Ankkauniversumin arkkitehdit 7

Akun olemukseen vaikuttaneiden Ankka-taiteilijoiden esittelysarja on ehtinyt jo yli puolenvälin. Tällä kertaa valokeilassa paistattelee herra, jonka ilmeikkäin viivoin hahmoteltu Aku on tuttuakin tutumpi erityisesti varhaiskeski-ikäiselle väestölle.

Kun katsoo Buenos Airesissa syntyneen Daniel Brancan kätten jälkeä, on helppo ymmärtää, miksi häntä on joskus tituleerattu ”pampan Barksiksi”. Branca kiinnostui maalaamisesta ja piirtämisestä jo varhaisella iällä ja hakeutui taidekouluun. Mainostoimistossa suunnittelijana ja animaattorina vain 16-vuotiaana uransa aloittanut nuori lahjakkuus siirtyi sarjakuvapiirtäjäksi jo 1971, ja Disney-hommiin hän päätyi Espanjaan muutettuaan vuonna 1977, jolloin hän piirsi myös ensimmäiset Disney-sarjansa.

Barksin klassiset tarinat olivat Brancalle tuttuja Argentiinan El Pato Donald -lehdistä, ja näiden esikuvien pohjalta syntyivät myös Brancan ensimmäiset ankkasarjikset. Maestron tyyli lähtökohtanaan Branca alkoi kuitenkin heti kehittää omaa ankalliskäsialaansa, jossa yhdistyvät tinkimätön tekninen ammattitaito sekä animaatiotaustasta kielivä ilmeikkyys, hauskuus ja letkeä liikkeen tuntu. Brancan lempihahmoja olivat Roope Ankka yliampuvan ahneutensa vuoksi sekä muista naispuolisista ankkahahmoista melkoisesti poikkeava Milla Magia. Tarinoiden lisäksi Branca piirsi kansikuvia, joita nähtiin erityisesti 1980-luvun Aku Ankoissa.

Branca ei ollut itse asiassa koskaan ajatellut tekevänsä ankkasarjoja työkseen, ja viettikin vuodet 1982–1984 Pariisissa maalaustaidetta opiskellen. Hänen maalauksiaan on esiteltykin useissa taidenäyttelyissä. Meidän eurooppalaisten lukijoiden onneksi hän ei kuitenkaan jäänyt sille tielleen vaan palasi Espanjaan ja ryhtyi tekemään töitä suoraan Egmont-kustantamolle. Vuonna 1995 Branca lensi kotikonnuilleen Buenos Airesiin ja perusti oman studion. Siellä hän kouli uusia lahjakkuuksia, joista esimerkiksi Wanda Gattino ja José Massaroli jatkavat Brancan viitoittamalla tiellä. Branca itse menehtyi yllättäen ja aivan liian varhain vuonna 2005: hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa Ankka-maailmalle.

Vaikka Branca tekikin muutaman käsikirjoituksen itse, nimenomaan piirtäminen oli hänen leipälajinsa. 1980- ja 1990-luvulla Branca teki paljon sarjoja mm. brittiläisten Paul Halasin ja Jack Sutterin laatimiin tarinoihin. London Internatiol Film Schoolissa opiskelleen Halasin tarinoita piirsi toinenkin ankkauniversumin arkkitehti – Vicar. Disney-maailmasta Paul Halas on käsikirjoittanut tarinoita aina Aku Ankasta pieneen merenneito Arieliin, Disney-universumin ulkopuolisista hahmoista voi mainita 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa televiosarjassa seikkailleen tohtori Sykerön. Toinen britti, Jack Sutter, puolestaan on tehnyt käsikirjoituksia ankka- ja hiirisarjojen lisäksi 1980-luvulla mm. James Bondin sarjakuvasovitukseen. Branca piirsi myös Kanadasta lähtöisin olevan Gail Renardin kirjoittamia sarjoja. Renard, joka on asunut vuosikausia Iso-Britanniassa, tunnetaan myös lukuisten televisioyhtiö BBC:n komedioiden käsikirjoittajana. Onpa hän rustannut käsikirjoituksia myös Enid Blytonin Viisikko-kirjoihin pohjautuvaan sarjakuvaan. Uudelle vuosituhannelle tultaessa, myös oma poikamme Kari Korhonen ehti tehdä yhteistyötä suuresti ihailemansa Brancan kanssa. Aivan kehnosti homma ei sujunut, sillä Branca nimesi myöhemmin omiksi suosikeikseen muun muassa Korhosen käsikirjoittamat tarinat Uudelleen ja uudelleen (AA 7/1999) ja Kohtalokas 65 (AA 49/2001). Ne ja kaikki muutkin Ankka-lehdissä ilmestyneet Brancan tarinat löytyvät tietenkin kätevästi Akkarin Lataamosta.

Päätämme tämänkertaisen esittelymme kahteen Mestari ja muusa -kirjasta löytyvään sitaattiin, joissa Kari Korhonen kiteyttää Brancan ammattitaidon: ”Brancan ylivertainen ilmeikkyys hahmojen käsittelyssä tekee lukijaan vaikutuksen. (...) Voi vain toivoa, että jokainen piirtäjä olisi yhtä keskittynyt ja vakavissaan tämän yllättävän vaikean tehtävän suhteen.”

Aku Ankka Lataamosta löytyvien Brancan sarjojen perkuun voi aloittaa kirjoituksessakin mainitusta Kari Korhosen käsikirjoittamasta sarjasta Kohtalokas 65. Kun numeron 65 arvoitus on selvinnyt, voi siirtyä lukemaan Jack Sutterin rustaamaa Jäljitysretkeä (AA 20/1983). Tämän jälkeen voikin ihastella Akun ansioitunutta leipäläppää tarinassa Nokan loksutusta (AA 39/1985 ja AAE 7/1999). Viimeisenä toimituksen tärppinä on Aku Ankka parrasvaloissa (AA 9/1986 ja AAE 11/2012), jossa pääsee ihastelemaan Akun ja Hannun ilmeikkyyttä teatterin lavalla.

Ankkalegendat-sarjan kolmas osa Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita tärähtää kirjakauppoihin nyt syyskuussa. Sarjan edellisten osien tavoin se sulkee kansiensa sisään Carl Barksin seikkailuita, joihin Don Rosa on tehnyt oman jatkonsa.

Ankkalegendojen kahdessa aiemmassa osassa on jo saanut hämmästellä Rosan sarjoissa tämän insinöörimäisellä tarkkuudella poimimia yksityiskohtia mestari Barksin sarjoista, eikä Kultaisen kypärän metsästäjissäkään jäädä kyseisestä ilosta paitsi. Sarjan kolmas kirja on muutenkin takuulla fanien mieleen – ainakin rosalaisten fanien – sillä sen aloittaa yksi Kentuckyn ankkakuninkaan omista lapsuuden suosikeista. Mukana on myös monen fanin oma Rosa-suosikki Kirje kotoa. Barksistit puolestaan ilahtunevat sarjasta Aku Ankan atomipommi, joka on julkaistu Suomessa aiemmin vain kahdesti eikä sitä ole koskaan nähty esimerkiksi Aku Ankka -lehdessä.

 

Sarjakuvien lisäksi kirjassa on Rosan esipuhe sekä hänen sarjojaan varten kirjoittamia kommentteja.

Ankkalegendat 3 - Kultaisen kypärän metsästäjät löytyy myös Aku Ankan kaupasta.

Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita sisältää seuraavat tarinaparit:

Aku Ankka ja kultainen kypärä – Kolumbuksen kadonneet kartat
Roope-setä kääpiöintiaanien maassa – Windigojen mailla
Harvinaisia rahoja – Ahneen palkka
Aku Ankan atomipommi – Avaruuden valloittajat
Vanhan linnan salaisuus – Kirje kotoa

Aku Ankka Lataamoa kehitetään hiljalleen koko ajan. Uusin uutuus on ruutulukija, joka ilahduttanee älypuhelimella sarjakuviaan nauttivia.

Poissa ovat ne päivät, jolloin älyluurilla joutui suurentamaan ja pienentämään sarjakuvasivua, kun nautiskeli ankkojen ja hiirien seikkailuista. Aku Ankka Lataamon Android- ja iOS-sovelluksissa toimii nyt nimittäin vallan kätevä ruutulukija, jonka kanssa sarjiksia voi lukea ruutu kerrallaan.

Ruutulukijan saa päälle kaksoistäppäämällä sarjakuvan ruutua ja ruudusta toiseen siirtyminen onnistuu pyyhkäisemällä tai täppäämällä. Tavalliseen sivunäkymään voi puolestaan palata kaksoistäppäämällä ruutua uudelleen.

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki! Aku Ankan taskukirjojen valikoima on lisääntynyt huomattavasti. Arkisto kattaakin jo lähes kaikki Taskarit aivan alusta alkaen. Kirjasto saadaan täydennettyä kokonaiseksi kuluvan syksyn aikana. Pian pääsee siis lukemaan kaikki taskukirjat numerojärjestyksessä, mikäli moisesta urakasta on haaveillut.

Nemoa etsimässä -elokuvasta tutut eväkkäät palaavat valkokankaalle.

Jo kolmetoista vuotta on vierähtänyt siitä, kun ylihuolehtivuuteen taipuvainen vuokkokala Marlin etsi kotiriutalta kadonnutta poikaansa Nemoa elokuvassa Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003). Tuosta palkitusta animaatiosta tutut kalat ovat kuitenkin Disneyn ja Pixarin uutuuteen, 26. elokuuta Suomen ensi-iltansa saavaan leffaan Doria etsimässä (Finding Dory, 2016) mennessä ikääntyneet ainoastaan vuoden verran. Nyt palettivälskäri Dori, jonka Marlin sai avukseen Nemon jäljille, asuu Isolla valliriutalla Marlinin ja Nemon naapurina, Nemo on reipas koululainen herra Rauskun luotsaamassa ryhmässä, ja Marlin yrittää yhä opetella luottamaan poikansa taitoihin enemmän.
Tällä kertaa seikkailu saa alkunsa, kun lähimuistin menetyksestä kärsivä Dori alkaa muistaa välähdyksiä lapsuudestaan ja ihmetellä, missä hänen oma perheensä mahtaa olla. Dori, Nemo ja hieman vastahakoisesti mukaan etsintäretkelle lähtevä Marlin saavat jälleen apua kilpikonnilta ja pääsevät merivirran kyydissä Kalifornian rannikolle. Siellä kolmikko kuitenkin joutuu eroon toisistaan, kun paikallisen merieläinpuiston työntekijät nappaavat Dorin ja vievät kalan hoidettavaksi puiston eläinsairaalan karanteeniosastolle. Sen jälkeen Dori jatkaa vanhempiensa jäljittämistä merieläinpuistossa apunaan mustekala Hank, valashai Destiny sekä maitovalas Bailey. Nemo ja Marlin puolestaan yrittävät epätoivoisesti hakea uudestaan käsiinsä Dori-ystävänsä, jonka selviytymisestä yksin he ovat – ymmärrettävistä syistä – huolissaan. Kaikenlaiset hankaluudet ja vaaratilanteet vaanivat jokaisen kulman ja kiven takana, eikä niille hetkellisistä suvantokohdista huolimatta tunnu tulevan loppua.
Andrew Stanton, elokuvan ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista, sanoo halunneensa vihdoin vastata ensimmäisessä Nemo-elokuvassa avoimeksi jääneeseen kysymykseen siitä, miksi Marlin löysi Dorin uiskentelemasta meressä päämäärättömästi aivan yksin. Huonomuistisen Dorin, alati hermoilevan Marlinin ja toinen rintaevä lyhytkasvuisena syntyneen Nemon lisäksi tarinan sankareiksi nousevat äkeä, seitsenlonkeroinen mustekala, likinäköinen valashai, kaukopaikannuskyvystään epävarma maitovalas sekä hömelö amerikanjääkuikka. Elokuvan opetus onkin se, että päättäväisyydellä pääsee pitkälle ja omaa heikkouttaan voi käyttää myös voimavarana.
Kuten vanhemmassakin Nemo-elokuvassa, myös tässä merenalaiset maisemat värikkäine kasveineen ja kiiltäväkylkisine kaloineen näyttävät upeilta, ja 3D-tekniikka mahdollistaa sen, että katsoja ikään kuin pääsee itsekin merivirtojen vietäväksi. Leffan suomenkielisinä ääninä kuullaan muiden muassa mainiota Pertti Sveholmia Hankinä sekä ykkösosasta tuttuja Ona Kamua Dorina ja Tom Pöystiä Marlinina. Ja vielä pikku vinkki: jos haluat tietää, miten kävi ensimmäisen elokuvan lopussa hammaslääkärin akvaariosta paenneille kalakavereille, malta katsoa koko filmi ihan loppuun asti!

Katso tästä vielä elokuvan traileri.

 

 

Tammikuussa Aku Ankan toimitus julisti kilpailun, jossa etsittiin uutta konnaa Ankkalinnaan. Voittajakonna on nyt selvillä!

Kelmiehdokkaiden huima tulva yllätti toimituksen tyystin, ja lopulta ehdokkaita kertyi kaikkiaan noin 1400.  Voittajan seulominen oli melkoinen (vaikka toki sitäkin hykerryttävämpi) urakka, mutta kiivaan lapioinnin jälkeen pöydälle jäi kova kärkikuusikko. Niistä lopullisen voittajan valitsi ammattitarinankertojan erehtymättömällä silmällä ankkataiteilija Kari Korhonen.

Voittajaksi kiilasi puuteriperuukin mitalla Bär Lingonsylt, köyhtynyt aatelinen ja vapaaherra. Ränsistyneessä kartanossaan Ankkalinnan ulkopuolella Bär suunnittelee rikoksiaan, jotka voi sopivasti kätkeä vilkkaan seurapiirielämän suomien sattumien suojiin. Bärin isä ja äiti ovat Katri-Maria Kortelainen-Takala ja Karri Takala. Kari ihastui syvästi ketkuun mutta sympaattiseen Lingonsyltiin, ja hahmon debyyttisarjan käsikirjoitus on jo liki valmis. Suuri yleisö joutuu kuitenkin odottamaan kohtaamista Ankallispäivän numeron (48/2016) ilmestymiseen asti.