Juovikas rubiini


700bbe_juovikas_rubiini_akupedia

Juovikas rubiini on arvokas jalokivi, joka on monien erinäisten tapahtumien ansiosta päätynyt Roopelle. Roope yritti ostaa juovikkaan rubiinin noin vuonna 1914 Venäjän tsaarilta Nikolai toiselta, mutta katsikistanilaiset olivat ryöstäneet rubiinin jo vuosia sitten. Roope jäljitti rubiinia kaksi vuotta Keski-Aasiassa ja löysi sen vihdoin. Hän melkein menetti rubiinin, kun Titanic upposi. Vuonna 1920 Roope joutui antamaan juovikkaan rubiinin Rippan Taron saaren kuninkaalle Massama Kealle, jotta paikallinen noitatohtori karkoittaisi häntä jahtaavan Bombi zombin. Roope saa rubiinin kuitenkin takaisin Barksin tarinassa "Roope-setä ja juovikas rubiini" vuodelta 1963. Silloinkin hän on menettämäisillään rubiinin, koska paroni Petkunterä on palkannut Karhukoplan konnat ryöstämään rubiinin. Ainoastaan piparminttunamuilla olisi voinut kätkeä sen, koska juovikas rubiini näyttää samanlaiselta, kuin piparminttumakeiset, eli Roope piilotti juovikkaan rubiinin piparminttumakeisten sekaan, mutta Karhukopla arvasi heti rubiinin piilopaikan, sillä Roope oli kokeillut samaa kikkaa maissinhyvillä ja kultahipuilla. Makeiset menivät myöhemmin merihirviön kitaan. Lopulta Roope sai kuitenkin juovikkaan rubiinin takaisin, ja sen takia hänet piti kutsua jokaikiseen juhlaan, koska se on kaikkein arvokkain statussymboli. 

Roope säilyttää Juovikasta Rubiiniaan Arvoesineiden holvissa, jossa on myös esim. Hanhenmunahippu.


Aiheesta kirjoittivat:   xanteri   Jennifa   akkari69   kisumisu98   Disneyland   Mary-Kate   Ankisti12   JP96   Oskari  


«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö