Ankkauniversumin arkkitehdit 11

Espanjan suuret sarjakuvamyllyt pyörivät varmasti yötä päivää. Sarjakuvastudiot tuottavat vuodessa satoja sivuja seikkailuja Suomenkin Akkariin – ja kouluttavat samalla nuoria, lupaavia taiteilijanalkuja ankkailmaisun saloihin. Comicup-studion kasvatti Paco Rodriguez on hyvä esimerkki lahjakkaasta harrastelijasta, josta on kehkeytynyt omaleimainen ankkojen ja hiirten tunteiden tulkki.

Taiteilijanimellä Rodriques esiintyvä Francisco ”Paco” Rodriguez Peinado syntyi Espanjan Badalonassa vuonna 1967. Hän varttui samanlaisten sarjakuvien parissa kuin muutkin ikäpolvensa eurooppalaiset: Pacon käsissä kuluivat niin Lucky Luket, Asterixit, amerikkalaiset supersankarisarjakuvat kuin Suomessakin tunnettu espanjalainen kansallisaarre Älli ja Tälli (Mortadelo y Filemón). Oman sarjakuvan piirtäminen oli hänen haaveensa pienestä asti, ja 1980-luvun lopulla hän julkaisi jo ensimmäisiä underground-sarjojaan. Vuonna 1989 hänet palkattiin piirtäjäksi Comicup-studiolle, mikä varmasti laajensi itseoppineen piirtäjän palettia – tuottaahan studio sarjoja ja kuvituksia lukuisille kustantamoille kautta Euroopan. Studiolla Paco perehtyi myös Disney-sarjoihin, jotka jostakin syystä olivat jääneet sarjiksia ahmineelle nuorukaiselle vieraammiksi. Hän oppi kuitenkin pian piirtämään niitä niin varmalla otteella, että Tanskan Egmont-kustantamo kiinnostui taiteilijasta. Pacon Mikki-sarjoja julkaistiin ensi kerran Suomen Aku Ankassa vuonna 1995 ja Aku-tarinoita vuotta myöhemmin.

Aivan varhaisimmissa sarjoissa Pacon piirrostyyli hakee vielä suuntaansa. Hahmot ovat luontevia mutta eivät erityisen persoonallisia, maisemat yksityiskohtaisia mutta eivät yllättäviä, ja kuvien sommittelu on maltillista. 2000-luvulle tultaessa piirroksiin oli kuitenkin kehittynyt jo tietty omaleimainen ote, joka on vuosien mittaan vain korostunut. Egmontin leivissä Paco on oppinut ”tanskalaisen” tyylin, mutta mausteeksi siihen hän on tuonut selvästi ulkopuolisia vaikutteita. Liekö syynä piirtäjän monipuolinen sarjakuvamaku, sillä Pacon piirroksista voi haistaa häivähdyksen amerikkalaista toimintasarjakuvaa ja miksei japanilaista mangaakin.

Lattiasta kattoon!

Jos haluat pikamaistiaiset Pacon lennokkaasta tyylistä, vilkaise vaikka jatkosarjaa Huiputusten huippu (AA 44–46/2013). Jo ruutujen sommittelu koko sivun ”taustakuvan” päälle tuo mieleen supersankarisarjat. Tarina etenee välillä pitkän matkan yhdessä laajassa kuvassa, joskus taas yksittäinen kohtaus melkein pysähtyy monen ruudun ajaksi. Pitkässä jatkosarjassa kuvilla leikkimiseen on tietysti tilaakin, mutta entä lyhyemmät tarinat? Niissä piirrosten iskevyys vain tiivistyy.

Paco ei arastele käyttää dramaattisia kuvakulmia. Ankkojen touhuja seurataan milloin kaukaa katonrajasta, milloin aivan lattian tasolta. Tilan ja etäisyyden tunne korostuu, Ankkalinnan kadut näyttävät pitkiltä ja leveiltä, kerrostalot kohoavat korkeuksiin. Kun Aku keikkuu katonharjalla, ohikulkijat alla kadulla näyttävät pieniltä pisteiltä.

Kuvien sommitelussakin Pacolla on rohkea ote. Tapahtumia seurataan joskus sankareiden selän takaa; Mikin pää on takaapäin vain kolme mustaa ympyrää. Kuvan keskeiset hahmot ovat välillä kaukana taka-alalla, toisinaan taas niin lähellä, etteivät tahdo mahtua ruutuun. Samalla ruudussa tapahtuu jotakin muuta aivan eri etäisyydellä. Etualalla murjottavan Akun takana ankanpojat puuhailevat omiaan, ja voimakas perspektiivi tuo ahtaaseen keittiöönkin tilan tuntua.

Suuria tunteita!

Tiuhaan vaihtuvat kuvakulmat ja rajaukset voisivat olla uuvuttavaa ja teennäisen ”elokuvamaista” katseltavaa, mutta Paco käyttää tehokeinoja harkitusti. Ruudun sommittelu kertoo usein kuvattavan hahmon mielentilasta. Rauhalliset kaverit – Mikki, ankanpojat, ikityyni Hannu – esiintyvät yleensä seesteisissä ruuduissa, mutta kun keskipisteenä on räjähdysherkkä Aku, kaikki keinot otetaan käyttöön. Kun kuvakulma siirtyy kattoon, huoliaan sureva Aku on kuin kaivon pohjalla murheineen. Kun pinna palaa, Aku melkein hyppää ulos ruudusta.

Paco kuvaa Akunsa muutenkin ilmeikkäästi. Epäonnistuminen saa ankan painumaan kasaan, närkästys vetää silmät viiruiksi ja panee jalat tömisemään. Kun kiukku kasvaa, Akun hartiat kohoavat ja pää työntyy uhmakkaasti eteenpäin. Räjähtävän Akun vartalo on usein melkein vaakasuorassa.

Pacon sarjat esittävät maailman kuin sankariensa silmien läpi: kun tunteet nousevat pintaan, kaikki näyttää erilaiselta. Ja kun päähenkilönä on Akun kaltainen pakkaus, on kuvakulmallakin lupa villiintyä!

Lue Aku Ankka Lataamosta ainakin Rodriquesin sarjat Salainen sankari (AA 35/2005), Suku on pahin (AA 11/2013) ja Koiran tähden (AA 35/2014).

Ankkalegendat-sarjan kolmas osa Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita tärähtää kirjakauppoihin nyt syyskuussa. Sarjan edellisten osien tavoin se sulkee kansiensa sisään Carl Barksin seikkailuita, joihin Don Rosa on tehnyt oman jatkonsa.

Ankkalegendojen kahdessa aiemmassa osassa on jo saanut hämmästellä Rosan sarjoissa tämän insinöörimäisellä tarkkuudella poimimia yksityiskohtia mestari Barksin sarjoista, eikä Kultaisen kypärän metsästäjissäkään jäädä kyseisestä ilosta paitsi. Sarjan kolmas kirja on muutenkin takuulla fanien mieleen – ainakin rosalaisten fanien – sillä sen aloittaa yksi Kentuckyn ankkakuninkaan omista lapsuuden suosikeista. Mukana on myös monen fanin oma Rosa-suosikki Kirje kotoa. Barksistit puolestaan ilahtunevat sarjasta Aku Ankan atomipommi, joka on julkaistu Suomessa aiemmin vain kahdesti eikä sitä ole koskaan nähty esimerkiksi Aku Ankka -lehdessä.

 

Sarjakuvien lisäksi kirjassa on Rosan esipuhe sekä hänen sarjojaan varten kirjoittamia kommentteja.

Ankkalegendat 3 - Kultaisen kypärän metsästäjät löytyy myös Aku Ankan kaupasta.

Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita sisältää seuraavat tarinaparit:

Aku Ankka ja kultainen kypärä – Kolumbuksen kadonneet kartat
Roope-setä kääpiöintiaanien maassa – Windigojen mailla
Harvinaisia rahoja – Ahneen palkka
Aku Ankan atomipommi – Avaruuden valloittajat
Vanhan linnan salaisuus – Kirje kotoa

Aku Ankka Lataamoa kehitetään hiljalleen koko ajan. Uusin uutuus on ruutulukija, joka ilahduttanee älypuhelimella sarjakuviaan nauttivia.

Poissa ovat ne päivät, jolloin älyluurilla joutui suurentamaan ja pienentämään sarjakuvasivua, kun nautiskeli ankkojen ja hiirien seikkailuista. Aku Ankka Lataamon Android- ja iOS-sovelluksissa toimii nyt nimittäin vallan kätevä ruutulukija, jonka kanssa sarjiksia voi lukea ruutu kerrallaan.

Ruutulukijan saa päälle kaksoistäppäämällä sarjakuvan ruutua ja ruudusta toiseen siirtyminen onnistuu pyyhkäisemällä tai täppäämällä. Tavalliseen sivunäkymään voi puolestaan palata kaksoistäppäämällä ruutua uudelleen.

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki! Aku Ankan taskukirjojen valikoima on lisääntynyt huomattavasti. Arkisto kattaakin jo lähes kaikki Taskarit aivan alusta alkaen. Kirjasto saadaan täydennettyä kokonaiseksi kuluvan syksyn aikana. Pian pääsee siis lukemaan kaikki taskukirjat numerojärjestyksessä, mikäli moisesta urakasta on haaveillut.

Nemoa etsimässä -elokuvasta tutut eväkkäät palaavat valkokankaalle.

Jo kolmetoista vuotta on vierähtänyt siitä, kun ylihuolehtivuuteen taipuvainen vuokkokala Marlin etsi kotiriutalta kadonnutta poikaansa Nemoa elokuvassa Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003). Tuosta palkitusta animaatiosta tutut kalat ovat kuitenkin Disneyn ja Pixarin uutuuteen, 26. elokuuta Suomen ensi-iltansa saavaan leffaan Doria etsimässä (Finding Dory, 2016) mennessä ikääntyneet ainoastaan vuoden verran. Nyt palettivälskäri Dori, jonka Marlin sai avukseen Nemon jäljille, asuu Isolla valliriutalla Marlinin ja Nemon naapurina, Nemo on reipas koululainen herra Rauskun luotsaamassa ryhmässä, ja Marlin yrittää yhä opetella luottamaan poikansa taitoihin enemmän.
Tällä kertaa seikkailu saa alkunsa, kun lähimuistin menetyksestä kärsivä Dori alkaa muistaa välähdyksiä lapsuudestaan ja ihmetellä, missä hänen oma perheensä mahtaa olla. Dori, Nemo ja hieman vastahakoisesti mukaan etsintäretkelle lähtevä Marlin saavat jälleen apua kilpikonnilta ja pääsevät merivirran kyydissä Kalifornian rannikolle. Siellä kolmikko kuitenkin joutuu eroon toisistaan, kun paikallisen merieläinpuiston työntekijät nappaavat Dorin ja vievät kalan hoidettavaksi puiston eläinsairaalan karanteeniosastolle. Sen jälkeen Dori jatkaa vanhempiensa jäljittämistä merieläinpuistossa apunaan mustekala Hank, valashai Destiny sekä maitovalas Bailey. Nemo ja Marlin puolestaan yrittävät epätoivoisesti hakea uudestaan käsiinsä Dori-ystävänsä, jonka selviytymisestä yksin he ovat – ymmärrettävistä syistä – huolissaan. Kaikenlaiset hankaluudet ja vaaratilanteet vaanivat jokaisen kulman ja kiven takana, eikä niille hetkellisistä suvantokohdista huolimatta tunnu tulevan loppua.
Andrew Stanton, elokuvan ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista, sanoo halunneensa vihdoin vastata ensimmäisessä Nemo-elokuvassa avoimeksi jääneeseen kysymykseen siitä, miksi Marlin löysi Dorin uiskentelemasta meressä päämäärättömästi aivan yksin. Huonomuistisen Dorin, alati hermoilevan Marlinin ja toinen rintaevä lyhytkasvuisena syntyneen Nemon lisäksi tarinan sankareiksi nousevat äkeä, seitsenlonkeroinen mustekala, likinäköinen valashai, kaukopaikannuskyvystään epävarma maitovalas sekä hömelö amerikanjääkuikka. Elokuvan opetus onkin se, että päättäväisyydellä pääsee pitkälle ja omaa heikkouttaan voi käyttää myös voimavarana.
Kuten vanhemmassakin Nemo-elokuvassa, myös tässä merenalaiset maisemat värikkäine kasveineen ja kiiltäväkylkisine kaloineen näyttävät upeilta, ja 3D-tekniikka mahdollistaa sen, että katsoja ikään kuin pääsee itsekin merivirtojen vietäväksi. Leffan suomenkielisinä ääninä kuullaan muiden muassa mainiota Pertti Sveholmia Hankinä sekä ykkösosasta tuttuja Ona Kamua Dorina ja Tom Pöystiä Marlinina. Ja vielä pikku vinkki: jos haluat tietää, miten kävi ensimmäisen elokuvan lopussa hammaslääkärin akvaariosta paenneille kalakavereille, malta katsoa koko filmi ihan loppuun asti!

Katso tästä vielä elokuvan traileri.

 

 

Tammikuussa Aku Ankan toimitus julisti kilpailun, jossa etsittiin uutta konnaa Ankkalinnaan. Voittajakonna on nyt selvillä!

Kelmiehdokkaiden huima tulva yllätti toimituksen tyystin, ja lopulta ehdokkaita kertyi kaikkiaan noin 1400.  Voittajan seulominen oli melkoinen (vaikka toki sitäkin hykerryttävämpi) urakka, mutta kiivaan lapioinnin jälkeen pöydälle jäi kova kärkikuusikko. Niistä lopullisen voittajan valitsi ammattitarinankertojan erehtymättömällä silmällä ankkataiteilija Kari Korhonen.

Voittajaksi kiilasi puuteriperuukin mitalla Bär Lingonsylt, köyhtynyt aatelinen ja vapaaherra. Ränsistyneessä kartanossaan Ankkalinnan ulkopuolella Bär suunnittelee rikoksiaan, jotka voi sopivasti kätkeä vilkkaan seurapiirielämän suomien sattumien suojiin. Bärin isä ja äiti ovat Katri-Maria Kortelainen-Takala ja Karri Takala. Kari ihastui syvästi ketkuun mutta sympaattiseen Lingonsyltiin, ja hahmon debyyttisarjan käsikirjoitus on jo liki valmis. Suuri yleisö joutuu kuitenkin odottamaan kohtaamista Ankallispäivän numeron (48/2016) ilmestymiseen asti.