Innovaatiot kunniaan!
Olen monet kerrat muistanut kehua yksisivuisia, mutta
kunnianosoitukset pidempiä sarjoja kohtaan ovat aina hukkuneet jonnekin
ajatuksen ja tietokoneen välille. Nyt saan kuitenkin korjattua tämän virheen,
kun MM-kisat potkaistiin käyntiin tämänviikkoisesta Akkarista alkavassa
jatkosarjassa Mitalimeteli, jonka
onnistuneesta kuvituksesta vastasi Ferraris.
Viimekertaisen futiskirjoitukseni jälkeen päätin visusti, että se aihe saisi
jäädä nyt ainakin loppuottelun mitalijuhliin asti, mutten silti voi olla
kehaisematta käsikirjoittaja Paul Halasin taitoa yhdistää 12 sarjakuvasivun sisään jalkapallon MM-kisoja, ensilantin
katoamista, Kulta-Into Piitä, mitalivarkautta, Ankkojen kiinnijäämistä (kahteen
otteeseen) ja montaa muuta eri tapahtumaa. Välillä tuntui, että Ankka-perheellä
on jopa liian kova vauhti päällä näin meikäläisen makuun, mutta sarjan
genovalaiskuvittaja ja englantilaiskäsikirjoittaja pitivät kyllä visusti
huolen, että jo seuraavassa ruudussa vauhdin hurma laski taas sopiviin
sfääreihin.
Lehti sukelsi myös erilaisien keksintöjen ja keksijöiden
maailmaan. Pelle Peloton tuntuu olevan nykyään
vakiokasvo Akkareissa ja
vierailevatkin nerot pääsevät yhä useammin lehden sivuille. Ankkalinnalaiset
tuskin ymmärtävät, kuinka hyvässä asemassa he ovat, kun pienimmistä murheista
(leivänpaahtimen hajoaminen) aina suurimpiin (aikamatkaaminen) löytyy ratkaisu
Pelottoman keksijänverstaasta. Tosielämän Pelle Pelottomat saa ilmoittautua -
palkkaa ankkalinnalaiseen tapaan ei tietenkään tule.
Roope-setä joutui muun Ankkalinnalaisen tavoin kamppailemaan
ongelman, josta moni meistä suomalaisista vielä vain haaveilee, kanssa sarjassa
Hikinen iltapäivä. Helle oli
laskeutunut häiritsemään niin Roopen kuin Akunkin työntekoa ja keksintöjen
avulla siihen pyrittiin tuomaan ratkaisua. Kuten usein Akkarin tarinoissa, myös
tässä tapauksessa jouduttiin toteamaan, että liian monimutkaisista vekottimista
ei ole kuin harmia - paras viileydentuoja on ehdottomasti vanha kunnon viuhka
(ainakin jos saa palkattua jonkun heiluttamaan sitä).
Myös Pelle pääsi todistamaan keksijäntaitonsa seuraavassa
sarjassa. Energiapulan kanssa taisteleva pormestari kutsui keksijäneron
ratkaisemaan tuulivoimaongelmaansa, mutta Pellepä päättikin laittaa energian
kiertämään, eikä ratkaisu lopulta ollutkaan niin järkevä.
Essi Kiljunen Aku Ankan virallinen lukija
22.06.2010
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
