Vekkuleita vempaimia

Tämän viikon Akkarissa nähtiin Akuja vaikka useammankin lehden verran Kai Vainiomäen käsikirjoittamassa aikakonehupailussa. Yleensä aina Ankan pesue – ja joskus toki Mikkikin – matkaa vuosisatoja taaksepäin, kun saa aikakoneen käsiinsä, mutta tällä kertaa Aku käyttää puhtaasti hyväkseen ajalla leikkimisen mahdollisuutta. Eipä kaksikymppiä maksaneella koneella uskaltaisikaan lähteä kovin kauas menneisyyteen. Mutta olisihan se melkoisen hauskaa saada edes se yksi ylimääräinen tunti vuorokauteen, vai mitä? Voisi Akun tavoin jopa nukkua tahallaan pommiin, tai ehtiä sittenkin siihen bussiin, josta ehti nähdä vain takavalot sen kaartaessa pois pysäkiltä, tai saada vielä yhden tunnin lisää aikaa lukea kokeisiin tai loikoilla rauhassa ennen treenejä, tai, tai... Sitähän keksisi vaikka mitä! Mutta millaista olisikaan törmätä omaan itseensä? Saati sitten kokonaiseen laumaan minuja, kuten Akulle kävi. Entä kumpi siihen bussiin ehtisi? Myöhästynyt-minä vai tulevaisuuden-minä?

Keskiviikon lehdessä on toinenkin vempain, jollaista voisi olla metka kokeilla käytännössä. Vai mitä mieltä te, arvon lukijat, olette Pellen tila-aika-GPS:stä? Olisihan se kätevää, jos voisi hujauksessa siirtyä täältä työpöydän äärestä vaikkapa Aruballe nauttimaan auringosta valkeille hiekkarannoille. Mihin itse suuntaisitte, jos saisitte käsiinne kyseisen härpäkkeen? Entä mitäpä olette muuten pitäneet historiaa ankkamaisesti valottavasta Akustuksen aarre -jatkiksesta?

Kommentit