«Takaisin

Onko Mikki tylsä?




Tämän viikon Aku Ankassa päättyvä Mikki-sarja Mies tulevaisuudesta on jälleen nostattanut keskustelun aallot siitä, onko Mikki Hiiri tylsä ja tarpeeton hahmo. Kukaan ei voi kai kiistää sitä, että kaikki alkoi Hiirestä, ja muut hahmot ovat alun perin syntyneet säestämään Mikin seikkailuja.

 

Kuitenkin on yhtä selvää, että parhaat hahmot ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja kehittyneet oman universuminsa keskipisteiksi. Aku Ankka lienee tästä paras esimerkki, sillä statistista kestäväksi kansansuosikiksi vaappunut Ankka on jo aikoja sitten ohittanut siimahännän suosiossa, etenkin täällä Suomessa. Maailman laajuisestikin Italian Topolino ja Saksan Mickey Mouse ovat harvat poikkeukset Aku Ankan, Kalle Ankan, Donald Duckin, Anders Andin ja muiden Akun mukaan nimettyjen lehtien maailmassa.

 

Kaivataanko Mikkiä sitten lainkaan? Harva Aku Ankkaan pantu Mikki-seikkailu kerää arvosteluissa kovin korkeita pistekeskiarvoja, mutta jo mainittu Floyd Gottfredsonin sarja on saanut peräti 4,1/5 kriittisiltä lukijoiltamme. Onko Mikin epäsuosio vain turhankin taajaan esiintyneiden luvalla sanottuna varsin keskinkertaisten sarjojen syytä? Pelastaisivatko vanhat klassikot Mikin epäsuosion suosta? Kaipaatteko lisää Gottfredsonin tai Paul Murryn klassikko-Mikkejä?




19.07.2010
Bg_blog_penKerro kaverille |  Takaisin toimituksen blogin etusivulle


Btn_next_single
Btn_prev_single

Kommentit


Ei Mikki ole tylsä, pikemminkin tasainen luonne. Mutta kyllä hänkin välilläö innostuu liikaa ja siksi hän onkin aika hauska. Vanhoissa tarinoissa hän onkin parempi kuin uudemmissa. Onhan hän välillä itserakas, mutta ei se kamalasti haittaa. Pitää hahmojenkin olla erilaisia keskenään. Ja Akuun verrattuna hän on aikuismaisempi, mikä on vaan hyvä juttu. Niin ja sankarihahmot ovat yleensä vähän "tylsempiä" kuin muut.
Vince - 3.3.2011 21:30
Mikki on itserakas mutta kiva.
Hopo8 - 20.10.2010 19:48
Osa Mikeistä on hyviä, kuten "lyhyet erikoiset" ja ne vanhat alkuperäiset. Mikille voitaisiin tehdä oma lehti, mutta Mikkiä ei kuitenkaan poistettaisi kokonaan Aku Ankasta. Kuten Aku-lehdessähän on myös Roopea ja Iinestä vaikka, niilläkin on jo oma lehti. Mikkiä voisi kuitenkin uudistaa jotenkin, Mikki sarjat ovat saman tapaisia.. kaikissa Mikki on etsivä ja se jäljittää jotain Mustakaapua tai Musta Pekkaa. :D
Napputtaja - 12.9.2010 19:41
nykyään mikki on tylsä etsivä,mutta ennen tavallisena hiirenä se oli praempi.pidän mikistä vain "aku ja mikki"tarinoissa ja parissa muussakin
lohkare - 11.9.2010 16:22
Minusta ankkatarinoita voisi tulla enemmän, vaikka Mikin kustannuksella. Tietenkin ovathan jotkut Mikki- sarjat aivan loistavia, mutta usein jätän kyllä ne lukematta. Vaikka uusi lehti Mikkiä varten.
Huu - 30.8.2010 20:20
Jos Mikki lähtee,minä lopetan tilauksen!Mitä jos lehtiin tulisi pelkkää Akua, Miten luulette Mikki fanien suhtautuvan?Kaikkien mielestä Aku ei ole paras hahmo, vaikka jotkut niin sanovatkin.Eikö olisi aika puolueellista vähentää Mikkiä ja lisätä Akua? mikkiä syrjitään enemmän,koska kaikki haluavat ankkoja lehteen. Kaikki alkoi hiirestä,ette voi kieltää sitä.
kuriton koira - 30.8.2010 12:37
Muissa pohjoissamaissa on julkaistu X-Mickey -sarjaa, jossa seikkaillaan "kauhujen maailmassa". Se voisi mennä hyvin nykytenavillekin! http://coa.inducks.org/story.php?c=I+XM+++10-1
Lurker - 27.8.2010 15:06
Mikki-sarjan luettavuushan riippuu täysin tekijästä. Esimerkiksi Paul Murryn perinteinen Mikki + Hessu salapoliisitoimistossa on melko tylsää luettavaa. Mutta parasta ovat ehdottomasti Gottfredsonin ja Scarpan Mikit =) Mikin luonne vaihtelee siis hurjasti Murryn aikuismaisesta, kauluspaitaisesta hiirestä hilpeään siimahäntään :D *
*Kultu* - 21.8.2010 18:37
Uudet Mikkisarjat ovat heikosti piirrettyjä, noin alkajaisiksi. Tarinatkin ovat kyllä aika ohuita juoniltaan. Tosin Aku-jutuissa on havaittavissa trendi samaan suuntaan. Parempia tarinoita, niin hahmo kuin hahmo jaksaa kiinnostaa paremmin.
thetimo - 18.8.2010 19:46
No, onhan Mikki vähän tylsä. Mun mielestä sitä ei kuitenkaan pitäisi kokonaan poistaa, mutta Mikki-sarjoja voisi olla reilustikin vähemmän. Tälläisiä Mikki-klassikkoja pitäisi olla enemmän, koska ne on parhaita Mikki-juttuja.
Jones Duck - 16.8.2010 16:26
Onhan ne Mikki tarinat vähän tylsistyttäviä mutta en silti poistaisi Mikkiä kokonaan.
ampiainen-00 - 15.8.2010 19:59
Kyllä kaipaisivat.Nykyään kaikki Mikki sarjat ovat vain todella tylsiä,ja usein en edes lue niitä.Paul Murrya en kyllä kaipaa(Mistäköhän johtuu?)mutta Floyd Gottfredsonia kylläkin,koska piirrosjälki on parempaa,eikä tarinoissa ole aina mysteereitä.
Gabi47 - 13.8.2010 10:01
Tarinoiden tekijät ovat hyviä, mutta tylsä se Mikki on. Kun esim. Akun kiukkuisuus tai Hessun tohelous antavat hahmoille inhimillisyyttä, Mikki aina oikeutta puolustavana ja täydellisenä hiirenä alkaa olla aika tylsistyttävä. Ei mitään uusia Mikki-pokkarisarjoja!
Ensilantti65 - 10.8.2010 20:07
Pitää muistaa, että Mikki Hiiri oli jo ennen Aku Ankkaa. Minä ainakin pidän Mikki Hiiri-tarinoista, etenkin klassikoista. Ja onhan Mikki Hiiri mukava hahmo, joten en ymmärrä suosion laskua. Olisiko niin, että Aku Ankan suosio on kasvanut niin paljon, että Mikki Hiiri on jäänyt sananmukaisesti varjoon. Mikki Hiirtä ja sen suosiota ehkä auttaisi, jos Mikki-tarinoita julkaistaisiin entistä enemmän. Etenkin niitä klassikoita ja jatkosarjoja. Esimerkiksi tuosta Eka Vekaran ensiesiintymis-tarinasta pidin erittäin paljon, ja kun se oli jatkosarja, odotin seuraavassa Akkarissa ehkä eniten tätä jatkosarjaa. -Ankkaetsivä
ankkaetsivä - 10.8.2010 13:24
Paul murry en tiedä, mutta se toinen piirtäjän tarinoita halusin nähdä vielä Aku Ankassa.
aweymaj - 9.8.2010 17:13
Juu... Onhan Akkarissakin niitä kivoja...
L.aku - 9.8.2010 9:30
Mikki on mukava hahmo mm. Dekkaripähkinöissä, AATK 280 Mustan kuulan maa ja lukuisia muita. Kun oiken mietitään mikki antaa useille tarinoille vilinää ja hauskuutta Esim. Wizard of the mickey ja muita sarjoja.
L.aku - 9.8.2010 9:26
Minäkin toivoisin niitä vanhoja mikkejä. Mielelläni klasikkoja :)
L.aku - 9.8.2010 9:20
Akkarissa Mikki-tarinat ovat yleensä aina niitä tylsimpiä. Yleensä ne aina vain kelaavat samaa rataa eikä niistä ole paljoa sitä huumori puoltakaan... Vain Mikki Hiiren klassikko tarinat ovat mielekästä lukemista, mutta muuten vähän Akkarin täyte puolta...
Hanhihannu - 8.8.2010 19:08
nykyään aku ankan mikki tarinat ovat tylsiä: samat juonet on pyritetty moneen kertaan ja uudet piirtäjät tekevät niistä erityisen surkean. olen ehdottomasti vanhojen kannalla. niitä uudestaan tai nykysiä harvemmin. 60-90-luvun mikit olivat rautaa
eemeli93 - 4.8.2010 19:16