Uudessa tyttöjen lehdessä bestikset Minni ja Iines seikkailevat koulumaailmassa.

Kun mainitaan sanat ”Disney” ja ”sarjakuva”, useimmat ajattelevat luultavasti Aku Ankkaa, Taskareita tai Roope-setää. Niitä lukevat sekä tytöt että pojat, ja aikuisissakin lukijoissa on melko tasaisesti naisia ja miehiä. Myös ikisuosikki Nalle Puhin lukijakunnasta löytyy sekä tyttöjä että poikia.

Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä tarjolle on lisäksi tullut nimenomaan tytöille suunnattua Disney-sarjakuvaa. Suuntauksen aloitti isoksi hitiksi noussut W.i.t.c.h.-lehti 2000-luvun alussa. Tyttösarjisbuumi poiki vuonna 2003 myös Aku Ankan suomalaisen sisarjulkaisun Iines-lehden, joka pohjautui hollantilaiseen Katrien-lehteen ja sisälsi melko perinteistä Ankka-sarjakuvaa. Vuodesta 2009 Iines on ilmestynyt vain pokkarimuodossa. Vähän nuoremmille tehtyjä sarjiksia nähtiin vuosina 2006–2009 suloisessa Keijut-lehdessä, ja jopa tv-sarjan pohjalta luodussa High School Musical -fanilehdessä oli sarjakuvaliitteitä.

Elokuun lopussa pinkkiä energiaa pursuvan jonon jatkoksi liittyi Minni & Iines. Se on alakouluikäisille tytöille suunnattu lehti, josta noin puolet on sarjakuvaa. Lisäksi sen sivuilta löytyy tyylivinkkejä, vähän asiapitoisempia juttuja mm. lemmikeistä, liikunnasta ja musiikista, kivoja testejä sekä viihdyttäviä tehtäviä. Konseptin takana on Disneyn Italian-osasto, jonka käytävillä myös muun muassa W.i.t.c.h. ja Keijut ovat saaneet alkunsa. Minni & Iines -lehdessä näkyykin vaikutteita kaikista edellä mainituista julkaisuista.

Akkariin tottuneen silmään Minni & Iines -sarjakuvat näyttävät varmasti aika eksoottisilta, mutta tyttöjenlehtimaailmaan italialaisten iloinen ja värikäs tyyli sopii kuin rusetti Minnin päähän. Aika kaukana Ankkalinnasta ollaan muutenkin, sillä sarjiksissa Minni ja Iines ovat vielä koululaisia, eikä muita Akkarin sivuilta tuttuja hahmoja näy lainkaan. Vähän samaa henkeä oli monien haikeasti muistelemassa TK-lehdessä, jossa Akun alter ego Taikaviitta seikkaili avaruusolentojen ja muiden eksoottisen tyyppien kanssa.

 

Tutut hahmot, eri maailma.

 TK ja esimerkiksi Autot ovat muuten mainioita esimerkkejä pääasiallisesti pojille suunnatuista Disney-sarjiksista – niitäkin on vuosien varrella nähty monia. Aivan junnuosastolle oli jonkin aikaa myynnissä myös Toy Story -lehti, jonka lyhyissä sarjiksissa seikkalivat Leluelämästä tutut kaverit. Oikeasti hyvä sarjakuva on tietysti hyvää sarjakuvaa, ja sitä voivat lukea kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta.

Aku Ankan toimitus jää mielenkiinnolla odottamaan, miten uutuus otetaan vastaan. Jos olet saanut jo lehden käsiisi ja lukaissut sen, kommentoi ihmeessä! Entä pitäisikö Akkarin saitilla mielestäsi olla oma teemasivusto muille Disney-sarjakuvaa sisältäville lehdille (Nalle Puh, Autot, Minni & Iines)? Vastaa gallupiin ja vaikuta!

Vuonna 2012 Minni & Iines ilmestyy kolme kertaa.

 

Ilmestymispäivät ovat 23.8., 10.10. ja 28.11.

 

Jokaisen lehden mukana on ihana lukijalahja: ensimmäisessä söpö kännykkäsetti.

Kommentit (0)

 

 

Roope-sedän lukijoita hemmotellaan neljä kertaa vuodessa erikoispaksulla platinanumerolla, joista jokainen on omistettu yhdelle Roope-sedän piirtäjälle. Tuorein Platina-Roope on täynnä Giovan Battista Carpin piirtämää ankkasarjakuvaa. Kenen italialaisen ankkataiteilijan sarjoja sinä haluaisit nähdä vuoden 2017 ensimmäisessä lehdessä? Osallistu tämän jutun lopussa olevaan kyselyyn, niin voit vaikuttaa asiaan!

 

Joko olet tutustunut Platina-Roopeen? Viime vuoden alusta alkaen Roope-setä-lehden numeroista neljä on ollut tavallista paksumpia 132-sivuisia platinanumeroita, jotka nostavat valokeilaan yhden ankkapiirtäjän ja hänen tuotantonsa. Roope-sedän sarjakuvat ovat Taskaristakin tuttujen italialaisten piirtäjien ja käsikirjoittajien käsialaa, ja platinanumeroiden tarkoitus on esitellä lukijoille näitä sarjojen takana olevia tekijöitä – ja ennen kaikkea heidän tekemiään sarjoja. Suurin osa lehdestä on silkkaa sarjakuvaa, mutta mukana on myös piirtäjien esittelyjä, haastatteluja ja muuta lisämateriaalia, kuten valokuvia, kansia ja muita piirroksia.

Ensimmäinen Platina-Roopen esittelemä mestaripiirtäjä oli itseoikeutetusti Romano Scarpa. Sen jälkeen vuoroon ovat päässeet Giorgio Cavazzano, Silvia Ziche, Luciano Bottaro, Corrado Mastantuono ja viimeisimpänä Giovan Battista Carpi huhtikuussa ilmestyneessä Roope-sedän numerossa 4/16. Tänä vuonna ilmestyy vielä kaksi platinanumeroa, joista toisen pääosassa on Casty ja toisen jälleen Scarpa.
 

 

Ensi vuoden platinapiirtäjien nimet ovat vielä lyömättä lukkoon – ja nyt on sinun tilaisuutesi vaikuttaa asiaan! Äänestä siis tämän jutun lopussa olevassa kyselyssä omaa suosikkiasi. Vuoden 2017 ensimmäisen Platina-Roopen pääosassa nähdään eniten ääniä saanut piirtäjä. Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan lisäksi ankkamainen kirjapalkinto.

Vastausaikaa on 8.5.2016 saakka. Äänestyksen tulos julkistetaan akuankka.fi:ssä toukokuun aikana, ja arvonnan voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Muista jättää yhteystietosi, jos haluat osallistua arvontaan!

Ei pelkkää platinaa

Vaikka Roope-sedän platinanumeroista puuttuvat monet lukijoille tutut vakiosarjat ja -palstat, kuten dekkaripähkinä ja palkintotehtävä, ei hätää! Vuoden kymmenestä numerosta kuusi on edelleen vanhoja kunnon perus-Roope-setiä. Seuraavasta, kesäkuun alussa ilmestyvästä numerosta (RS 5/16) voimme paljastaa etukäteen, että mukana on Roope-sedässä harvemmin nähty miljardööri Kulta-Into Pii. Lisäksi lehdessä nähdään Hessu reportterina -tarinasarjan seuraava osa.

 

Platina-Roope 2017 -äänestys

Kenen italialaisen ankkapiirtäjän sarjoja haluat lukea vuoden 2017 ensimmäisestä Platina-Roopesta?

Etkö löytänyt listalta omaa suosikkiasi? Ei hätää! Voit äänestää omaa ehdokastasi kirjoittamalla hänen nimensä yllä olevaan kenttään.
Yhteystiedot
Olen täysi-ikäinen ja haluan saavani ensimmäisten joukossa kilpailukutsuja, ainutlaatuisia etuja ja edullisia tarjouksia Sanoma Media Finland Oy:ltä ja sen kanssa kulloinkin samaan Sanoma-konserniin kuuluvilta yhtiöiltä.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Aku Ankan toimitus kokosi omat suosikkinsa Akkari- ja taskarisarjoista, ja mahtuipa mukaan myös tyystin Ankkalinnaan liittymättömiä kirjavinkkejä lukuviikon kunniaksi.

Aki, päätoimittaja

Taskarisarjoista ikisuosikkini on Romano Scarpan kaikkien aikojen ensimmäinen Ankka-sarja Ravut punaviinissä. Tuskin tarvitsee sanoa, että se oli Taskarissa jo joskus ammoin 1970-luvulla, jolloin parasta mitä tiesin oli Akkareiden ahmiminen. Joka tapauksessa tarina on rautaa: uskomattoman tiivisjuoninen dekkaritarina, jossa kansainvälinen vakoojajuoni kietoutuu ankkamaiseen hölmöilyyn. Klassikko isolla Koolla!

Nykypiirtäjistä yksi suosikeistani on Mau Heymans. Mau uskaltaa olla pöhkö. Kaljukallion taisto -sarjassa on sellainen vyörytys höpsöjä yksityiskohtia, että heikkopäisintä hirvittää. Lisäksi Maukan tekstit kannustavat myös toimitusta ylittämään itsensä, joten kuplistakin löytyy lyyrinen helmi jos toinenkin.

Muu lukuvinkki:

Jos Akkareita ei ole tarkoitettu pelkästään pilttien silmille, sama pätee myös Jukka Parkkisen tuotantoon. Ja ei, Parkkinen ei ole Barksin salanimi. Koko Parkkisen tuotanto on silkkaa sanallista ilotulitusta, mutta etenkin Karhukirje-sarjan kirjat ovat tulvillaan myös aikuista lukijaa naurattavia sanaleikkejä ja viittauksia. Ja kuten Akkareitakin, myös Karhukirjeitä voivat lukea lapsetkin!

Jenni, Aku Ankka juniorin toimittaja

Omia ikisuosikkejani Akkarissa ovat kaikki sarjat, joissa ankat tarpovat lumessa. Niinpä esimerkiksi Al Taliaferron strippikokoelma Kinosten keskellä jaksaa miellyttää silmää aina vain. Lapsena etenkin ruutu, jossa näkyy ankanpoikien lapioima lumitunneli, kutkutteli mielikuvitusta, ja koko sarja innosti monenmoisiin lumileikkeihin.

Taskari-tarinoihin olen tutustunut vasta töiden myötä aikuisiällä, ja vaikutuksen on tehnyt muun muassa Guido Martinan käsikirjoittama ja Giorgio Cavazzanon piirtämä Taikaviitta saa vastustajan, jossa nähtiin ensi kertaa Iineksen supersankarihahmo Viitatar. Sarjan viehätys on sen naisissa!

Muu lukuvinkki:

Ankka-kirjallisuuden lisäksi suosittelen Eduard Uspenskin kirjoja Fedja-setä, kissa ja koira (jonka kunniaksi annoimme toimituksessa Ankalliskirjaston neljännelle osalle – Carl Barksin eläinaiheisia sarjakuvia sisältäneelle kirjalle – nimen Aku-setä, kissa ja koira) sekä Takuumiehet. Niiden huumori on samalla lämmintä ja pisteliästä. Ne naurattivat ennen ja naurattavat yhä. Jos saa vielä yhden teoksen nimetä, niin ei ole Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen voittanutta, jos haluaa lukea surusta ja kuolemasta.

Lilli, Aku Ankka Lataamon toimittaja

Lukuvinkkini Akkarin sarjoista on ajalta, jolloin itse kahlasin läpi lukuisia lehtiä päivässä. William Van Hornin Lepoa ja rauhaa – hinnalla millä hyvänsä on jäänyt mieleeni oikeastaan yhden ruudun takia: aivan viimeiseltä sivulta löytyvä Akun ilme saa väkisinkin myötätunnon heräämään. Eikö Aku-parka löydä rauhaa mistään?

Roope-setä ja villakaivos nousee puolestaan mieleen, kun miettii ikimuistoisimpia taskaritarinoita. Romano Scarpan piirtämä ja Rodolfo Ciminon käsikirjoittama pöhköily on täynnä ihanaa liioittelua. Sarjassa Roope-setä valloittaa vaatemarkkinat hamstraamalla itselleen kaikki maailman villat, mutta markkinoille ilmestyy salaperäinen haastaja. Kyseinen haastaja on vielä yksi omista suosikkihahmoistani. Sarjasta on jäänyt erityisesti mieleen ruutu, jossa Roope-setä äimistyy villaa syöksevästä kraatterista.

Muu lukuvinkki:

Jos aikoo poiketa sarjakuvan parista muuhun kirjallisuuteen, suosittelen ehdottomasti tarttumaan Yann Martelin Booker-palkittuun Piin elämään. Omalaatuinen tarina tempaisee mukaansa, ja jos tarinaa lukiessa ei mielikuvitusta ole kutkutellut, loppu herättää sen varmasti. Kirja ei varsinaisesti ole mikään mainio iltasatu perheen pienimmille, mutta jos sellaista hakee, kannattaa etsiä käsiin jokin Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoista. Omia ja lasteni suosikkeja ovat Tatun ja Patun avaruusseikkailu sekä Tatun ja Patun oudot aakkoset. Molemmista löytyy riemukasta sanaleikittelyä, joka ilahduttaa niin aikuista lukijaa kuin tarinaa kuuntelevaa lastakin.

Anna, Roope-sedän toimittaja

Kaikkien aikojen Taskari-suosikkini on Romano Scarpan peräti 92-sivuinen Maailman ensimmäinen jalkapallo-ottelu (AATK 75, Teemataskari 3). Tarinan nimi ja alku johtavat harhaan. Kun ensimmäisten 30 sivun aikana on kerrottu, että ihka ensimmäinen futismatsi pelattiin kurpitsoilla muinaisessa Skotlannissa McAnkan ja McPennin linnojen välisen kurpitsapellon herruudesta, käy ilmi että kaikki olikin vain Roopen tuottamaa elokuvaa. Loput 60 sivua keskitytään Roopen ja Kroisoksen kamppailuun jalkapallon MM-kisojen televisiointioikeuksista. Toinen toistaan yllättävämpien käänteiden jälkeen tarina huipentuu riemukkaaseen loppuratkaisuun, joka tapahtuu – avaruudessa. Kiehtovampaa ja jännittävämpää tarinaa saa hakea!

Muu lukuvinkki:

Mikäli Scarpan Maailman ensimmäisen jalkapallo-ottelun alun maailma linnoineen ja ukkosvelhoineen jäi kiehtomaan mieltä, kannattaa tutustua Astrid Lindgrenin klassikkoon Ronja, ryövärintytär (1981). Romaanin asetelmasta on helppo löytää yhtäläisyyksiä sarjaan, kuten taivaalla vaanivat ajattarat ja Matias- ja Borka-ryövärien välinen vihanpito. Tarina on kuitenkin ihan omansa ja kertoo siitä, kuinka ryövärien lasten, Ronjan ja Birkin, välinen ystävyys loppujen lopuksi voittaa isien vihoittelun. Nyt on muuten juuri oikea aika vuodesta kajauttaa ilmoille Ronjan keväthuuto!

Viia, somemajuri

Yhden lempparitarinan tai -kirjan valitseminen on täysin mahdoton tehtävä, mutta yritetään. Kun Taskareista puhutaan, lähtemättömän vaikutuksen jo alle kouluikäisenä teki Rodolfo Ciminon ja Giorgio Cavazzanon Milla Magia iskee taas, jossa sukelletaan käänteispersoonallisuuksien maailmaan. Toisaalta kohtalaisen huimaa settiä on tarjolla myös muutamaa vuotta myöhemmin lukemassani tarinassa Jättiläissirkat, jossa muun muassa Hessu kutistetaan mikroskooppisen pieneksiVai pitäisikö sittenkin valita suosikiksi Bill Walshin ja Floyd Gottfredsonin superjännittävä Kurja kummitus? En pysty päättämään...

Mitä Aku Ankka -tarinoihin tulee, olen niin sanottu vanhan liiton patabarksisti. Mutta koska käsite ”paras Barks-sarjis” tarkoittaisi minun kirjoissani noin kolmeakymmentä tarinaa, nostankin päätoimittajan tavoin valokeilaan erään varsin tuoreen tarinan, joka liittyy omaan toimenkuvaani. Knut Nærumin ja Arild Midthunin Vapaaksi verkosta valottaa somen vaaroja kerta kaikkiaan hykerryttävällä tavalla. ”En voi puhua samalla kun keskustelen!” Verratonta!

Muu lukuvinkki:

Entäpä kirjat sitten? Maailma on väärällään paitsi sarjiksia myös kirjoja, joista sekä lapset että aikuiset voivat nauttia täysin siemauksin. Itse luin lapsena Tove Janssonin Muumi-kirjat koirankorville, ja aikuisena niistä aukeni aivan uusia tasoja (myös Toven ja Larsin tekemät Muumi-sarjakuvat ansaitsevat vahvan suosituksen). Kun sitten taas pääsin myöhemmin lukemaan omalle lapselleni, uudemmista lastenkirjoista nauruhermooni kolahtivat aivan täysillä jo aiemmin mainitut Tatut ja Patut. Niissä riittää bongattavia yksityiskohtia lukemattomiksi lukukerroiksi, eikä hihityksestä ole tulla loppua.

Elina, Aku Ankan toimittaja

Kesä 1977... Loputtoman pitkä päivä odotusta ennen kuin äiti saapuu viikon Akkarin kanssa... Vihdoinkin tiedän, miten kauheaan ahdinkoon joutuneelle Roopelle käy! "Milla Magian monet kasvot” on Carl Barksin klassinen seikkailusarja, joka nosti ihon kananlihalle melkein 40 vuotta sitten ja nostaa yhä edelleen. Tämän jännittävämpää sarjakuvaa ei liene koskaan tehty - siitä kelpaisi kenen tahansa sarjiksentekijän ottaa mallia.

Taskarisarjoista mieleen nousee päätään pitempänä yksi sarja: Guido Martinan käsikirjoittama ja Romano Scarpan piirtämä Aku Ankka ja ruotsalaiset tulitikut. Hulvaton, vauhdikas ja käsittämättömiä yksityiskohtia – kuten hirveksi naamioitu koira – sisältävä tarina on sanalla sanoen napakymppi.

Muu lukuvinkki:

Satukirjasuosikkini oli niin ikään helppo valita. Aili Somersalon Päivikin satu ja sen itsenäinen jatko-osa Mestaritontun seikkailut liki sadan vuoden takaa tekivät lapsenmieleeni lähtemättömän vaikutuksen ja nostivat mielikuvituksen lentoon. Lumoavat tarinat tempaisivat mukaansa henkeäsalpaavaan seikkailuun ja avasivat oven todelliseen satujen maailmaan. 

Aku Ankka Juniorin lintubongauskisassa on havainnoitu muun muassa talitiaisia ja sinisorsia. Mutta perjantain bongattava eli leoparditäpläinen kukkuluuraaja onkin varsin eksoottinen ilmestys. Missä moisen siipiveikon voisi nähdä?

Kukkuluuraaja on perin harvinainen otus, joten se on ymmärrettävästi ornitologien sammumattoman mielenkiinnon kohde. Kukkuluuraajia on havaittu usein Calisotan osavaltiossa Ankkalinnan liepeillä, esimerkiksi osoitteessa Paratiisitie 13.

Ei kuitenkaan ole aivan mahdotonta saada kiikariinsa näitä sinisenkirjavia siivekkäitä myös Calisotan ulkopuolella, kuten kuvakavalkadistamme käy ilmi. Joko sinä olet nähnyt kukkuluuraajan tanssahtelevan oksalla tänä keväänä? Jos olet, ilmoita pika pikaa havaintosi Juniorin lintubongauskisaan!

 

Vaikka leoparditäpläisiä kukkuluuraajia pidetään ujohkona lajina, ne saattavat sopivissa olosuhteissa lyöttäytyä samoille ravintoapajille esimerkiksi korppien kanssa.

Disney tuo elokuvateattereihin 13.4. tyystin uuden version Viidakkokirjasta, jota katsomaan mennessä kannattaa unohtaa vuoden 1967 piirrosfilmi. Perheen pienimmille tämä leffa ei sovi (ikärajakin on 12/9), mutta nuorille ja aikuisille on tarjolla upeita maisemia, hienosti digitoituja eläimiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kunnon toimintarymistelyn tapaan Viidakkokirja alkaa heti takaa-ajolla. Samoilla alkumetreillä käy myös selväksi, miksi elokuva ei sovi aivan nuorimmille katsojille. Aikuistakin nimittäin hieman mietityttää, mikä mahtaa olla nuoren Mowgli-pojan kintereillä viidakossa. Alussa koettu jännitys on vieläpä vain yksi lukuisista sydämentykytystä aiheuttavista kohtauksista elokuvan aikana – Mowgli kohtaa kerta toisensa jälkeen hengenvaarallisia tilanteita, eivätkä esimerkiksi Shere Khanin ja Bagheeran yhteenototkaan ole mitään kevyitä posken läpsyttelyjä. Ohjaaja Jon Favreau sanookin tiiminsä lainanneen Rudyard Kiplingiltä juuri tarinan tapahtumaympäristön – viidakko on paikka, jossa on todellisia vaaroja ja jossa selviytyminen ei aina ole itsestäänselvyys.

Viidakkokirja kertoo kasvutarinan susilauman kanssa eläneestä Mowglista, jonka ilkeä tiikeri Shere Khan ajaa pois laumansa luota. Matkallaan ihmisten kylään Mowgli tulee kolunneeksi viidakon eri kolkkia aina valoisista joen varren rannoista synkkiin nurkkauksiin, joihin auringon valo ei kunnolla yllä. Mutta tarina ei oikeastaan kerro fyysisestä matkasta paikasta A paikkaan B, vaan matkasta, jossa etsitään todellista perhettä ja omaa paikkaa maailmassa. Ehkä Viidakkokirjassa siksi on rutkasti synkkyyttä, mutta toki myös hauskuutta. Eikä elokuvaa katsellessa voi olla ihastelematta ihmislapsen kekseliäisyyttä. Tässä meillä on poika, joka on saanut kaiken esimerkkinsä eläimiltä, mutta joka silti suvereenisti rakentelee työkaluja ja muita apuvälineitä viidakon antimista. Tosin tuskinpa ihmisisät ja -äiditkään ovat esimerkillään näyttäneet taaperolle, kuinka kyhätä portaat keittiön laatikoista työtasolle.

Viidakkokirjan ainoa ihmishahmo on Mowgli, jota esittää yli kahden tuhannen halukkaan joukosta valikoitu Neel Sethi. Ensikertalainen tekee valkokankaalla mahtavaa työtä, varsinkin kun ottaa huomioon, että elokuvaa tehdessä Sethin on täytynyt kuvitella suurin osa tapahtumapaikoista ja muista hahmoista ympärilleen. Pantteri Bagheera, susilauman johtaja Akela, karhu Baloo ja muut hahmot kun on herätetty henkiin ääninäyttelemisen ja tietokoneanimaation kautta.

Viidakkokirjassa kuultavat ääninäyttelijät olivat muuten kaikki ohjaajan ykkösvalintoja rooleihin. Eikä ihme: Ben Kingsley tekee Bagheerasta juuri sen viisaan ja arvovaltaisen oloisen pantterin, mikä tämän tuleekin olla. Bill Murray puolestaan on antanut Baloolle oman kuivakan, mutta samalla jokseenkin ironisen äänensä. Ja kas! Eikö sellainen Baloo juuri olekin? Entäpä sitten hypnotisoiva Kaa, joka saa vielä lisää lumovoimaa äänestään, joka kuuluu Scarlett Johanssonille. Näihin tunnelmiin tosin pääsee vasta, kun on ensin saanut sisäistettyä, että Baloo, Bagheera ja muut elokuvan eläinhahmot näyttävät todella aidoilta, mutta puhuvat ja käyttäytyvät mitä suurimmassa määrin kuin ihmiset, mikä ei ainakaan aikuiselta onnistu aivan hetkessä.

Elokuva pitää otteessaan koko kestonsa ajan. Syy voi olla hyvä tarina, mutta toinen syyllinen on taatusti toteutus. Mitä kaikkea tietokoneanimaatiolla saakaan nykypäivänä aikaan! Hämmästyttävää! Vielä kun keksisi, kenelle elokuva on tehty. Kenties perheille, joissa on reippaasti kouluikäisiä lapsia, mutta ei ehkä aivan vielä teinejä (sillä lähteekö teini isän tai äidin kanssa elokuviin?) tai yksinkertaisesti aikuisille, jotka pitävät saduista?

Katso tästä vielä mainio suomeksi tekstitetty traileri ja osallistu kilpailuun!

 

 
Äänestä suosikkihahmoasi! Palkintoina arvotaan kaksi (viidakko)retkeilyyn sopivaa pakettia, jossa on reppu, taskulamppu ja retkipullo! Palkinnot arvotaan 27.4. keskiviikkona ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Jos haluat osallistua arvontaan, muista antaa yhteystietosi!
 
 
Viidakkokirjaäänestys

Viidakossa vaeltaa eläimiä ylhäisistä norsuista lauleskeleviin karhuihin. Kaikki eivät suinkaan ole suloisia karvakeriä - etenkään kostonhimoinen tiikeri Shere Khan, hurja orankikuningas Louie tai kuristajakäärme Kaa - mutta upeita ilmestyksiä digitaalisesti animoituina kaikki tyynni.

 

Mowgli ja susiäiti Raksha.

 

Mikä näistä Viidakkokirjan eläinhahmoista on suosikksi?

Yhteystiedot
Olen täysi-ikäinen ja haluan saavani ensimmäisten joukossa kilpailukutsuja, ainutlaatuisia etuja ja edullisia tarjouksia Sanoma Media Finland Oy:ltä ja sen kanssa kulloinkin samaan Sanoma-konserniin kuuluvilta yhtiöiltä.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.