Ankallispankki sijaitsee Ankkalinnassa. Sen omistaa Roope Ankka. Monet ankkalinnalaiset ovat sen asiakkaita, kuten esimerkiksi Aku Ankka. Ankallispankki on Ankkalinnan suurin pankki, ja muita pankkeja omistaa esimerkiksi Kroisos Pennonen.
Ankallispankkia on monesti yritetty ryöstää, mutta sitä ei ole milloinkaan tyhjennetty lopullisesti. Useat ryöstöritykset johtuvat siitä, että Ankallispankki on Ankkalinnan suosituin. Ankallispankin on yrittänyt ryöstää Karhukopla, Mustakaapu, Hak Kermak ja monet muut konnat. Ankallispankki on esiintynyt useissa tarinoissa. Ankallispankki ja Taikaviitta ovat ainakin monesti olleet samassa tarinassa, sillä Taikaviitta on usein pelastanut pankin ryöstöltä ja muutenkin suojellut pankkia. Voisi melkein sanoa, että on Taikaviitan velvollisuus suojella pankkia.
Ankallispankki on suuri rakennus, jonka yläosassa lukee Ankallispankki. Sen etuovet ovat suuret ja niiden edessä on pylväin tuettu katos. Katokseen pääsee kulkemalla ensin leveät, mutta melko lyhyet portaat.
Sen sisällä on monia holveja ja palvelupisteitä ankkalinnalaisia varten.
Ankallispankki on muotoiltu sanasta Kansallispankki(aivan kuten Ankallispuistokin on muotoiltu sanasta kansallispuisto), joka on pankki Ankkalinnassa.