Kaksi yötä jouluun on

Näin joulun ja uudenvuoden alla toimituskin vetäytyy notkuvien pöytien ääreen, ja siksi blogi ilmestyy parin viikon ajan vain kerran viikossa. Vaikka toimitus ahmiikin jouluherkkuja lähes yhtä suurella innolla kuin karhuveljekset luumukiisseliä, ei se tarkoita sitä, etteikö keskiviikkoinen (tällä viikolla itse asiassa tiistainen) Aku Ankka putkahtaisi teidän postilaatikkoonne. Luvassa on siis tälläkin viikolla mukava annos jouluisia toilailuja. Tämän enempää en viikon Akkarista paljastakaan ? jääköön juonenkäänteet hauskoiksi jouluyllätyksiksi.
Ankan suvun jouluperinteisiin tuntuu kuuluvan se, että koko kööri suuntaa aattoillan aterialle Mummon luo. Mukaan mahtuu toki muitakin kuin sukulaisia, sillä ainakin Pelle on nähty useampanakin jouluna kököttämässä Akun, Roopen ja poikien välissä. Ja toki Iineskin viettää joulua Mummon katon alla. Se, mikä meidän suomalaisten lukijoiden silmään saattaa pistää Ankkojen joulupöydässä, on pöydän keskellä koreileva kalkkuna. Melko monella taitaa nimittäin edelleen olla kinkkua porkkana- ja perunalaatikon kyytipoikana. Vai mitä?
Rauhallista joulua joka iikalle!
Lilli Lehtonen
22.12.2008
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
