Säärystimet


Nilkkaimet ovat Ankkamaailmassa esiintyvä arkiesine. Nilkkaimia käyttävät mm. Hannu Hanhi, Roope Ankka, sekä jotkut Ankkamiljönäärit ja herrasmiesankat.

Kyseessä lienee damaski. Säärystin taas tulee nimensä mukaisesti säären suojaksi, eli nilkasta ylöspäin, ei räpylään (eli artikkelin nimi on hieman virheellinen). Yleensä nilkkaimia käyttävät miljardöörit, mutta onpa niitä nähty vähän köyhemmilläkin, esim. Aku Ankalla.

Yhden kerran Aku tarvitsi apua Pelleltä tanssikilpailuun, johon Aku aikoi osallistua Iineksen kanssa, vaikka Aku ei osannut yhtään tanssia! Pelle keksi hänelle nilkkaimet, jotka tanssivat itsestään, kun painaa kyseistä tanssia vastaavaa nappia. Aku epäonnistui siinäkin puuhassa, sillä kun hän pääsi Iineksen kanssa finaaliin, Aku löi jalkansa yhteen riemuissaan, jolloin nilkkaimet sekaantuivat täysin, ja tanssivat Akun kadulle, jolloin Iines vasta suuttui, sillä Iines ei tiennyt, että Akulla on sellaiset säärystimet.


Aiheesta kirjoittivat:   Don Barks-99   saituri97   Disneyland   Tukedi   SatuPatu   Jukka   toropla   ankkaetsivä   Nunnu   A-E1  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö