Koska turneen viimeinen etappi ajoittui joulukuulle, Ankat suuntasivat luonnollisesti Lappiin, Joulupukin kotikonnuille

Lapissa seikkailtiin Aku Ankan joulunumerossa (51/2013), tarkemmin sanoen tarinassa Lapin lumot. Jotta turistit eivät vallan eksyisi selkosille, kierroksen kyytipojaksi on jälleen tarjolla pieniä faktamaistiaisia, murre–suomi-sanasto ja pari ylimääräistä murresarjispätkää.

1) MAANTIETEELLISIÄ SEIKKOJA

Se, mistä Lappi alkaa tai mihin se päättyy, lienee ikuisuuskysymys. Etelän vetelien eli junantuomien mielestä Lappiin saavutaan viimeistään Rovaniemen kohdalla. Jotkut taas sanovat Lapin etelärajan kulkevan napapiiriä pitkin. Sellainen puhe suorastaan naurattaa Käsivarren tai Suomi-neidon pääpuolen asukkaita – napapiirihän menee niukin naukin etelän kaupungin eli Rovaniemen pohjoispuolelta!

Ainakaan Lappi ei pääty Suomen valtakunnanrajoihin. Alue ulottuu nimittäin kauas Suomen länsi-, pohjois- ja itäpuolelle, Norjan vuonoilta aina Ruotsin pohjoisten vuoristoseutujen ja Jäämeren rantojen kautta Venäjälle Kuolan niemimaalle saakka.

Napapiirin yläpuolella vallitsee talvisin kaamos, jolloin aurinko ei nouse, ja kesäisin yötön yö, jolloin aurinko ei laske. Suomen pohjoisin kylä on Nuorgam, jossa kaamos kestää 54 vuorokautta eli lähes kaksi kuukautta. Vastapainoksi kesäauringosta saadaan Nuorgamin raitilla nauttia 74 vuorokautta – luonnollisesti yötä päivää.

Lappi kuuluu suurelta osin pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen eli taigaan, niin kuin suurin osa muutakin Suomea. Pohjoisin Lappi taas on aivan oma maailmansa. Siellä elellään kitukasvuisella, puuttomalla tundralla. Kiltinänsaamen kielestä peräisin oleva sana tundra on muuten samaa perua kuin suomen kielen sana tunturi.

Lapissa virtaa Suomen pisin joki eli Kemijoki. Sillä on mittaa 483 – tai latvahaarat mukaan laskettuna peräti 550 kilometriä. Myös Suomen korkein kohta, 1324 metriä merenpinnasta, sijaitsee Lapissa, nimittäin Käsivarren Halti-tunturilla.

2) ASUJAIMISTO

Joulupukin ja tonttujen lisäksi Suomen Lapissa asuu lappilaisia ja saamelaisia. Lappalaisista ei oikein auta puhua, sillä nimitystä pidetään melko loukkaavana. Aidon poromiehen tunnistaa muutamasta seikasta: komeasta lapinleu’usta eli tukevasta veitsestä vyöllä, hurtista huumorista sekä niin uskomattomista tarinoista, ettei kuulija aina tiedä, mihin uskoa.

Jos pääsee lappilaisen kanssa puheisiin, yksi asia on syytä muistaa: ikinä ei saa kysyä, montako poroa kukakin omistaa. Jos joku tolvana kumminkin moisen möläytyksen suustaan päästää, oikea vastaus kuuluu: ”Onhan niitä, kahen puolen puuta.” Siinä tuskin on vielä Lapin lisää...

Poro on ollut pohjoisen asukkaille tärkeä kumppani jo satojen vuosien ajan. Poro antaa ihmisille paitsi lihaa ja maitoa myös raaka-ainetta vaatteisiin ja työkaluihin. Poronnahasta tehdään esimerkiksi nutukkaita tai kallokkaita eli erilaisia jalkineita, säpikkäitä eli säärystimiä tai koivikkaita eli kintaita. Pohjoisen pakkasissa lämpimät asusteet ovatkin enemmän kuin paikallaan.

Tiesittekö muuten, että porolla ei ole häntää vaan saparo – ja että poron sorkkia kutsutaan koparoiksi?

3) HUIKEITA HERKKUJA

Pohjoisen parhaalla marjalla on monta nimeä: lakka, hilla, valokki ja suomuurain. Vaikka soiden kultaa löytyy Suomessa muualtakin, monien mielissä se yhdistyy nimenomaan Lapin taikaan. Usean lappilaisen lapsuusmuistoista taas on marjain taika kaukana: hillaa on kerätty suomättäiltä päivätolkulla mäkäräiset korvissa kihisten.

Toinen makunystyröitä hivelevä lappilainen herkku on porosta tehty kuivaliha. Se on edelleen poromiesten retkieväs, mutta suolapalan makuun ovat päässeet myös kulinaristikeikarit. Lapin pemmikaanin ystävien kannattaa ehdottomasti suunnata Savukoskelle pääsiäislauantaina, sillä silloin piskuisessa kylässä vietetään Lapin perinneruokamarkkinoita, ja kuivalihaa on tarjolla roppakaupalla.


4) MUUTA MERKILLE PANTAVAA

Sattasessa, aivan Sodankylän pohjoispuolella, on järjestetty vuosittain porokilpailut kohta 20 vuoden ajan. Tapahtumassa voi kilvoitella niin suopungin- kuin nutukkaanheitossa. Innokkaille kisailijoille tiedoksi, että ilman omaa poroakin saa osallistua.

Lapin tunnelmasta voi nauttia myös muilla tavoin. Niska vain mutkalle ja katse ylöspäin otollisena yönä, niin silmiin saattaa sattua revontulten tanssi! Tuliketun huiskintaa taivaalla näkee helpoiten maaliskuussa, kun on vielä riittävän pimeää ja pilviä ei ole liiaksi. Erityisen hyvät mahdollisuudet revontulien katseluun on Utsjoella. Siellä taivaan tulet loimuavat kolmena yönä neljästä.

Pohjoisen luonto, revontulet ja ennen kaikkea Lapin oma poika Joulupukki houkuttelevat maakuntaan vuosittain satojatuhansia matkailijoita sekä muualta Suomesta että kaukaa maan rajojen ulkopuolelta.


5) PAIKALLINEN PUHEENPARSI

Lapissa puhuttavat suomen murteet kuuluvat peräpohjalaisiin murteisiin. Peräpohjalaismurteet voi jakaa vielä erikseen Suomen Lapissa puhuttaviin Tornion, Kemin ja Kemijärven murteisiin sekä Jällivaaran ja Ruijan murteisiin, joita puhutaan Ruotsissa ja Norjassa.

Peräpohjalaiset murteet lasketaan suomen länsimurteisiin, vaikka niissä on myös itämurteiden piirteitä. Leimallisinta pohjoisen puheenparrelle on ns. "hoon päältä puhuminen" – eli kielitieteen termein jälkitavujen vokaalien välisen h:n säilyminen. H-kirjaimen paikka vaihtelee hieman: Kemijärven murteissa sanotaan talohon ja mennähän, Kemin murteissa talhon ja menhän ja Tornion murteissa talhoon ja menhään. Toinen tunnistettava peräpohjalaisuus on pronomien me, te, he ja ne muodot met, tet, het ja net.

Suomen lisäksi Lapissa puhutaan tietenkin myös saamelaiskieliä. Saamen kielet kuuluvat suomalais-ugrilaisiin kieliin, niin kuin suomikin. Saame on siis suomen sukukieli – joskin vielä hiukan viroa kaukaisempi, joten ilman sanakirjaa ei saamenkielisestä tekstistä tai puheesta saa selkoa.

Lopuksi voit vertailla Lapin murteita seuraavista kahdesta sarjakuvapätkästä. Molemmat on julkaistu Akkarin 22/2011 murreliitteessä.

Lehden 51/2013 sarjoissa Lapin lumot ja Paha tonttu paikalliset puhuvat Kemin murretta, ja kuplissa vilahteleekin koko joukko murresanoja. Tässä pieni sanasto lukemista helpottamaan:

met = me
molemma = me olemme
tyvär = tyttö
riethan = vietävän (rasittavasta asiasta tai olennosta)
kuiten = kuitenkin (esim. voimasanojen jälkeen)
novat = ne/he ovat
raavhat = aikuiset
Olethan sollu ihimisen kuvalla? = Olethan sinä ollut kiltisti?
häätyä = pitää, täytyä
muualta pois = muualta kotoisin
roukua = porojen ääntelyä
äkäshen = äkkiä, nopeasti
käpsyttää = kävellä
ietari = lievä voimasana
riian = riidan
napsu = napapiiri
terhän = terään
silimäni terhän = tikulla silmään
hyövätä = hyödyttää, kannattaa
meni mäthälle = meni mättäälle eli mönkään
kasuaa = kasvaa
läpimävöt säpikhät = puhkimädäntyneet poronkarvasäärystimet eli hyödyttömät asusteet
vistottaa = kuvottaa
visto = puistattava, epämiellyttävä
konkoilla = kapinoida, änkyröidä
sänkätä = tuhlata
piuata = kiertää ympyrää eli kulkea päämäärättömästi
palthessa = palteessa eli lumihangessa
iekama = voimasana
päntiönhän = jatkuvasti, alinomaa
kopara = poron sorkka
völijhyn = mukaan, matkaan
poka = poika
Sole poka mikhän... = Eihän se ole, poika, homma eikä mikään...
läppi = lapsi
syöpästä = syödä

Ankkalegendat-sarjan kolmas osa Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita tärähtää kirjakauppoihin nyt syyskuussa. Sarjan edellisten osien tavoin se sulkee kansiensa sisään Carl Barksin seikkailuita, joihin Don Rosa on tehnyt oman jatkonsa.

Ankkalegendojen kahdessa aiemmassa osassa on jo saanut hämmästellä Rosan sarjoissa tämän insinöörimäisellä tarkkuudella poimimia yksityiskohtia mestari Barksin sarjoista, eikä Kultaisen kypärän metsästäjissäkään jäädä kyseisestä ilosta paitsi. Sarjan kolmas kirja on muutenkin takuulla fanien mieleen – ainakin rosalaisten fanien – sillä sen aloittaa yksi Kentuckyn ankkakuninkaan omista lapsuuden suosikeista. Mukana on myös monen fanin oma Rosa-suosikki Kirje kotoa. Barksistit puolestaan ilahtunevat sarjasta Aku Ankan atomipommi, joka on julkaistu Suomessa aiemmin vain kahdesti eikä sitä ole koskaan nähty esimerkiksi Aku Ankka -lehdessä.

 

Sarjakuvien lisäksi kirjassa on Rosan esipuhe sekä hänen sarjojaan varten kirjoittamia kommentteja.

Ankkalegendat 3 - Kultaisen kypärän metsästäjät löytyy myös Aku Ankan kaupasta.

Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita sisältää seuraavat tarinaparit:

Aku Ankka ja kultainen kypärä – Kolumbuksen kadonneet kartat
Roope-setä kääpiöintiaanien maassa – Windigojen mailla
Harvinaisia rahoja – Ahneen palkka
Aku Ankan atomipommi – Avaruuden valloittajat
Vanhan linnan salaisuus – Kirje kotoa

Aku Ankka Lataamoa kehitetään hiljalleen koko ajan. Uusin uutuus on ruutulukija, joka ilahduttanee älypuhelimella sarjakuviaan nauttivia.

Poissa ovat ne päivät, jolloin älyluurilla joutui suurentamaan ja pienentämään sarjakuvasivua, kun nautiskeli ankkojen ja hiirien seikkailuista. Aku Ankka Lataamon Android- ja iOS-sovelluksissa toimii nyt nimittäin vallan kätevä ruutulukija, jonka kanssa sarjiksia voi lukea ruutu kerrallaan.

Ruutulukijan saa päälle kaksoistäppäämällä sarjakuvan ruutua ja ruudusta toiseen siirtyminen onnistuu pyyhkäisemällä tai täppäämällä. Tavalliseen sivunäkymään voi puolestaan palata kaksoistäppäämällä ruutua uudelleen.

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki! Aku Ankan taskukirjojen valikoima on lisääntynyt huomattavasti. Arkisto kattaakin jo lähes kaikki Taskarit aivan alusta alkaen. Kirjasto saadaan täydennettyä kokonaiseksi kuluvan syksyn aikana. Pian pääsee siis lukemaan kaikki taskukirjat numerojärjestyksessä, mikäli moisesta urakasta on haaveillut.

Nemoa etsimässä -elokuvasta tutut eväkkäät palaavat valkokankaalle.

Jo kolmetoista vuotta on vierähtänyt siitä, kun ylihuolehtivuuteen taipuvainen vuokkokala Marlin etsi kotiriutalta kadonnutta poikaansa Nemoa elokuvassa Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003). Tuosta palkitusta animaatiosta tutut kalat ovat kuitenkin Disneyn ja Pixarin uutuuteen, 26. elokuuta Suomen ensi-iltansa saavaan leffaan Doria etsimässä (Finding Dory, 2016) mennessä ikääntyneet ainoastaan vuoden verran. Nyt palettivälskäri Dori, jonka Marlin sai avukseen Nemon jäljille, asuu Isolla valliriutalla Marlinin ja Nemon naapurina, Nemo on reipas koululainen herra Rauskun luotsaamassa ryhmässä, ja Marlin yrittää yhä opetella luottamaan poikansa taitoihin enemmän.
Tällä kertaa seikkailu saa alkunsa, kun lähimuistin menetyksestä kärsivä Dori alkaa muistaa välähdyksiä lapsuudestaan ja ihmetellä, missä hänen oma perheensä mahtaa olla. Dori, Nemo ja hieman vastahakoisesti mukaan etsintäretkelle lähtevä Marlin saavat jälleen apua kilpikonnilta ja pääsevät merivirran kyydissä Kalifornian rannikolle. Siellä kolmikko kuitenkin joutuu eroon toisistaan, kun paikallisen merieläinpuiston työntekijät nappaavat Dorin ja vievät kalan hoidettavaksi puiston eläinsairaalan karanteeniosastolle. Sen jälkeen Dori jatkaa vanhempiensa jäljittämistä merieläinpuistossa apunaan mustekala Hank, valashai Destiny sekä maitovalas Bailey. Nemo ja Marlin puolestaan yrittävät epätoivoisesti hakea uudestaan käsiinsä Dori-ystävänsä, jonka selviytymisestä yksin he ovat – ymmärrettävistä syistä – huolissaan. Kaikenlaiset hankaluudet ja vaaratilanteet vaanivat jokaisen kulman ja kiven takana, eikä niille hetkellisistä suvantokohdista huolimatta tunnu tulevan loppua.
Andrew Stanton, elokuvan ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista, sanoo halunneensa vihdoin vastata ensimmäisessä Nemo-elokuvassa avoimeksi jääneeseen kysymykseen siitä, miksi Marlin löysi Dorin uiskentelemasta meressä päämäärättömästi aivan yksin. Huonomuistisen Dorin, alati hermoilevan Marlinin ja toinen rintaevä lyhytkasvuisena syntyneen Nemon lisäksi tarinan sankareiksi nousevat äkeä, seitsenlonkeroinen mustekala, likinäköinen valashai, kaukopaikannuskyvystään epävarma maitovalas sekä hömelö amerikanjääkuikka. Elokuvan opetus onkin se, että päättäväisyydellä pääsee pitkälle ja omaa heikkouttaan voi käyttää myös voimavarana.
Kuten vanhemmassakin Nemo-elokuvassa, myös tässä merenalaiset maisemat värikkäine kasveineen ja kiiltäväkylkisine kaloineen näyttävät upeilta, ja 3D-tekniikka mahdollistaa sen, että katsoja ikään kuin pääsee itsekin merivirtojen vietäväksi. Leffan suomenkielisinä ääninä kuullaan muiden muassa mainiota Pertti Sveholmia Hankinä sekä ykkösosasta tuttuja Ona Kamua Dorina ja Tom Pöystiä Marlinina. Ja vielä pikku vinkki: jos haluat tietää, miten kävi ensimmäisen elokuvan lopussa hammaslääkärin akvaariosta paenneille kalakavereille, malta katsoa koko filmi ihan loppuun asti!

Katso tästä vielä elokuvan traileri.

 

 

Tammikuussa Aku Ankan toimitus julisti kilpailun, jossa etsittiin uutta konnaa Ankkalinnaan. Voittajakonna on nyt selvillä!

Kelmiehdokkaiden huima tulva yllätti toimituksen tyystin, ja lopulta ehdokkaita kertyi kaikkiaan noin 1400.  Voittajan seulominen oli melkoinen (vaikka toki sitäkin hykerryttävämpi) urakka, mutta kiivaan lapioinnin jälkeen pöydälle jäi kova kärkikuusikko. Niistä lopullisen voittajan valitsi ammattitarinankertojan erehtymättömällä silmällä ankkataiteilija Kari Korhonen.

Voittajaksi kiilasi puuteriperuukin mitalla Bär Lingonsylt, köyhtynyt aatelinen ja vapaaherra. Ränsistyneessä kartanossaan Ankkalinnan ulkopuolella Bär suunnittelee rikoksiaan, jotka voi sopivasti kätkeä vilkkaan seurapiirielämän suomien sattumien suojiin. Bärin isä ja äiti ovat Katri-Maria Kortelainen-Takala ja Karri Takala. Kari ihastui syvästi ketkuun mutta sympaattiseen Lingonsyltiin, ja hahmon debyyttisarjan käsikirjoitus on jo liki valmis. Suuri yleisö joutuu kuitenkin odottamaan kohtaamista Ankallispäivän numeron (48/2016) ilmestymiseen asti.