Keräilijän tuskaisat tunnelmat

Taas se kesä meni kolisten ja ihan lämmintäkin tuli, kuten edellisessä blogissani toivottelin. Toisinaan hellettä tuntui olevan vähän liikaakin, mutta ei pidä valittaa, koska kohta kuitenkin taas saadaan pitää piposta kiinni tuulessa ja tuiskussa, sekä mahdollisesti vielä parin metrin hangessa.

Kesän aikana keräilyrintamallani ei tapahtunut mitään sen suurempaa mainittavaa, mitä nyt ohimennen käväisin Lahdessa eräällä isohkolla kirpputorilla katsastamassa sen sarjakuvatarjontaa. Mutta eipä sieltäkään tarttunut mukaani mitään, mitä ei ennestään jo kokoelmastani löytyisi. Senpä vuoksi taitaa olla parasta, että jatkan taas näitä turinoitani kultaisien takavuosien ajoilta (heh).

Jostain syystä täydellisen Aku-kokoelmani yksi haastavimmista alueista oli löytää muutamia 1970-luvun alkupään lehtiä jotakuinkin siedettävässä kunnossa, tai sitten oli joitakin numeroita, joita sai metsästää ihan toden teolla. Jälkeenpäin kun ajattelee, niin 1950- ja 60-lukujen Akkarit olivat melkoisen helppo nakki, kun vain jaksoi maksaa. Mutta seuraava vuosikymmen pisti jarrua päälle tosissaan. Siitäkin huolimatta, että Ankan levikki oli jo tässä vaiheessa ihan tapissaan. Syykin tähän selvisi minulle kyllä sitten vuosia myöhemmin. Kuitenkin onni potki lähes mielenrauhansa menettänyttä keräilijää lopulta Hakaniemen torin laidalla olevassa lehti- ja tupakkakaupassa. Kuin ihmeen kaupalla sain jotakuinkin kaikki puuttuvat numerot samalla kertaa kasattua kaupan lehtilaareista ja vieläpä aivan moitteettomassa kunnossa kaikin puolin. Lehtipinkkani hinnaksi sovittiin kauppiaan kanssa muistaakseni tasan sata markkaa, jota ei tietenkään löytynyt heti taskusta, vaan piti lähteä automaatille nostelemaan. Pyysin myyjää pitämään lehdet sivussa sen aikaa, kun pinkaisen Ympyrätalolle rahan hakuun. Tovin päästä olin takaisin liikkeessä iloisena rahat kourassa valmiina maksamaan ostokseni, mutta sitten huomasin jotain aivan järjetöntä, mitä lehdilleni oli sillä aikaa tehty. Joka ikisen lehden kanteen keskelle oli lyöty koristeeksi liikkeen nimi leimasimella. Myyjän mielestä liikettä piti hieman mainostaa. Siinä oli kyllä tunnekuohut konkreettisesti pinnassa, kun annoin kauppiaalle selkokielellä ymmärtää, miksi en enää ollutkaan hänen lehdistään kiinnostunut. Ymmärrettävistä syistä en tämän episodin jälkeen enää koskaan käyttänyt tämän liikkeen tarjontaa hyväkseni. Puuttuvat numerot löysivät kuitenkin lopulta pienen viiveen jälkeen tiensä kokoelmaani.

Sen pituinen se. Ai, ei sittenkään vielä! Se syy, miksi jotkin numerot olivat sitten niinkin hankalia, johtui kuulemani mukaan siitä, että pääkaupunkiseudulla toimi aikoinaan pari aktiivista divarinpitäjää, jotka systemaattisesti keräsivät joitakin satunnaisia tuoreempia Ankan numeroita sivuun ja tuhosivat ne sitten pois markkinoilta. Kerrassaan hyvä meininki!

Tämänkertainen Disney-esineistö meneekin nyt enemmän tuonne taloustavarapuolelle. Esittelyssä Arabian valmistama lasten Mikki Hiiri -kahviastiasto 1930-luvulta. Kuten kuvasta näkyy, täydellinen setti sisältää itse kannun, sokerikon ja kermakon sekä kaksi kuppia lautasineen. Ja tietenkin sen kaikkein hankalimman ja himoituimman osan: pahvisen alkuperäislaatikon. Tämä kyseinen paketti oli parisen vuotta sitten myös näytillä Päivälehden museossa Mikin 80-vuotisnäyttelyssä, jota varten se sinne tuli hankittua huutokauppakamari Apollon kautta. Hintaa kaikkine kuluineen kertyi n. 800 euroa. Arabian valmistamat vanhat Disney-astiastot ovat aina olleet jostain syystä keräilijöiden suuressa suosiossa. Eivätkä pelkästään Disney-harrastajien piireissä.

Sampo Haahti, nuoremman polven Disney-keräilijä ja toimituksen armoitettu avustaja

Kommentit