Ankallismuseo on Ankkalinnassa sijaitseva taide- ja historiamuseo. Se on melko suuri, ja siellä on koko ajan näyttelyitä, joita ankkalinnalaiset katsovat mielellään. Museorakennus on yhtä vanha kuin moni sen sisällä oleva esinekin.
Aku on ollut siellä töissä moneen otteeseen, ja kerran jopa löysi sieltä aarrekartan, joka johti kultaisen kypärän luo. Kerran Aku Ankan pään patsas oli laitettu museoon esille, koska Aku Ankka oli pelastanut Ankkalinnan pommilta. Tosin pommi ei olisi voinut edes räjähtää, joten Aku Ankan patsaassa luki "Hän ei pelastanut Ankkalinnaa".
Aku on myös saanut osan olemattomasta sivistyksestään Ankallismuseosta, mutta suurin osa siitä on luultavasti peräisin Ankallisoopperasta, jonne Iines joskus Akun pakottaa lähtemään, vaikka tämä ei haluaisikaan.
Eräässä Don Rosan tarinassa museossa asui maljakonhenki, jonka malljakkoon Aku vahingossa törmäsi ja sai yhden toivomuksen, hengellä vaan oli oudot säännöt: Aku saa toivoa kerran aina kun koskettaa maljakkoa syntymä päivänään. Aku sanoi, että maljakko tyrmäsi hänet, ei hän siihen koskenut, mutta ei henki kuunnellut .
Museo oli Ankkalinnan maamerkit 10, eli 10. Ankkalinnan maamerkeistä.
Ankallismuseossa on ollut näyttelyitä moneen otteeseen. Siellä on ollut todella arvokkaita esineitä, kuten tauluja ja muita arvoesineitä, kuten esimerkiksi arvoruukkuja, koruja ym.
Välillä museossa esitellään myös nykytaiteen ihanteita, kuten esimerkiksi esineitä, jotka on valmistanut joku todella kuuluisa nykytaiteilija.
Ankallismuseossa on monta näyttelytilaa, joissa on lähes aina eri näyttely.