa 10/2009. Kyseisessä sarjakuvassa Iines pyytää Akua sekä Ankanpoikia eli Tupua, Hupua ja Lupua valmistamaan sekä myymään Naisyhdistyksen karamelleja. Aluksi Aku ei tahtoisi suostua, mutta Iines pakottaa hänet työhön. Aku määrättiin myös huolehtimaan rouva Kultakäätylän sormuksesta, sillä aikaa kun hän vaivaa makeismassaa. Sormus oli arvokas. Aku pujotti sen sormeensa, ja alkoi vaivata karamellitaikinaa, jolloin se luultavasti joutui taikinan sisään. Ankanpojat lähtivät myymään karamelleja, ja Akukin oli sen jälkeen pian lähdössä. Kuitenkin Akua pyydetään palauttamaan sormus, jolloin Aku huomaa sormuksen kadonneen ja lähtee jokaisen, Tupun, Hupun sekä Lupun luo. Valitettavasti he ovat lähteneet eri suuntiin, joten Akun on käytävä jokaisen luona vuorotellen.
Tupu möi karamellit eläintarhaan, ja Aku hankki kaikki itselleen ja söi ne. Ei onnistanut.
Lupu möi kaikki karammelinsa äreälle, karamelleja vihaavalle miehelle, joka oli juuri heittämässä mereen. Aku hankki nekin itselleen ja söi, ei onnistanut.
Hupu ei saanut lainkaan myytyä, ja Aku läpivalaisi karamellipussit. Silloin Hupu muisti, että oli antanut yhden karamellin Hannu Hanhelle maistiaiseksi. Hannu oli löytänyt sormuksen, ja vienyt sen Rouva Kultakäätylän luo. Aku sai kuitenkin vaivanpalkaksi pussillisen karamelleja Naisyhdistykseltä!
- > Ankat
- > Hahmot
- > Ankkalinna
- > Hiiret
- > Hanhet
- > Piirtäjät ja käsikirjoittajat
- > Konnat ja velhot
- > Lemmikit
- > Tavarat
- > Muut
- > Disney
- > Disney-pelit
- > Lehdet ja muut julkaisut
- > Sarjat
- > Animaattorit
- > Taskukirjat
- > Nettisivut
- > Animaatiot
Karamellikammo
Aiheesta kirjoittivat:
AkuAnkkaFani-99
«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö