Parempi myöhään

Vuosi 2009 on kai viimein julistettava alkaneeksi virallisesti näin toimituksen blogissakin. Vuoden pari ensimmäistä numeroa vilahtivat nyt vähän kommentoimatta, mutta uskoisin teidän nauttineen ainakin Carl Barksin Kulmikkaista munista, mikä oli muuten maestron itsensäkin suuri suosikki.
Tälläkin viikolla Akkari tarjoilee kymmensivuisen Barks-klassikon, jota lehden sivuilla ei ole nähty sitten 70-luvun alun. Edellisestä julkaisusta kuluneet melkein neljä vuosikymmentä tuntuvat yllättävän pitkältä ajalta, sillä kyseessä on kuitenkin eräs kaikkein hauskimmista ja tunnetuimmista Barksin lyhyistä hupailuista. Pim vain teillekin!
Vicarin talvisen johtosarjan lisäksi on pakko ihastella Andrea Ferrariksen mainiosti onnistunutta tyylinmuutosta. Ferrarishan on lähtöjään italialainen Topolino-taiteilija, jonka piirrosjälki on tuttua niin Taskareiden kuin Roope-setä-lehdenkin taidokkaista seikkailuista. Siirryttyään piirtämään myös viikko-Akkarin sarjoja Ferraris on muokannut piirroksiaan varsin mainiosti säilyttäen kuitenkin ripauksen alkuperäistä italotyyliä. Kun vielä Pat ja Carol McGrealin jatkosarjan Karhukopla-käsikirjoituskin on kelpo tavaraa, niin keskiviikkona luukkuun lopsahtaa oiva Akkari.
Aki Hyyppä
12.01.2009
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
