Mau Heymans


Eb52db_akupedia_mau

Mau Heymans syntyi Hollannissa vuonna 1961. Etsiskellessään töitä vuonna 1987 hän osti sattumalta nipun vanhoja Disney-sarjakuvalehtiä kirpputorilta. Ne sytyttivät kipinän ankkoihin, ja kova harjoittelun jälkeen Mau sai piirroksensa hyväksytyksi Hollannin Donald Duck -lehteen. Hän kertoo pitävänsä Aku Ankka -sarjojen piirtämisestä niin paljon, että tekisi sitä vaikka palkatta. Hän on tehnyt runsaasti yhden sivun vitsisarjoja, joita hän käsikirjoitti, yhdessä Kirsten De Graafin kanssa. Heymansin ankoille on ominaista mm. pitkä, ylöspäin levenevä kaula. Mau Heymansilla on myös Disneytä piirtävä veli, Bas Heymans. Mau Heymans on piirtäjänä itseoppinut. Maun suosikki hahmo on Aku. Hän piirtää työt lyijykynällä, mutta on liian kärsimätön tussatakseen.

Mau kävi Suomessa veljensä Bas Heymansin kanssa sekä Wilma van den Boschin ja Michel Nadorpin kanssa keväällä 2009 ja keräsi todella suuren suosion. 

Mau Heymans syntyi 14.huhtikuuta 1961  on tunnettu hollantilainen Aku Ankka sarjakuvapiirtäjä.Toisinaan Heymans käsikirjoittaa tarinansa itse, mutta useimmiten hän käsikirjoittaa ne jonkun käsikirjoittajan kanssa yhdessä, jotka hän sitten itse piirtää puhtaaksi. Hänen piirtämänsä ankat, koirat ja karhut ovat ilmeikkäitä ja hauskoja ja Heymansin sarjakuvat ovat täynnä humoristisia yksityiskohtia. Nuorena hän piirsi veljensä Bas Heymanssin kanssa useita punk-henkisiä sarjakuvia.

 

Mau Heymans piirtää kolme neljäsosaa aku ankka ekstran takakansien yksisivuisista tarinoista.




«Akupedian etusivulle | Ilmoita asiaton sisältö

[^]