Margan tyylinäyte Takaikkuna-pastissista Sivuikkuna (AA 31/2009).
Núñezin taiteilema esimerkkiruutu on tarinasta Jänöjussina luokses pompin (AA 12/2008).
Tarinassa Leipälaji (AA 39/2010) Pérez pääsi piirtämään limppuja jos jonkinlaisia.
Teixidon piirtämä Katalaa kamppailua numerosta 30/1999 tuo mieleen Gladiaattorit-ohjelman, joka oli takavuosina kovinkin suosittu.
Suomessa kansitaiteilijana paremmin tunnetun Wilma van den Boschin tyylinäyte tarinasta Tahmea loppuottelu (AA 13/2009).
Lara Molinarin näyteruutu on tarinasta Neiti Näpsän salaisuus (Taskarin kesädekkari: Laitakaupungin laki, 2013).
Silvia Ziche taiteili sarjan Mikelankkelon salaisuus (Taskari 398).
Tarinassa Metsän aarre (RS 05/2013) seikkailee Roberta Mighelin piirtämä Pikku-Aku.
Daniela Vetron versio Pikku-Akusta löytyy puolestaan sarjasta Sano se kukkasin (RS 04/2012).
Millaa häiritään Giada Perissinotton yksisivuisessa sarjassa Yön rauha (RS 10/2012).
Alessia Martusciellon vitsisarjassa Pienestä kiinni (RS 03/14) Roope ja Pennonen lyövät vetoa.
Maya Åstrupin tarinoille tunnusomainen siili on tällä kertaa Wanda Gattinon käsialaa (Perhosvaikutus, AA 24/2013).
Laura Shaw'n kirjoittaman tarinan Ötökkäkärhämä (AA 04/2014) on piirtänyt Noel Van Horn.
Sandro Dossi on piirtänyt kuvat Claudia Salvatorin kirjoittamaan sarjaan Mallikas tanssi (RS 03/2013).
Aku ja pojat osallistuvat televisiovisailuun Gail Renardin sarjassa Älypäisin perhekunta (AA 48/2010), jonka kuvat ovat Estébanin käsialaa.
Estéban on piirtänyt myös Unn Printz-Påhlsonin käsikirjoittaman sarjan Aikamoinen aikamatka (AA 06/1996).
Milla kokeilee lemmenlientä Roopeen Gaja Arrighinin kirjoittamassa tarinassa Lemmen lumovoima (RS 02/2013).
Janet Gilbert antoi pääosan Pellelle sarjassaan Haamutiedettä (AA 31/2011), jonka piirsi Maximino.
Sarah Kinneyn kirjoittama Aaltoja päin (AA 29/2010) vie Hessun laineille. Piirrokset sarjaan on taituroinut Xavi.
Pat ja Carol McGrealin kirjoittamassa tarinassa on nimensä mukaisesti lempeä ilmassa (AA 07/2014). Piirtäjänä on kunnostautunut Carlos Mota.

Useampikin lukija on tiedustellut toimitukselta, mahtuuko ankantekijöiden kieltämättä miespainoitteiseen kaartiin naisia lainkaan – ja mahtuuhan sinne, vaikkei sentään ruuhkaksi asti.

Pikainen tiedonlouhintakierros Lataamossa ja Disney-tietokanta I.n.d.u.c.k.s.issa tuotti viisi Aku Ankka -lehden sivuilta tuttua naispiirtäjää, ja Taskari-taiteilijoidenkin joukosta löytyy useita tuttuja naisnimiä. Jännitystä on turha pitää yllä tämän kauempaa, joten katsotaanpa, keitä he ovat.

Aku Ankka -lehden naispiirtäjät

Ensimmäisenä Lataamon piirtäjälistalla vastaan tulee 155 osumalla espanjalainen Margarita ”Marga” Querol Manzano, joka aloitti uransa 1980-luvun alussa Recreo-studiolla. Tussattuaan mm. Feriolin ja Maximinon sarjoja Marga siirtyi Comicup-studion leipiin 1984. Suomalaisille lukijoille Margan käsiala on tuttua ennen kaikkea Aku Ankka -lehden sivulla 33 julkaistavista stripeistä, ja hän on tehnyt myös käsikirjoituksia.

Yli sadan tarinan Akkari-taiteilijoihin kuuluu niin ikään espanjalainen Maria José Sánchez Núñez. Núñez aloitti uransa Recreo-studiolla 1980 tussaajana yhdessä Margan kanssa ja siirtyi muutaman vuoden jälkeen piirtäjäksi Tanskan Egmontin palvelukseen. Hänen erikoisalaansa on Karhukopla, mutta on Aku Ankassa nähty myös kymmenittäin Núñezin piirtämiä Ankka-tarinoita sekä muutama Ankronikka 1990-luvun alussa.

Espanjalaisten voittokulku jatkuu, sillä seuraavana jää haaviin 1990-luvun alussa Comicup-studion palvelukseen astunut Carmen Pérez. Hollannissa Pérez tunnetaan erityisesti Hessu- ja Heluna-vitsisarjojen piirtäjänä, mutta Suomessa hänen tuotannostaan on valikoitunut julkaistavaksi enemmän ankkasarjakuvaa. Suuri osa Pérezin tarinoista on nähty Aku Ankka Ekstrassa, vaikka on hänen sarjojaan Aku Ankassakin ollut.

Ja kas, neljäskin vastaan tuleva taiteilijadaami on espanjalaista syntyperää! Carla Regalado Teixido piirsi ensimmäiset lyhyet Mikki-sarjansa Tanskan Egmontille 1994, ja Mikki kavereineen osoittautui heti Teixidon erikoisalaksi – hänen ainokaista Aku-sarjaansa ei Suomessa ole julkaistu. Lataamosta löytyy 27 Carlan piirtämää sarjaa, enimmäkseen Mikkiä ja Hessua 1990-luvun loppupuoliskolta.

Seuraava tuttu naispiirtäjä, hollantilainen Wilma van den Bosch on vieraillut Suomessakin vuonna 2009 Heymansin veljesten ja Michel Nadorpin kanssa. Vaikka van den Boschin piirtämiä sarjakuvia on julkaistu Aku Ankassa ja Aku Ankka Ekstrassa vain parikymmentä,
hänen piirroksensa ovat tulleet tutuiksi kansikuvista, joita on nähty Aku Ankassa vuosituhannen vaihteen jälkeen lähemmäs sata. Myös vuosina 2003–2009 ilmestyneen Iines-lehden kansista suurin osa oli hänen taiteilemiaan.

Italian ihmeet

Taskarin, Roope-setä-lehden ja Iines-pokkareiden lukijat ovat varmasti törmänneet italialaisen Lara Molinarin tarinoihin, sillä niitä on julkaistu vuosien varrella Suomessa 115. Samoissa julkaisuissa lukijoita ovat ilahduttaneet Silvia Zichen taiteilemat tarinat ja pilakuvat, ja sellaisetkin nimet kuin Roberta Migheli, Emanuela Negrin ja Michela Frare ovat ehkä sattuneet sisällysluetteloista lukijan silmään. W.i.t.c.h.-lehteä 2000-luvun alkupuolella lukeneet muistavat luultavasti myös Daniela Vetron, Alessia Martusciellon, Giada Perissinotton ja Manuela Razzin: kaikki ovat W.i.t.c.h.-tarinoiden lisäksi piirtäneet myös ankka- ja hiirisarjiksia Italian Disneyn tuottamiin julkaisuihin.

Käsikirjoittajat

Varsin olennainen osa sarjakuvaa on tietysti käsikirjoitus, ja kirjoittajien joukosta löytyy naisia enemmänkin. Tuotteliain heistä on ollut Gail Renard, jonka tarinoita julkaistiin Aku Ankassa pääasiassa 1980- ja 1990-luvuilla. Myös yhdessä miehensä Patin kanssa kirjoittava Carol McGreal on ollut huomattavan uuttera ja tuttu nimi nykylukijoillekin – samoin Unn Printz-Påhlson, joka rustaa käsikirjoituksia siippansa Stefanin kanssa. Heidän lisäkseen Suomessa tuttuja tarinaniskijöitä ovat ainakin Janet Gilbert, Sarah Kinney, Laura Shaw ja Maya Åstrup, jonka käsikirjoittamista tarinoista voi sivumennen sanoen aina bongata siilin, joita piirtäjät Mayan pyynnöstä kuviin piilottelevat. Taskari-tarinoistaan taas tunnetaan esimerkiksi Gaja Arrighini, Silvia Gianatti ja Claudia Salvatori. Hauskana lisäfaktana kerrottakoon vielä, että Suomessa on myös julkaistu neljä aivan toisenlaisista teoksista tunnetun Diana Gabaldonin tarinaa. Yksi niistä, Vanhan kilpikonnan majatalo, löytyy Lataamostakin, sillä se on julkaistu Aku Ankoissa 43–44/1984.

Mikäli haluaa tiirailla tarkemmin artikkelin piirtäjien taidonnäytteitä, Lataamon puolelta löytyy rutkasti tarkasteltavaa. Margan kätten jälkiin voi tutustua esimerkiksi tarinassa SivuikkunaNúñezilta kannattaa vilkaista sarja Teetä ja sympatiaa ja Carmen Péreziltä vaikkapa tarinat Sankarifutari sekä Leipälaji. Carla Regalado Teixidon taiteilema Mikki löytyy sarjasta Pieninä palasina maailmalla sekä Katalaa kamppailua. Wilma van den Bosch vie Akun Timbuktuun piirtämässään sarjassa Tuhatkasvoinen voro.

Ankkalegendat-sarjan kolmas osa Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita tärähtää kirjakauppoihin nyt syyskuussa. Sarjan edellisten osien tavoin se sulkee kansiensa sisään Carl Barksin seikkailuita, joihin Don Rosa on tehnyt oman jatkonsa.

Ankkalegendojen kahdessa aiemmassa osassa on jo saanut hämmästellä Rosan sarjoissa tämän insinöörimäisellä tarkkuudella poimimia yksityiskohtia mestari Barksin sarjoista, eikä Kultaisen kypärän metsästäjissäkään jäädä kyseisestä ilosta paitsi. Sarjan kolmas kirja on muutenkin takuulla fanien mieleen – ainakin rosalaisten fanien – sillä sen aloittaa yksi Kentuckyn ankkakuninkaan omista lapsuuden suosikeista. Mukana on myös monen fanin oma Rosa-suosikki Kirje kotoa. Barksistit puolestaan ilahtunevat sarjasta Aku Ankan atomipommi, joka on julkaistu Suomessa aiemmin vain kahdesti eikä sitä ole koskaan nähty esimerkiksi Aku Ankka -lehdessä.

 

Sarjakuvien lisäksi kirjassa on Rosan esipuhe sekä hänen sarjojaan varten kirjoittamia kommentteja.

Ankkalegendat 3 - Kultaisen kypärän metsästäjät löytyy myös Aku Ankan kaupasta.

Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita sisältää seuraavat tarinaparit:

Aku Ankka ja kultainen kypärä – Kolumbuksen kadonneet kartat
Roope-setä kääpiöintiaanien maassa – Windigojen mailla
Harvinaisia rahoja – Ahneen palkka
Aku Ankan atomipommi – Avaruuden valloittajat
Vanhan linnan salaisuus – Kirje kotoa

Aku Ankka Lataamoa kehitetään hiljalleen koko ajan. Uusin uutuus on ruutulukija, joka ilahduttanee älypuhelimella sarjakuviaan nauttivia.

Poissa ovat ne päivät, jolloin älyluurilla joutui suurentamaan ja pienentämään sarjakuvasivua, kun nautiskeli ankkojen ja hiirien seikkailuista. Aku Ankka Lataamon Android- ja iOS-sovelluksissa toimii nyt nimittäin vallan kätevä ruutulukija, jonka kanssa sarjiksia voi lukea ruutu kerrallaan.

Ruutulukijan saa päälle kaksoistäppäämällä sarjakuvan ruutua ja ruudusta toiseen siirtyminen onnistuu pyyhkäisemällä tai täppäämällä. Tavalliseen sivunäkymään voi puolestaan palata kaksoistäppäämällä ruutua uudelleen.

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki! Aku Ankan taskukirjojen valikoima on lisääntynyt huomattavasti. Arkisto kattaakin jo lähes kaikki Taskarit aivan alusta alkaen. Kirjasto saadaan täydennettyä kokonaiseksi kuluvan syksyn aikana. Pian pääsee siis lukemaan kaikki taskukirjat numerojärjestyksessä, mikäli moisesta urakasta on haaveillut.

Nemoa etsimässä -elokuvasta tutut eväkkäät palaavat valkokankaalle.

Jo kolmetoista vuotta on vierähtänyt siitä, kun ylihuolehtivuuteen taipuvainen vuokkokala Marlin etsi kotiriutalta kadonnutta poikaansa Nemoa elokuvassa Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003). Tuosta palkitusta animaatiosta tutut kalat ovat kuitenkin Disneyn ja Pixarin uutuuteen, 26. elokuuta Suomen ensi-iltansa saavaan leffaan Doria etsimässä (Finding Dory, 2016) mennessä ikääntyneet ainoastaan vuoden verran. Nyt palettivälskäri Dori, jonka Marlin sai avukseen Nemon jäljille, asuu Isolla valliriutalla Marlinin ja Nemon naapurina, Nemo on reipas koululainen herra Rauskun luotsaamassa ryhmässä, ja Marlin yrittää yhä opetella luottamaan poikansa taitoihin enemmän.
Tällä kertaa seikkailu saa alkunsa, kun lähimuistin menetyksestä kärsivä Dori alkaa muistaa välähdyksiä lapsuudestaan ja ihmetellä, missä hänen oma perheensä mahtaa olla. Dori, Nemo ja hieman vastahakoisesti mukaan etsintäretkelle lähtevä Marlin saavat jälleen apua kilpikonnilta ja pääsevät merivirran kyydissä Kalifornian rannikolle. Siellä kolmikko kuitenkin joutuu eroon toisistaan, kun paikallisen merieläinpuiston työntekijät nappaavat Dorin ja vievät kalan hoidettavaksi puiston eläinsairaalan karanteeniosastolle. Sen jälkeen Dori jatkaa vanhempiensa jäljittämistä merieläinpuistossa apunaan mustekala Hank, valashai Destiny sekä maitovalas Bailey. Nemo ja Marlin puolestaan yrittävät epätoivoisesti hakea uudestaan käsiinsä Dori-ystävänsä, jonka selviytymisestä yksin he ovat – ymmärrettävistä syistä – huolissaan. Kaikenlaiset hankaluudet ja vaaratilanteet vaanivat jokaisen kulman ja kiven takana, eikä niille hetkellisistä suvantokohdista huolimatta tunnu tulevan loppua.
Andrew Stanton, elokuvan ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista, sanoo halunneensa vihdoin vastata ensimmäisessä Nemo-elokuvassa avoimeksi jääneeseen kysymykseen siitä, miksi Marlin löysi Dorin uiskentelemasta meressä päämäärättömästi aivan yksin. Huonomuistisen Dorin, alati hermoilevan Marlinin ja toinen rintaevä lyhytkasvuisena syntyneen Nemon lisäksi tarinan sankareiksi nousevat äkeä, seitsenlonkeroinen mustekala, likinäköinen valashai, kaukopaikannuskyvystään epävarma maitovalas sekä hömelö amerikanjääkuikka. Elokuvan opetus onkin se, että päättäväisyydellä pääsee pitkälle ja omaa heikkouttaan voi käyttää myös voimavarana.
Kuten vanhemmassakin Nemo-elokuvassa, myös tässä merenalaiset maisemat värikkäine kasveineen ja kiiltäväkylkisine kaloineen näyttävät upeilta, ja 3D-tekniikka mahdollistaa sen, että katsoja ikään kuin pääsee itsekin merivirtojen vietäväksi. Leffan suomenkielisinä ääninä kuullaan muiden muassa mainiota Pertti Sveholmia Hankinä sekä ykkösosasta tuttuja Ona Kamua Dorina ja Tom Pöystiä Marlinina. Ja vielä pikku vinkki: jos haluat tietää, miten kävi ensimmäisen elokuvan lopussa hammaslääkärin akvaariosta paenneille kalakavereille, malta katsoa koko filmi ihan loppuun asti!

Katso tästä vielä elokuvan traileri.

 

 

Tammikuussa Aku Ankan toimitus julisti kilpailun, jossa etsittiin uutta konnaa Ankkalinnaan. Voittajakonna on nyt selvillä!

Kelmiehdokkaiden huima tulva yllätti toimituksen tyystin, ja lopulta ehdokkaita kertyi kaikkiaan noin 1400.  Voittajan seulominen oli melkoinen (vaikka toki sitäkin hykerryttävämpi) urakka, mutta kiivaan lapioinnin jälkeen pöydälle jäi kova kärkikuusikko. Niistä lopullisen voittajan valitsi ammattitarinankertojan erehtymättömällä silmällä ankkataiteilija Kari Korhonen.

Voittajaksi kiilasi puuteriperuukin mitalla Bär Lingonsylt, köyhtynyt aatelinen ja vapaaherra. Ränsistyneessä kartanossaan Ankkalinnan ulkopuolella Bär suunnittelee rikoksiaan, jotka voi sopivasti kätkeä vilkkaan seurapiirielämän suomien sattumien suojiin. Bärin isä ja äiti ovat Katri-Maria Kortelainen-Takala ja Karri Takala. Kari ihastui syvästi ketkuun mutta sympaattiseen Lingonsyltiin, ja hahmon debyyttisarjan käsikirjoitus on jo liki valmis. Suuri yleisö joutuu kuitenkin odottamaan kohtaamista Ankallispäivän numeron (48/2016) ilmestymiseen asti.