Puolimielen päiväkirja muita keväisiä huomioita

Nyt kun luonto alkaa jälleen puhjeta kaikin osin kukkaan, ja koululaisten kesälomatkin ovat aivan nurkan takana, voisi vielä ennen kesälaitureille kirmaamista olla syytä täydelliselle kevät- tai kesäsiivoukselle. Se on epäilemättä ollut ainakin Iineksen idea tämänviikkoisen Akkarin Arild Midthunin taiteilemassa kannessa. Mutta kuten Aku samaisessa kuvassa meille todistaa, ei tuon putsausurakan täydy olla perinteistä luudanvarressa heilumista (joskaan siihen en osaa ottaa kantaa, toimiiko sarjakuvissa useinkin käytetty lattiaharjoilla luisteleminen tosielämässä – jostain syystä epäilisin, että välttämättä ei).

Lehdessä oltiin muutenkin keväisissä tunnelmissa. Toukokuun palkintotehtävä on perinteinen sanaruudukko, josta yhdeksän löydetyn kevätsanan avulla voi osallistua muhkean palkinnon arvontaan. Jo pelkällä nopealla vilkaisulla huomasin pari sanaa, joten tuskin kovin suurta vaivaa täytyy nähdä ollakseen mukana taistossa kirjapakettien suhteen.

Keveässä keväisyydessään, kalastuksen ja ruohonleikkauksen parissa toisin sanoen, alkoi myös Feriolin piirtämä johtosarja Puolimielistä menoa, joka vastasi sisällöltään kaikin osin otsikointia. Kaikenlaisia mielipuolisia professoreita muistan Ankkalinnaan vuosien varrella mahtuneen, mutta tohtori Ankenstein nousi kaikessa hirviömäisyydessään suorintatietä hulluimpien keksijöiden joukkoon. Siitä kertoo sekin, että Ankenstein joutui viettämään aikansa pehmustetussa huoneessa pakkopaidassa. Enpä muista ainakaan näin äkkiseltään, että muiden enemmän tai vähemmän tärähtäneiden ankkakeksijöiden kohdalla olisi jouduttu turvautumaan yhtä radikaaliin hoitoon.

Toisena sarjana oli ainakin minulle kokonaan uusi idea: Roopen ihailijakerho. Jo heti ensiruuduista lähtien ihmettelin, miten kummassa yleensä turvallisuudesta niin tarkka Roope antaa tuiki tuntemattomien faniensa kuljeskella niinkään vapaasti rahasäiliössä. No, tokihan siitä seurasi odotettu ensilantinryöstö, jonka takana ei tällä kertaa ollut Milla eikä edes Karhukopla vaan kyse oli pelkästä ihailusta. Sai Roopekin tuta, ettei idolina oleminen välttämättä olekaan alkuhuumasta huolimatta pelkkiä positiivisia asioita.

Viime viikolla alkanut Don Rosan Temppeliherrojen kätketty kruunu jatkoi tarinaansa tämän viikon lehdessä. Vaikka olenkin tarinan jo aiemmin samalla nimellä kulkevasta kovakantisesta sarjakuva-albumista lukenut, mutta silti jonkinasteisena Rosa-fanina tarinoita jaksan aina lukea uudelleen ja uudelleen. Se ei johdu ainakaan vähiten siitä, että joka kerralla löytää aina uusia yksityiskohtia ja pieniä huomioita, vaikka kuinka kuvittelisi katselleensa ruudut huolellisesti läpi.

Oletteko te muuten ottaneet osaa tuohon sudenpentusalapoliisien koodinmurtoseikkailuun? Minulta koko juttu meni jotenkin ohi, mutta joku voi tietenkin halutessaan valaista asiasta hieman enemmän.

Jo vähän kesäisissä tunnelmissa,

Kommentit