Etsivä Kaasi tai komisario Kaasi (engl. Detective Casey) on Disneyn sarjakuvamaailman sarjoissa esiintyvä hahmo, joka toimii Ankkalinnan poliisilaitoksella poliisimestari Simo Sisun apulaisena. Kaasilla on myös ollut työtoverinaan Reino Murske(tunnetaan myös Konsta Apelina ja Leka Järkäleenä.) Kaasin ensiesiintyminen tapahtui tarinassa Putkimieskopla (The Plumber's Helper) vuonna 1938. Suomessa Kaasi esiintyi ensi kertaa Helsingin Sanomien strippisarjassa samana vuonna. Hahmon ovat luoneet käsikirjoittaja Merrill de Maris ja piirtäjä Floyd Gottfredson. Suomessa Kaasi on esiintynyt myös nimillä Manni ja Sakkonen.
Etsivä Kaasi on useimmin kuvattu yksinkertaisena, epäpätevänä ja jopa välinpitämättömänä poliisihahmona, joka esiintyy Mikki Hiiren rikostarinoissa sivuroolissa. Kaasi on kuitenkin esiintynyt myös ainakin kahdessa nimikkotarinassa Aku Ankan taskukirjoissa. Nimikkotarinoissa etsivän poliisitoiminta poikkeaa totutusta selvästi pätevämpään suuntaan. Joskus Kaasi näyttää todella paljon koiralta. Lähes jokaisessa sarjakuvaruudussa, jossa Kaasi esiintyy, Kaasin suuhun on piirretty sikari.
Ankkalinnassa Kaasin nimipäivät ovat 24.3.
