Ankkalinnassa on tiettävästi ainakin kolme jääkiekkojoukkuetta, Ankkalinnan Lämärit ja Ankkalinnan Mahtiankat miesten sarjassa ja Ankkulit naisten sarjassa.
Ankkalinnan Lämärit on ehkä Ankkalinnan tunnetuin jääkiekkoseura. Seuran meriiteihin kuluu Julle Ankanpään turnauksen hopeasija. Aku on seuran uskollinen fani, ja Lämäreiden ottelut Hanhivaaraa vastaan ovat hyvin suosittuja.
Mahtiankat on joukkue, joka on esiintynyt ainakin tarinassa Armoitettu ääni. Tarina on julkaistu ainakin Sportti-ankka-lehdessä. Tarinassa Aku oli Mahtiankkojen otteluiden selostaja, mutta hänet erotettiin kun hän alkoi eläytymään liikaa Ankalinnan puolelle Hanhivaaran Nokkamiehiä vastaan pelatussa ottelussa.
Ankkulit on Roope Ankan omistama lätkäjoukkue. Touho ja Hansu ovat toimineet valmentajina, ja joukkueen kannustuslaulu on "Voitto ompi meidän, kun syöpi kunnon leivän, kera majoneesin".
Ankkalinnan jääkiekkomaajoukkue on myös esiintynyt esimerkiksi MM-kisoissa ja kohdannut mm. Suomen.
Jääkiekko ei ole ankkalinnlaisten suosikkilaji, vaan jalkapallo. Välillä (esimerkiksi talvella) ankkalinnalaiset haluavat pelata jääkiekkoa.