«Takaisin

Yksisivuiset ovat parhaita!




Ensimmäinen huomio, johon minä viikon Akkarissa kiinnitin katseeni, oli, että jopa kahdessa sarjassa pelattiin meille normaaleille suomalaisillekin tuttuja lautapelejä. Jokainen kai mikadoa ja backgammonia on pelannut.

Mutta mitä tulee itse Akkarin sisältöön, oli mukaan saatu mahdutettua taas kaksi yksisivuista ja Taliaferron viisiruutuisen lisäksi. En voi olla hehkuttamatta asiaa, sillä luulen, etten suinkaan ole ainoa, jonka mielestä yksisivuiset ovat ihan parhaita. Niissä saadaan ajatus ja huumori jotenkin tiiviiseen ja nopeaan pakettiin, eikä ajatukset ehdi harhailla muualle. Yksi asia, johon ensimmäisen sivun tarinassa Kalajuttu kiinnitin huomioni, oli Akun viimeisessä ruudussa käyttämä sukelluskypärä. Al Taliaferron sarjakuvia monen kirjan kansien väliin kerättynä voisin melkeinpä jopa tarkistamatta väittää, että vastaavan hökötyksen olen ennenkin herran piirtämissä ruuduissa nähnyt. Näytti jotenkin niin tutulta, joku varmasti muistaa paremmin. Vai olenko nyt ihan hakoteillä?

Tornadonkesyttäjä-sarjassa minulle jäi vähän epäselväksi, mistä Aku sai päähänsä alkaa juuri sarjan otsakkeessa mainittuun ammattiin, mutta eipä tarvinnut lukea edes ensimmäiseen kesytystilanteeseen asti, jotta tiesi, että idea on tuhoon tuomittu. Harvemmassa taitavat olla ne sarjat, joissa Aku onnistuu uudessa työssään. Akun työasioitahan käsittelee useampikin sarjisalbumi, varmaankin viimeisimpänä 2009 ilmestynyt Tuhat ja yksi työtä, jonka nimikin taitaa kertoa jo kaiken.

Mikin toimia päästiin seuraamaan Viidakon varjoissa. Toisin kuin yleensä Mikistä lukiessani (minulle kun uppoaa paremmin Aku), hypin melkeinpä riemusta sarjaa selatessani. Tosin Mikillä ei ollut siihen osaa tai arpaa vaan paras oli Viikku-apina, jonka muistelin olleen lyhytkestoinen suosikkihahmoni johonkin aikaan. Ja vielä kun viidakossa kilpailtiin backgammonissa, tuossa kaikkien lautapelien äidissä, mikäpä ruutuja olisi oikeastaan paremmaksi voinut muuttaa. Muistatteko te vielä Viikun?

Torstaina kolahti postiluukusta muuten myös Akkari Ekstra kaikille, jotka sitä tilaavat (rehellisesti sanoen suosittelen, jos haluatte monipuolisemmista hahmoista lukea: tämän kuukauden sarjiksissa seikkailivat mm. Panchito ja Matami Mimmi). Sekin alkoi kaikeksi onneksi dekkaripähkinällä, joten loistava, yksisivuisia vilisevä Akkariviikko on taattu.

Nyt kun on ikään kuin kesä, kaikki ihmeessä tietokoneen äärestä pihalle lukemaan Akkareita, tai vaikka sitten pelaamaan mikadoa tai backgammonia!



Essi Kiljunen Aku Ankan virallinen lukija
21.05.2010
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Yksi sivuiset ovat niitä Aku Ankan todellisia helmiä! Niissä on hyvää huumoria. Vanhat yksisivuiset ovatkin parasta mitä tiedän.
Napputtaja - 12.9.2010 19:51
Yksisivuisia sarjoja ei voi sanoa parhaiksi, mutta hauskoja ne ovat.
lupuhullu8 - 14.6.2010 14:06
Yksisivuiset on parhaita! Niitä jaksan aina lukea, Mikki sarjojen sijaan.
noor - 13.6.2010 12:13
Rakastan yksisivuisia <3 Niihin on iahnasti tiivistetty jouni ja saatu siitä todella hauska tarina. " Tornaadonkesyttäjä " Oli minusta osittain todella onnistunut, mutta osa meni jo yli hilseen. Mikki tarinoihin en ylensä sen enempää perehdy, mutta kyseinen tari oli kyllä hyvä :) Ekstraa en tilaa mutta haluaisin toki tilata sitäkin, mut joo...ei ... :/
hepatoukka - 3.6.2010 21:27
Munkin mielestä yksi sivuiset on tosi hyviä! Yleensä en hirveästi jaksa lukea pitkiä sarjoja, mutta yksi sivuisia jaksan lukeä vaikka kuinka paljon. Eli yksi sivuiset on parhaita.
pikku-possu - 26.5.2010 16:27
Ei yksisivuiset mielestäni ole parhaita, vaan pitkät seikkailusarjat.
GNR. - 25.5.2010 17:44
No jaa ei yksisivuiset parhaita ole mutta hauskoja ne ainakin ovat parhaat yksisivuisten piirtäjät ovat Mau Heymans ja Al Taliaferro.
AP_ - 24.5.2010 18:11
Taliaferro on paras mutta gonzaleskin on hyvä
aweymaj - 23.5.2010 17:22
Totta,yksisivuiset ovat hyviä mutta minusta ei parhaita! Al Taliaffero on kyllä paras "lyhäreiden" tekijä ylivoimaisesti! Muuten onko vielä lyhytsarjojen tekijöitä olemassa?? Toivon vastausta...
leumas - 23.5.2010 9:43
Kesällä on mukava lueskella Aku Ankkaa :) ja muulloinkin!
Herra-Ankka - 22.5.2010 20:27
Kannattaa hommata ''Aku Ankka joka päivä 365'', ja ''Mikki Hiiri joka päivä 365'' jos tykkää niistä yhdensivun julkaisuista. Itelläni on tuo ''Aku Ankka joka päivä 365'' hyllyssä 1. painoksena.
McJuoru - 22.5.2010 15:04
Eivät ne yksisivuiset ja/tai stripit mielestäni parhaita ole, mutta usein todella hyviä. Tornadonkesyttäjä-sarja oli todella hyvää laatua, kun taas Mikin viidakkoseikkailu täyttä hömpänpömppää... Ekstraa minä en tilaa, se on mielestäni surkea julkaisu, lukuun ottamatta muutamia numeroita. Ne muutamat hyvät, joita välillä tulee, hankinkin halvalla antikvariaateista. Pihalle menen muuten ihan pian, mutta trampoliinille. :P OP kuittaa.
One Piece - 21.5.2010 18:06
Niinpä, ne ovat parahaita! Osuit kultasuoneeni! Onnea!
TaikaViitta432 - 21.5.2010 16:43

[^]