Lukijablogi: Omia asioita Aku Ankasta
Nyt olen teitä mennyt huijaamaan kun sanoin, että edellinen blogini oli viimeinen. Mutta nyt niin ei käynytkään. AkeMake sanoi kolmannen blogini kommentissa, että jäi kaipamaan parin viime kirjoittelijan blogeissa heidän kokemuksiaan Aku Ankasta. No, nyt niitä tässä sitten on.
Itse en keräile Aku Ankkaa, vaikka meillä paljon julkaisuja onkin. Suurin osa on tulult meille, kun olin vielä pieni tai aikaisemmin. Ne ovat siis isäni ostamia. Kiitos siitä siis hänelle. Aku Ankka -lehteä totta kai tilaamme. Kun en vielä osannut lukea, isämme luki minulle aina iltaisin yhden tarinan Aku Ankkaa iltasaduksi ja luultavasti siitä se kipinä on lähtenyt. Yleensä hän luki jotain vanhempaa taskaria, joita hän pitää parempana, kuin uusia. Itse olen sitä mieltä, että jokaisessa taskarissa on hyviä tarinoita, mutta sitten yleensä on vastapainona myös sellaisia, jotka eivät ole minulle mieluisia. Itse aloin lukea Aku Ankkaa joskus ensimmäisen luokan aikoihin, kun opin lukemaan. Silloin sitä tuli luettua varmaankin aina, kun ei ollut muuta tekemistä. Ehkä jopa päivittäin luin. Nykyään en lue sitä päivittäin, mutta yleensä noin 3–5 päivänä viikossa tulee luettua silti, vaikka aikaa menee muuhunkin.
Aku Ankkaan on tullut törmättyä muuallakin kuin kotona. Ala-asteella, tai nykyään alakoulussa joskus luimme Aku Ankkaa vuoden päätteeksi, kun ei ollut muuta ja kerran valitsimme yhdestä lehdestä ruudun, joka sitten piirrettiin suurennoksena kuvaamataidon tunnilla. Ja sitten syksyllä oli nyt yläkoulussa kerran erään luokalla lattialla kirja, jonka nimi oli ”Miten luetaan Aku Ankkaa oikein”, tai jokin sen suuntainen. En muista varmasti mikä se nimi oli. Olen myös tehnyt Aku Ankkaan liittyvän esitelmän. Nimittäin viime keväänä pidin esitelmän Carl Barksista. Pitkähän siitä tietysti tuli, mutta oli se sen arvoista, ainakin minun mielestäni. Ja tänä keväänä aion pitää esitelmän Don Rosasta. Siitäkin tulee varmasti hyvä ja tekemisestä saa nauttia. Nykyään Aku Ankka merkitsee minulle hyvää lukunautintoa, kuten varmasti monelle muullekin. Siinä pääsee irti arjen ”kiireistä” ja saa rauhassa keskittyä olennaiseen eli Aku Ankkaan. Hyvän lisä tähän tuo Aku Ankan nettisivut, josta tämäkin teksti löytyy. Itse pyrin käymään täällä aina kun pääsen koneelle ja yritän yleensä saada jonkin viestinkin raapustettua.
McDuck-fani
04.02.2011
Kerro kaverille |
Takaisin toimituksen blogin etusivulle
Kommentit
