Disney-elokuvien evoluutiotarina
Juurihan tuo helmikuun puolessa
välissä pyöri Suomessa leffateattereissa ja nyt sitä voi jo tilailla ennakkoon
kesäkuun alussa ilmestyvänä DVD:nä tai Blue-Ray:nä.
Puhun tietenkin viimeisimmästä Disneyn animaatioelokuvasta Prinsessa ja Sammakko. On se jännää, miten vauhdikkaasti tänä
päivänä leffarainat siirtyvät valkokankaalta kotihyllykköön. Toista se oli
ennen "hyvään aikaan".
Kun oma Aku Ankka -lehtien
keräilyni oli vielä kovassa vauhdissa 1980-luvun puolivälissä, alkoi alueen
laajentaminen kiinnostaa myös Disney-piirrettyjen osalta. Ainoa huono puoli oli
se, ettei niitä ollut paljon mitään saatavilla näillä leveysasteilla, eikä
juuri muuallakaan. Videovuokraamoiden tarjontakin oli varsin masentava - pitkiä
piirroselokuvia oli jotakuinkin yhden käden sormilla laskettava määrä mm. Liisa Ihmemaassa, Dumbo jne., sekä muutama Aku - lyhäreitä sisältävä kasetti. Tästä
se oli hyvä sitten alkaa kasaamaan kaiken kattavaa videokirjastoa, varsinkin
kun ostokaseteista ei ollut vielä mitään tietoakaan.
Siitä sitten lähdettiin, että
aluksi kaikki mahdollinen vuokralla ollut materiaali piti kopioida talteen
omille kaseteille. Siihen asti se toimikin hienosti, kunnes joku keksi laittaa
niihin kopiointisuojia. Tietenkään sekään ei tällaiselle keräilijä-vidiootille
ollut silloin mikään este, vaan lähinnä hidaste. Seuraava ilonkipinä pitkien
piirroselokuvien saamiseksi löytyikin etelän maista tuliaisiksi tuoduista
piraatti-nauhoituksista. Tuskin monikaan pystyy nyt edes kuvittelemaan, miten
hienolta tuntui saada esim. juuri elokuvateatterissa pyörinyt Hiidenpata-leffa omalle kotisoffalle
katseltavaksi. Tai no jos totta puhutaan, kuvanlaatu tämän kyseisen rainan
piraateissa oli monesti niin rupinen, että TV-ruudulla Hornansarven hahmon
tunnisti ainoastaan äänestä. Mutta olihan se sentään tyhjää parempi.
Vaikka Disney-yhtiötä on kautta
aikojen kehuttu sen edistyksellisyydestään elokuva-alalla, sitä samaa ei
aikoinaan voinut sanoa heidän markkinapolitiikastaan kuluttajille. Kun vielä 1960-70-luvuilla
oli mahdollisuus ostaa kotikäyttöön runsaasti lyhyitä kasimillisiä kaitaelokuvia,
ensimmäiset Disneyn myyntivideokasetit ilmaantuivat Suomessa vasta vuonna 1991.
Ja nehän olivat tietenkin Liisa
Ihmemaassa, Dumbo, sekä suurena uutuutena
Pieni merenneito. Näillä mentiinkin
sitten jokunen vuosi eteenpäin, kunnes tultiin 2000-luvun digitaalisen aikaan
ja Disney julkaisi todella reilun miettimisajan jälkeen ensimmäiset
DVD-levynsä: Liisa Ihmemaassa, Dumbo... Kaava on aika tuttu, vai? Lopulta
on päästykin siihen kuvansa puolesta alansa terävimpään formaattiin, jonka nimi
on Blue-Ray. Jostain kumman syystä
ensimmäiseksi BR-levyksi Disney ei valinnutkaan vanhoista klassikoistaan enää
Liisaa, vaan kunnian saikin nyt Prinsessa
Ruusunen. Mutta tulihan äskettäin kuitenkin myös se Dumbo, kuinkas muuten.
Mainittakoon nyt vielä, että tuo Hiidenpata-myyntivideokasetin julkaisu
tuli ulos ensimmäisenä maailmassa meillä täällä Suomessa ja sitten muualla
Euroopassa. Amerikoissa kuitenkin huomattavasti myöhemmin. Se kun oli aikoinaan
Disneylle suorastaan katastrofaalinen floppi.
Kun nyt tuli tällä kertaa väännettyä
juttua Disneyn elokuvapuolelta, niin vastaavasti asiaan kuulunee laittaa tämänkertainen
keräilyesinekin samoilta tiimoilta. Kuvassa oleva peltinen vihreä Keystone M-18
Mikki Hiiri -projektori vuodelta 1935 on jostain syystä yksi hankalimpia - ja
näin ollen myös halutuimpia - esineitä saada täydellisessä alkuperäisessä
kuosissaan. Omani, josta valitettavasti puuttuu vain yksi, mutta olennainen osa
sen toimivuudessa, onnistuin haalimaan rapakon takaa eBayn kautta. Kaupalle tuli
hintaa postikuluineen lähes 400 euroa sekä tämän lisäksi Suomen Tulli raapaisi vielä
melkein satasen verran lisää. Mutta on se sen väärti ja hieno lisä vitriinissä muiden
Disney-aarteiden joukossa.

Sampo Haahti, Nuoremman polven Disney-harrastaja ja toimituksen
armoitettu avustaja
28.05.2010
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
