Ankkojen kirjavassa maailmassa on naamariin, isoon punaiseen lätsään ja sinisiin haalareihin pukeutunut Kumi-Kalle (englanniksi Little Gum), joka yllättäen ilmestyi kolmeen Roope-sedän numeroon vuonna 1990. Sarjoissa oli erikoiset ilmaruiskulla väritetyt taustat. Tätä ennen Giulio Chierchinin 1988 luoma miekkonen oli tosin jo vieraillut kerran aikaisemminkin Ankkalinnassa. Purukumille perso kaveri kävi nimittäin kähveltämässä kaupungin purukumiautomaateista omaa mielimerkkistään purkkaa. Tarina on kerrottu Aku Ankan Taskukirjassa numero 139 Taikaviitta ja Kumi-Kalle. Kumi-Kalle on kotoisin toisesta ulottuvuudesta ja hänellä oli merkillinen kyky muovailla kaikenlaisia esineitä purukumista muuntamalla kumin molekyylirakennetta. Ensimmäisessä Taskari-seikkailussaan Kumi-Kalle toimi vielä Taikaviittaa vastaan, mutta käänsi sitten kelkkansa ja rupesi auttelemaan Akua ja Taikaviittaa ihmetempuillaan. Kumi-Kalle nähtiin myös Aku Ankan taskukirjassa 140 Roope ja rahahirviö tarinassa nimeltä "Purkkariita".
Tarinoita on tehty yhtensä 20 kappaletta ja ne on kaikki julkaistu Italiassa. Suomessa tarinoita on julkaistu vain 8 eli alle puolet koko määrästä.
- Lähde: Roope-setä taskulehti