Aku Ankka (engl. Donald Fauntleroy Duck) on Walt Disneyn luoma hahmo, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1934. Aku Ankan tunnistaa mustasta paidasta jossa on keltaiset napit, kaulus ja hihansuut. Hänellä on kaulassaan punainen rusetti ja päässään sinimusta merimieslakki. Akun juhlaasu on sininen paita. Aku esiintyi ensimmäisen kerran animaatioelokuvassa nimeltä "Viisas kana kananen" (The Wise Little Hen). Koko maailmassa Aku Ankkaa luetaan suhteessa väestöön eniten Suomessa ja Aku onkin Suomen suosituin sarjakuvahahmo. Aku Ankka ilmestyi sarjakuviin vuonna 1935. Häntä on piirtänyt useat piirtäjät, joista ehkä suosituimmat piirtäjät ovat Don Rosa, sekä Mestariankkapiirtäjä Carl Barks. Sanotaankin, että Barks puhalsi Akuun sielun. Aku esiintyy sarjakuvissa myös kaksoisrooleissa, salaisissa alter egoissa Taikaviitta, Tuplanolla ja LäPä 7.
Aku Ankka sarjakuvahahmona
Aku Ankka on Aaron Ankan ja Hortensia MacAnkan lapsi. Aku Ankka on maailman rikkaimman ankan, Roope Ankan siskonpoika (vaikka häntä on joskus virheellisesti kutsuttu tämän veljenpojaksi), ja tekee tälle usein töitä 30 sentin tuntipalkalla. Akulla on holhokkina hänen sisarensa Della Ankan lapset, Tupu, Hupu ja Lupu. Ankanpojat saapuivat Akun riesaksi vuonna 1937. Akulla on myös täti Matilda MacAnkka ja on siis Hortesian ja Roopen sisko . Akun serkkuja ovat Hannu Hanhi, Touho Ankka ja Sisuvius Ankka. Mummo Ankka on Akun mummo. Joidenkin tarinoiden mukaan Taavi Ankka on Akun eno. Kuitenkin Don Rosan piirtämän Aku Ankan sukupuun mukaan tämä on virheellinen väittämä. Tarkemmin Akun sukulaiset löytää Don Rosan tekemästä Aku Ankan sukupuusta.
Aku Ankka on tunnettu siitä, että hän on harvinaisen epäonninen, äkkipikainen ja erittäin riitaisa. Akun sanotaan syntyneen 13 päivä perjantaina lokakuussa eli "huonon onnenpäivänä". Sanotaan myös, että Akun auton rekisterinumero (313) kuvaa hänen syntymäpäiväänsä (13.3). Hänen serkkunsa Hannu Hanhi on tunnettu tuurihaukka, joka nähdään usein liehittelemässä Akun mielitiettyä Iines Ankkaa. Tämä saa Akun usein vihaiseksi ja riitaisaksi Hannua kohtaan. Akun virallinen työpaikka on Kattivaaran margariinitehtaalla, mutta useissa tarinoissa Aku kiillottaa Roopen kolikoita 30 sentin tuntipalkalla. Aku on esiintynyt myös lukuisissa muissakin työpaikoissa rahan puutteen vuoksi. Aku on köyhä ja tämä näkyy siinä, että hän pakoilee usein velallisiaan ja pyrkii aina juhlapyhien aikaan lainaamaan rahaa lahjoihin ja muihin vastaaviin menoihin sedältään Roope Ankalta. Aku on sarjakuvissa noin 20-40 -vuotias. Sarjakuvahahmona Aku on kuitenkin jo noin 77 -vuotias, sillä Disney loi hänet vuoden 1934 kesäkuussa. Aku Ankka asuu Ankkalinnassa, Calisotan osavaltiossa, joka on Carl Barksin 1940-luvun puolivälin paikkeilla luoma kaupunki.Aku ei ole aina asunut Paratiisi tiellä hänen väitetään asuneen myös hanhikuja6. Aku asuu useimmissa tarinoissa osoitteessa Paratiisitie 13. Akun koko nimi on Aku Fauntleroy Ankka, mutta toinen nimi esiintyy erittäin harvoin ja Aku totteleekin paremmin nimeä Aku Ankka.
Aku välttelee usein Roope-sedän raharetkiä, koska hän ei itse pidä niistä lainkaan hänen joutuessaan aina kuormajuhdaksi tai muihin vastaaviin ikäviin töihin velkataakkansa pakottamana. Sen takia hän usein pakoilee velvollisuuksiaan Roopen luona.Yleensä raharetkillä ovat mukana myös Tupu,Hupu ja Lupu.
Akulla on ollut Tupun, Hupun ja Lupun ansiosta monenlaisia lemmikkejä, mutta vakituisiksi lemmikkeiksi on jäänyt ainoastaan Pulivari-koira sekä Kisumisu-kissa. Kisumisua ei nykyisin uusissa sarjoissa kuitenkaan näe. Aku ei ole kovinkaan eläinrakas, mutta kyllä hän osaa huolehtia lemmikeistään, kuten Pulivarista.
Akun luonteenpiirteet on monesti tavattu historiankin tarinoissa. Näistä esimerkki on vaikkapa Pennius Polonius ja barbaarien hyökkäys- sarjassa esiintynyt Akunius. Akun seurana on ollut menneissä ajoissa mm. Ankanpojat, Hannu sekä Roope. Usein myös Akun mielitietty Iines.
Akun ammatteja
Aku on ollut todella monessa ammatissa vuosien varrella. Nykyään Aku työskentelee useimmiten margariininpakkaajana Kattivaaran Margariinitehtaalla tai kolikonkiillottajana Roope Ankan rahasäiliössä. Aku on myös usein mukana setänsä Roopen aarteenetsintämatkoilla 30 sentin tuntipalkalla. Akun ammatteja ovat olleet mm. Kaivonkatsoja (9/1952), Iskelmänikkari (11/1952), Rahantuhlaaja (9/1953), Sateentekijä (5/1955, 6/1959), Apumiehenlomittaja kaljatehtaassa (6/1955), Käärmeenlumooja (3B/1956), Ratsupoliisi (5B/1956), Muukalaislegioonalainen (4A/1957), Patjatehtailija (1/1958), Nyrkkeilijän harjoitusvastustaja (4/1958), Kalanviljelykonsultti (7/1958), Maanmittari (2/1959), Astronautti (17/1959), Hotellinjohtaja (13/1959), Puulääkäri (24/1959), Etikanpullottaja (5/1960), Joululaulukauppias (49/1961), Sulttaanin yliseremoniamestari (12/1962), Eläintarha-apinan sijainen (11/1964), Alivahtimestarin apulainen (11/1964), Kehitysmaatalouden asiantuntija (27/1964), Setelinsilittäjä (45/1964), Hatuntekijä (47/1964), Astronauttisimpanssin viihdyttäjä (17/1966), Äänilääkäri (2/1967), Sirkustirehtööri (24/1967), Ulosottomies (27/1968), Nuorallatanssija (12/1969), Autokoulunopettaja (29/1969), Rehtori (52/1969), Toimitusjohtaja Ankka-yhtymässä (6/1970,2/1979), Paikannäyttäjä elokuvateatterissa (52/1970), Kuningas (11/1972), Autotohtori (43/1972), Alligaattoritarhuri (46/1972), Sijaisraivoaja (45/1973), Keksijä (33/1975), Syvänmerensukeltaja (24/1976), Kaapeliasentaja (38/1976), Meluvalvoja (26/1977), Hissipoika (11/1978), Hattukauppias (46/1978), Elokuvakoomikko (5/1979), Sääpallonkaitsija (11/1979) ja Setelinlaskija (43/1979)
Joissakin tarinoissa Aku on toiminut myös omassa yhtiössä. Hän on myös yrittänyt rikastua huonon onnensa avulla: Eräässä tarinassa hän pyysi asiakkailtaan rahaa ja he saivat nähdä Akun huono-onnisena. Tosin silloin, kun maksava asiakas oli Akun seurassa, Akulla olikin hyvä onni, mutta heti kun asiakas poistui, hänestä tuli jälleen huono-onninen.
Kaksoiselämä
Aku muuttuu öisin Taikaviitaksi, oikeuden puolustajaksi. Pelle Peloton, Ankkalinnan virallinen keksijä auttoi häntä hahmonvaihdoksessa ja antoi Taikaviitalle kaikki hänen supervarusteensa. Pelle ei kuitenkaan enää muista Akun olevan Taikaviitta, sillä hän nieli keksimiään UhKa-pillereitä (Unohda Kaikki), jonka niellessään unohtaa lähimenneisyyden tapahtumat. Oikeasti alkuperäisen Taikaviitan huvilaa Ruusulinnaa ei omista Aku, vaan Hannu Hanhi, Akun onnekas serkku. Ruusulinnaan oikeuttavasta arpajaisvoitosta ilmoittava kirje tuli kuitenkin vahingossa Akulle. Aku ei kertonut voitosta Hannulle vaan piti Ruusulinnan itsellään. Ruusulinnasta Aku löysi Varjoankan salaisen päiväkirjan ja näin hän sai ajatuksen ryhtyä uudeksi Varjoankaksi nimellä Taikaviitta. Taikaviitta kuuluu myös Ultrasankareihin. Taikaviitta auttaa Ankkalinnan poliiseja.
Aku Ankka kuuluu myös Touhon kanssa PAM:iin (Päihitämme Avaruuden Muukalaiset), jossa Aku ja Touho taistelevat erilaisia hirviöitä vastaan
Aku on lisäksi ATP:n (Ankan Tiedustelu Palvelu) eli Roopen rahoja suojelevan ryhmän agentti ja Akun koodi nimi on LäPä 7 (Lähes Pätevä 7). Akun tohelo serkku Touho on myös agentti ja he työskentelevät yleensä yhdessä. Touhon koodinimi on ToTa 12 (ToisTaitoinen 12). Varustuspuolen hoitaa Pelle Peloton. Palkkaa ei tästä työstä makseta.
Näiden lisäksi Aku on salainen agentti, Tuplanolla (eng. DoubleDuck). Tuplanolla teki Suomessa ensiesiintymisessä Aku Ankan taskukirjassa nro. 348. Tämän jälkeen hahmo on säännöllisesti esiintynyt Taskarissa, niin kansikuvassa, tarinoissa kuin selkämyskuvassakin. Tuplanolla työskentelee agenttijärjestölle joka on niin salainen ettei sillä ole edes nimeä. Usein Tuplanolla-tarinoissa puhutaankin yleisesti Toimistosta. Yleensä Tuplanolla komennetaan tehtävälle, jonka tarkoituksena on päihittää Järjestö, Toimiston vihollisjärjestö.
Aku on myös ollut mukana Taikaviittana Ultrasankarit- nimisessä supersankarijoukkiossa johon kuuluu myöskin Viitatar, Neliapila, Rautahansu, Lepakkoankka, Superhessu ja Mikki Hiiri. .Joukkiota johtaa tulevaisuuden olio, Eka Vekara, Mikin ystävä.
Aku Ankasta animaatioissa
Aku Ankka on esiintynyt monissa värillisissä ja mustavalkoisissa animaatioissa, yleensä Pluton kanssa kahdestaan tai Hessun ja Mikin kanssa. Walt Disney huomasi, että Mikki Hiiri oli katsojien mielestä tylsä hahmo, joten hän loi hänen vierelleen Aku Ankan ja Hessu Hopon. Suomalaisille Aku Ankka on reilusti suositumpi sarjakuvahahmona ja Aku onkin Suomessa syrjäyttänyt suosiossa häntä vanhemman luomuksen, Mikki Hiiren, joka on Disneyn virallinen maskotti. Monissa muissa maissa Mikki Hiiri on edelleen Akua suositumpi sarjakuvahahmo.
Aku on esiintynyt Mikin ja Hessun kanssa monissa animaatioissa. Lisäksi hän on esiintynyt ainakin Tikun ja Takun, sekä ankanpoikien kanssa samoissa animaatioissa.
Akun auto
Aku ajaa punaista avoautoa jonka rekisterinumero on 313, jonka merkiksi on useimmiten arvioitu American Bantamia, tosin Aku itse on sanonut koonneensa autonsa omin käsin. Eräässä tarinassa niitä (autoja) on olemassa vain 2 koko maailmassa. Vanhoissa sarjoissa siinä saattaa olla tuulilasi tai katto. Aku on uskollinen autolleen eikä hevillä vaihda sitä, vaikka se usein jääkin tienvarteen. 313 on monesti joutunut kaikenlaisiin onnettomuuksiin mutta on aina seuraavassa tarinassa ihan ehjä. Akun auton esikuvana on sanottu olevan automerkki American Bantam ja malli olisi Belchfire. 313 on toiminut myös mm. taksina.
Akun auto on myös Taikaviitan kulkuväline. Taikaviitan auton rekisteritunnus on usein X. Taikaviitan kulkuneuvona ollessaan autossa on mitä mielikuvituksellisimpia vempaimia helpottamassa rosvojen nappaamista.
Aku Ankka Suomessa
Aku Ankalla on Suomessa oma lehti, jonka ilmestymispäiväksi on vakiintunut keskiviikko. Lehden ensimmäinen näytenumero ilmestyi 5.12.1951. Kyseisestä lehdestä on otettu näköispainokset vuosina 1981 ja 2001. Aku Ankka-lehti on levikiltään ja lukijamäärältään Suomen suurin tilattava aikakauslehti. Aku Ankka-lehden lisäksi Suomessa julkaistaan Aku Ankka Extra-lehteä, joka ilmestyy kerran kuukaudessa. Ennen Aku esiintyi Suomessa lyhyissä sarjakuvastripeissä nimellä Ankka Lampinen. Eniten Aku Ankassa on julkaistu Vicarin piirtämiä Aku Ankka-sarjakuvia, toiseksi eniten Carl Barksin.
Tunnettuja ja suosittuja Aku Ankka-piirtäjiä:
Keno Don Hugo Rosa
Carl Barks
Al Taliaferro
Giorgio Cavazzano
Giovan Battista Carpi
Andrea Freccero
Arild Midthun
Victor(Vicar)
Flemming Andersen
Romano Scarpa
Daan Jippes
Mau Heymans
Bas Heymans
Tony Strobl
Kari Korhonen
Al Hubbard
Paul Murry
William Van Horn
Aku Ankan sanontoja:
-KÄÄK!
-Voi pojat! (käytetään yleensä vain elokuvissa/animaatioissa)
Aku Ankka eri kielillä:
Donald Duck (Englanti, Ranska, Saksa, Hollanti, Islanti, Norja)
Aku Ankka (Suomi) ex. Ankka Lampinen
Anders And (Tanska)
Kalle Anka (Ruotsi)
Kaczor Donald (Puola)
Donaldeu Deog (Korea)
Piilupart Donald (Viro)
Дональд Дак (Venäjä)
Paperino (Italia)
Paja Patak (Serbia)
El pato Donald (Espanja)
唐老鴨 (Kiina)
Vakvak (Turkki)
Antunis Donaldas (Liettua) Donalds Daks (Kiina) Vulle Vuojaš (Saame)
